Niin, meillä on jokunen ylimääräinen kukko menossa lähiaikoina pakastimeen ja tuli mieleen, että täällä joku aina kyselee kuinka se kana oikein käsitellään sitten kun siltä on henki pois. Mikäli haluatte, voin ottaa kuvat esim. avausviillon tekemisestä, suolistamisesta, pyrstön leikkauksesta ja sisuskalujen sekä kuvun irrotuksesta. Edellyttäen tietenkin sitä, että tällaiselle topicille on tilausta eikä joku herkkänahkainen ole heti häröttämässä sitä pois.
Ainakin meillä näiden siivekkäiden syöminenkin kun on arkipäivää. (Vakkka maistuukin niin hyvältä ettei raskisi syödä kuin sunnuntaisin )
täälläkin kannatetaan, olisi aika huippua kasvattaa omat eväät (tosin munissahan tämä jo toteutuu, vielä kun sais paistiakin välillä). Kyllähän sitä kuvittelee vielä hätätilanteessa kalauttavansa nirrin pois, mutta siitä eteenpäin saattais mennä kuoppaan, mikä olis kamalaa tuhlausta
Ja jos hirvittää jo kuvia katsellessa, niin tietääpä, ettei sit ala leikkimään..
Oikein hyvä idea! Mäkin sellaista joskus suunnittelin kotisivuille, mutta on jäänyt tekemättä. Sehän voidaan "piilottaa" tuonne reseptipuolelle ja laittaa niin kertova otsikko, ettei herkimmät sitä edes vilkuile, kuten "Kukon teuraskäsittely" tms.
Kannatetaan.. meillä oltiin ihan pihalla ku lumiukot kun kukko laitettiin lihoiksi ja en tiedä yhtään menikö se edes sinne päin. No tuli siitä syötävää, mutta että siivottiinko se oikeen - epäilen vaffasti.
Eli kuvia tulemaan - ja selkee otsikko niin herkkiksimmät voipi sitten olla avaamatta koko ketjua
No mutta ne herkkikset, joitten tekis mieli itsekasvatettua paistia mutteivät oikein ilkeä ryhtyä tuumasta toiseen, voisivat niitä kuvia katselemalla totuttaa itsensä siihen mitä tuleman pitää, vois olla helpompi homma sitten ryhtyä tuumasta toiseen kun hyvien kuvien ansiosta tietää mitä tuleman pitää, eikö
Hyvä idea! Laita vaan Paltsi kamera tulille. Paikkana varmasti tuo reseptiosasto on paras ja otsikko TIKKUKIRJAIMILLA, niin on sitten oma vika, jos sen katsoo ja järkyttyy yöunettomaksi
Monelle varmasti hyödyksi ja kun johonkinhan esim. ne ylimääräiset tappelupukarikukot on saatava...miksei sitten ruuaksi?
Olihan meillä ihan livenäytös suunnitteilla siihen peruuntuneeseen Munistapaamiseen, niin toteutuupahan nyt sitten tällä tavoin sekin suunnitelma.
Onhan se kuitenkin vähän eri asia katsoa kuvaa tai suolikasaa...
Tiedän kyllä yhden kanaharrastajan joka ei tule lähellekkään kun teurastus on käynnissä mutta paisti maistuu kyllä!
Kun ei vastustajia ole ilmaantunut, otetaan työn alle sekä kukot että kuvat. Palmikko lupasi kuvata ja laittaa ne tuonne reseptiosastolle, minä hoidan likaisen työn. En uskalla vielä luvata milloin kuvat sinne saadaan mutta ajan kanssa... Itse asiassa huomenna oisi kahdella BUTilla lähtöpäivä, katsotaan ehditäänkö illalla perata ja kuvata.