No aika läheltä papan motiiveja mennään, mutta tuolla mentaalipuolella..

Mä olin vielä muutama vuosi sitten kovasti uraihminen. Meitä oli ison firman henkilöstöpalveluissa yhteensä kolme kokoaikaista ja kaksi osa-aikaista. Ihan kiva tiimi, kovasti työtä, mutta aivan mukavaa.
Sitten tuli Iso Paha Yhtiö ja osti firman. Henkilöstöpalveluissa kaikki sai kenkää tai siirron muihin tehtäviin, yksi lähti itse. Mulle tarjottiin jatkopaikkaa: kaikki tuon viiden hengen porukan työt, lisäksi Ison Pahan Yhtiön saman kaupungin yksikkö (henkilöstöä 300), lisäksi valtakunnalliset puhelinpäivystysvastuut ja lisäksi viikottaiset palaverit Helsingissä. Kun kysyin, että mites palkka, vastaus oli: "Vaikka nyt YT:n aikana ois mahdollista korjata tuota palkkaakin, niin ei me nyt siihen lähdetä: saat pitää tuon nykyisen palkkasi."
Muutaman viikon katsoin sitä hommaa.. Tein töitä aamuseitsemästä iltaseitsemään ja loput kotiin mukaan. Yhtenä marraskuisena iltana katsoin toimistostani (=ennen viiden hengen toimisto, nyt tyhjää täynnä) vastapäisen City-Marketin valoja ja mietin: "Miksi ihmeessä mä teen töitä aamusta iltaan että saan vähän rahaa, jolla sitten tuolta City-Marketista ostan kananmunia? Eikö mulla vaan vois olla muutama kana ja mä poimisin ne munat sieltä pesistä?" (Ehkä vähän burnout, kun ei muuta ajatusta päästä löytynyt?)
Sanoista tekoihin: irtisanouduin, enkä saanut mitään ison yhtiön "läksiäispaketteja" mitä kaikki muut saivat YT:n aikana (jopa vuoden palkat kotiin). Talo myyntiin, mies sai siirrettyä työnsä tänne, kamat autoon ja kotitilaa asuttamaan. Ja ensimmäisenä maalaissyksynä oli pakko saada muutama maatiaiskana. Niitä ei täällä päin ollut lainkaan tarjolla, joten 1200 km tuli hakumatkalle mittaa.
Kun syksyn hämäränä, sumuisena aamuina kyykistyin pesän äärelle ja poimin käteeni juuri munitun, vielä lämpimän ensimmäisen OMAN KANAN MUNAN, oli hyvänolon tunne jotain aivan muuta, kuin työstä saatu mielihyvä. Tätä se elämä on!
Nyt tämä elikkomäärä pitää minut elossa, liikkeellä, aktiivisena ja saa minut nauttimaan elämästä. Elämä on elämisen arvoista! Ilman noita eläimiä en kaikkina aamuina jaksaisi nousta enkä aina löytäisi syytä poistua mökistä. Nyt aamun hiljaiset tallireissut ovat päivän parasta antia. Ja loppujen lopuksi aika edullista terapiaa..
