Mukava näky kohtasi minua aamukierroksella. Yksi uutena vuotena kuoriutunut kana-lapsi oli hakattu oikein kunnolla. Koko niska on täysin ilman höyheniä, tumman punainen ja todella turvoksissa. Raukka oli eksynyt isojen puolelle eikä ilmeisesti päässyt/ehtinyt karkuun poikaskarsinaan.
Siellä se nyt kyyhötti poikaskarsinan nurkassa ihan pörhöllään ja silmät puoliummessa. Pelastin sen sisälle terraarioon lämpölampun alle lepäämään. Puhdistin niskan septidinillä.
Nyt se jo syö ja juo. Eiköhän tuo tokene. Saapi kyllä olla melkoisen pitkään eristyksissä ennenkuin sen voi palauttaa muiden joukkoon.
Mitä kummaa... missäs sen emokana oli. Outoa jos ei puolustanut.
Ja jos ei ole emoa, niin onhan sulla siellä turva karsina, minne pääsevät livahtamaan? Mulla on konetiput 4kk vanhoiksi omassa porukassaan, ja sittenkin vielä turvapaikka niille. Emon olen antanut olla seassa kokoajan, paitti nyt tän viimesen. Se meinasi höyhentää koko muun kanasakin. Vahti niin kiivaasti omiaan.
On turvakarsina jonne neljä selkeää kulkureittiä poikasille.
Poikasten lisäksi on vain kaksi aikuista kanaa ja kaksi kukkoa tässä 16m2 karsinassa joka on yhdistetty kahdesta karsinasta.
Tilaa ja puuhaa on aikuisilla luulisi riittävän.
Varmuuden vuoksi eristin nyt loput poikaset omaan karsinaansa kokonaan väliovella. En kyllä ymmärrä itsekään minkä raivokohtausen siellä joku sai
Voi jessus Tipuparka. En mäkään ymmärrä mikä niille on tullut, meillä on vastaava turvatarhajärjestelmä toiminut enemmän kuin hyvin. Ainut tulee mieleen että jos se tipu on joutunut johonkin missä ei ole voinut väistää, yhden konehaudotun kukkopojan kanssa meillä kävi hullusti kun se muutti kanalaan ja reippaana hyppäsi paalin päälle ja yksi kana sitä komensi siitä väistämään mutta kun pikkukukko epäröi kun oli mielestään niin korkealla niin kana koppas kerran vähän kovempaa ja krrts niskanahka repesi. Että oisko se sun kanatipukin joutunut johonkin mistä ei ole uskaltanut väistää, nurkkaan vaikka ja jompikumpi kana suuttunut kun ei nuoriso tottele? Vaikka ei kai sekään oikein selitä oikein järjestelmällistä löylytystä
Kanat osaavat olla niiiiin iihania ja kuitenkin niiiiiin julmia välillä...
Toivotan tipulle pikaista paranemista! Eläimet paranevat uskomatonta vauhtia yleensäkin ja nyt kun on nuori tipu kyseessä niin eiköhän sekin parane ihan pikavauhtia. Toivotaan parasta!
Kalkkunat ne vasta riiviöitä ovatkin! Meillä löytyi vasta pari päivää sitten yksi hengiltä hakattuna oven suusta, aamulla kun käytiin ruokkimassa ja vedet tsekkaamassa ei ollut mitään ongelmaa kellään. Töistä tultua kun mentiin katsomaan, oli jo tapettu.
Niillä on sellainen inha tapa, että ottavat jonkun heikomman tai muuten poikeavan silmätikukseen ja sitten porukalla jahtaavat. Useimmiten uhri on vielä niin pöljä, ettei paljon väistele vaan antaa hakata päähän niin kauan, että henki on pois.
Onneksi sait pikkuisen turvaan! Meilllä kanalaumassa noita häiriöitä aiheuttavat enimmäkseen ylimääräiset kukot joita ei vaimon hentomielisyyden takia ole vielä laitettu pataan. Pahimmat junkkarit on toki annettu hoitoon Vesuri -nimiselle kaverille.
Joo onneksi ehdin ajoissa hätiin.
Kana neitonen on jo tosi pirteä ja ilmeisen kummissaan uudesta yksiöstään. Niska näyttää jo ihmeen hyvältä mutta taitaa olla viisainta hoidella uhria sisätiloissa viikon päivät jotta on sitten ihan varmasti kunnossa.
Nää terävänokkaiset lintuset on vähän tällaisia. Toista noi myskit vaikka kuinka kahinoivat, harvemmin kyllä, eivät saa lapanokallaan pahaa aikaiseksi. Paltsi vink vink
Noo .. ei teillä oo kuitenkaan fasuja.. nää tavisfasut ne vasta on, ja siks en niitä viitti enää tarhata.. en mää jaksa kovin montaa kertaa keväässä tulla tippa linssissä sisään.. ja kertoo et jo kolmannet poikaset meni... vaikka emo yritti puolustaa... ... ja kun ne ei ees ruuaksi .. vaan ihan sillain ettei olis kilpailuu...ihan on ehjiä vainaita ollut
Viheliäistä kun tollasta jahtaamista ja lahtaamista sattuu! Mut hyvä että uhri on jo parempaan päin, kyllä ne on yllättävän sitkeitä vaikka kolhuja saavatkin.
Sille varmaan on käyny sitte samansorrtinen äksidentti kuin mein Celindioonille. Sehän kans oli ottanut oikeen huolella turpaansa.
Vaan eipä sitä juur huomaa enää muusta kuin että sillä on pari pienempää kaljua kohtaa niskassa ja se asuu edelleen sisällä. Takkahuoneessa omassa yksiössään. Josta se komentaa palvelusväkeään milloin tuomaan uutta raikasta vettä tahi rehua tahi herkkua tahi muuten vaan pikku Diivan kanssa seurustelemaan.
Sitä en kyllä tiedä oliko se multa yhtään fiksu veto ottaa sitä sisälle - en ole vieläkään keksiny kuinka hitossa mä saan sen tonne kanalaan sitten takasin
Yks älynväläys on ollu että pitää hankkia pari nuorikkoa lisäksi niin se ei ole ainoa "outo naama" sitten porukassa, josko sitä ei sitten uudestaan hakattais. Ja ennen tätä kanalaan siirto operaatiota täytyy kenkkuperse Huldan todennäkösesti muuttaa muualle... Se kun noi sakinhivutukset alottaa. On mokoma niin tuima täti että oksat pois. Muut on ihan kilttejä, niillä sen kummempia angsteja ole esiintynyt.