Koira olisi sentään edes tajunnut olla häpeissään!!!
Kaiken pahan lisäksi toinen bankiva hävisi pari päivää sitten ja luulin että sen on kettu tms. vienyt mutta nyt näyttää että kissahan sen vei...
En tarkaan muista, minkä ikäisiä kanat olivat mutta toinen oli juuri alkanut munimaan ja toinen muutaman viikon nuorempi. Kanat kerkesivät olla meillä vain viikon...
Ennestään meillä on ollut nyt noin reilun kuukauden kolme alhoa ja kukko. Kun ne tulivat meille, kissa kyllä muutaman kerran hyökki niitä päin mutta lopetti heti, kun sille huusi eikä ole viime aikoina näyttänyt kiinnittävän niihin paljoakaan huomiota vaikka ovat vapaana pitkin pihaa koko päivän. Näitä uusia se kyllä kyttäs alusta saakka tosi tarkkana, mutta luulin sen vain olevan utelias..
Nyt siis kaiken muun surun ja harmin lisäksi huolestuttaa, että kuinka se kissa on nyt päässyt kanan makuun ja onko valmis yrittämään isompiakin saaliita...Onko kellään kokemusta tälläisestä?
Onni kukon vartiointikin tuntuu olevan vähän niin ja näin sen jälkeen kun se kekkas meidän kellarin ikkunan minkä edessä se saattaa peilailla itseään pitkiäkin aikoja putkeen ja kanat on ties missä!!!
Viiru kissa on ollut meillä noin vuoden ja todella hyvä hiirien ja rottien metsästäjä, mutta myös aivan ihana perhekissa. Nukkuu usein vieressä ja antaa lapsien hoitaa ja kantaa. Nyt on tosi ristiriitaiset tunteet sitä ronttia kohtaan. Ymmärrän kyllä metsästyvietit sun muut, mutta aivan meidän silmien edessä ja oisin toivonut sen ymmärtävän että ovat lemmikkejä.
Eli apua ja neuvoa kaivataan...
