
Viimeisen parin viikon aikana hitaus alkoi olla ilmiselvää. Minni ikään kuin hiipi varovasti välillä liikkuessaan, muttei aina. Se seisoskeli enemmän. Sen naama kalpeni harmaanvaaleaksi, mitä ihmettelin. Mutta muuten kana toimi enimmäkseen normaalisti: söi ja tavaraa tuli toisesta päästä ulos ihan niin kuin pitää. Pers’sulatkin oli ihan siistit. Annoin sille muutamaan otteeseen ekstravitamiineja, lähinnä sen kalpeuden vuoksi
Joka päivä seurasin tilannetta tarkoin, että saisin selville, mistä kiikastaa ja että voiko se varmasti riittävän hyvin. Olin jo jonkin aikaa kyllä epäillyt, että jossain on kasvain. Vähittäinen, todella hidas sairauden eteneminen kun voisi siihen viitata. No, eilen se yhtäkkiä näytti selvästi huonovointisemmalta. Söi ja joi kuitenkin vähän ja nousi normaalisti omalle paikalleen orrelle, joten annoin sen vielä olla. Tänään aamupäivällä totesin, että vointi on edelleen huono ja nyt se jo kyhjöttää ja on ihan valkoinen. Totesin, että nyt ei voi enää yhtään odottaa vaan se on päästettävä tuskistaan.
Koska halusin selvittää, missä vika oli ollut, päätimme lopetuksen jälkeen avata kanan. Heti kun katsoimme kupua, näimme että jotain on pahasti vialla. Olen kukkoja teurastettaessa oppinut miltä terve kupu näyttää, ja että normaalisti siinä näkyy syötyjä jyviä ja muuta ruokaa. Minnin kuvussa tai oikeastaan heti kuvun yläpuolella oli kiinni epämääräinen, röpöinen, kivikova ’jokin’, mun ymmärryksen mukaan kasvain. Lisäksi kupu oli ihan pinkeänä verestä, eli sinne kuvun sisälle oli vuotanut paljon verta. Kun viilsin kuvun auki, hyytynyttä verta levisi joka puolelle. Eli ilmeisesti kuvussa kiinni on kasvanut kasvain ja sisäinen verenvuoto on ihan lopussa tehnyt kanasta huonovointisen. Tämmöisen diagnoosin tein, vaikkei mulla mitään aiempaa kokemusta tai tietämystä tällaisista ole. Että voin olla väärässäkin mutta katsomalla näytti tältä. Se ei ollut erityisen laiha ja nahan alla oli ihan mukavasti rasvaa, joten siitä päättelen, että ravitsemus on ollut kohdallaan loppuun saakka. Verenvuotoa on ollut ehkä sen pari viikkoa, kalpeudesta päätellen. Ehkä se paheni vasta eilen.
Nyt vain toivon, ettei sillä ollut kipuja.


Minni oli hieno ja fiksu kana, eli ikävä sitä on.
