MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
onnellinentila
MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Onko kukaan koskaan kuullut kokonaisen kanalauman tuhosta?
Meillä on ollut kanoja Lohjalla yli 3 vuotta. Kanoilla on tilava kanala josta ulostulo luukku 40x40cm n.160cm korkeudella. Luukku on kesäisin yötäpäivää auki ja kanat ovat aina saaneet olla vapaana ulkona. Kantaa on kesäisin jonkin verran rajoittanut kettu ja viime kesänä myös kanahaukka, mutta järkytys oli suuri, kun tiistai aamuna koko lauma oli viety, lukuunottamatta yhtä hautovaa emoa ja yhtä kukkoa. Kaiken kaikkiaan siis 15 kanaa ja 4 kukkoa oli kadonnut maanantai iltapäivän ja tiistai aamun välisenä aikana.
Maanantaina kanat viettivät aikaa lähinnä sisätiloissa sateen takia. Ne on ruokittu klo 17 sisälle jolloin sisällä oli vain kourallinen kanoja, mutta asiaan ei senkoommin kiinnitetty huomiota, koska sade oli lakannut ja ajateltiin niiden olevan vielä jossain ulkona. Klo 7.00 tiistaina kanala oli siis tyhjä. Sisällä on jonkin verran höyheniä ja yhden kukon pyrstösulat. Ulkona luukun kohdalla lisää. Metsässä lisää. Yhtään ruhoa ei kuitenkaan löydy. Meillä on myös 5 koiraa jotka hälyttävät herkästi jos jotain tapahtuu sekä pihapiirissä pesivä varoitusjärjestelmä (varispariskunta) joka hälyttää heti kun kettu tai haukka ilmaantuu paikalle. Päivä ja ilta on kuitenkin ollut rauhallinen, kanalasta ei ole kuulunut ääniä ja muut eläimet ovat siis olleet rauhallisia.
Mikä onnistuu siis viemään sekä sisältä että ulkoa kanat 19 kpl ilman että kukaan huomaa mitään?
Kellään kokemuksia?
Nyt siis kanala melko tyhjä ja luukku suljettu. Oma munantuotanto loppui kuin seinään.
Jos joltain liikenisi muutama kana? Saa soittaa 044-3230542

kaztanja
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Tosi outoa.
Itse sanoisin nopeasti ihmisten ilkivaltaa.. mutta silloin ei metsästä löytyisi sulkia.. ja luulisi koirien hälyttäneen.
-
chicken
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Voi miten kurjaa
Olisko se voinu olla joku tosi nälkänen peto? Tai sit ihan just ilkivaltaa..
-
reetta
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
kettu. kettu vie kaiken minkä saa irti ja piilottaa. jostain syystä se on onnistunut toimimaan kenenkään huomaamatta. mulla on myynnissä maatiaisia jos kiinnostaa! kuljen lohjan ohi pari kertaa viikossa että kyytiäkin olis.
-
Suwitsu
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Minkki kanssa tappaa kaiken mistä hengen saa mutta se ei niitä minnekään vie. Mutta kyllä ketullakin aika urakka ollut! 
-
onnellinentila
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Kyllä on käynyt mielessä myös ihmisten ilkivalta (kukon kiekumista kuuntelemaan kyllästyneet mökkinaapurit/kateelliset kanattomat) jne. Kanalan ympäristöstä ja lähimetsästä kun löytyy höyhenkasoja kuitenkin vain 6, luulisi että enemmänkin jälkiä... No ihan hullujahan sitä ajattelee kun ei ymmärrä.
Kettu tosiaan on käynyt joka vuosi. Ekana vuonna kävi tutustumassa, joka päivä pihalla muttei vienyt mitään. Tokana vuonna otti jo jonkin verran saalista. Lähinnä vei lauman reunoilla liikkuneet nuoret kukot. Kun kukot loppuivat ja kanoja alkoi lähteä, päädyin pitämään kanat vapaina vain omina vapaapäivinäni kunnes tilanne rauhoittui/ kettu siirtyi saalistamaan myös muualta. Tänä vuonna harvensi myös kukkoja, mutta hassulta tuntuu että tyhjentäisi kokonaan varman saalispaikan.
Myös ilvestä ehdotettiin. Meneeköhän seuraavaksi kissa? Ja minne siirtyy sitten saalistamaan...
Huom Reetta! Olen kiinnostunut ostamaan muutaman maatiaiskanan. Mitä kantaa sulla on?
Olen uusi käyttäjä enkä hallitse yksäreitä jne. Mut tavoittaa puhelimella parhaiten.

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4556
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Voi ei! Onpa järkyttävä tapaus
Osanotot menetykseenne
Voisitteko tehdä petojen varalta tukevan tarhan ja ulkoiluttaa kotkoja vapaana vain silloin, kun joudatte itse paimeneksi? Petoeläin tulee varmasti uudelleen...Ketuilla taitaa olla niin, että myös uros metsästää naaraan apuna?
Outoa, etteivät koirat ja varikset hälyyttäneet

Tuulia
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Terveisiä vaan sinne Lohjalle, mä tässä Äiteenkin kanssa keskustelin tapauksesta, jolla siis kanoja ollut naapurissa jo kauan, ja Äitee kertoi että kettu on kyllä niin viekas että jopa oppii matkimaan kukkoa ja kutsumaan kanoja syömään. Toiset ketut ovat niin mitään pelkäämättömiä että tyynen rauhallisesti vain tulevat ja vievät kanat yksitellen, se piilottaa kanat metsään, ja hakee kanat sitten vaikka kaikki, niin kauan kun niitä on tarjolla.
-
Iloisten Munatalo
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Kamalaa ja surullista
Jos on ihmisen tekosia niin täytyy olla tosi munaton joka tommoista tekisi
jos taas kettu niin puuhkaksi joutaisi vaikka varmaan sekin sitten vienyt turvatakseen poikueensa
tiedä häntä. Toivottavasti saatte selville mikä tuollaisen menetyksen on saaut aikaan 
-
Tuulia
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Ketut saattavat hyvinkin olla nyt kovin nälkäisiä kun niillä on pennut.
-
fasunen
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Pentujaan ruokkiva emo tosiaan vie varastoon kaiken mitä saa.
-
Goolou
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Kurjaa!
(
Osta ketunloukkuja? Niitä on sellaisia joka toimii useimmille eläimille. Esim täältä: www.hautomakone.fi .

Ilona
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Kettu. Ketulla on nyt suht isot poikaset ruokittavana ja se tarvitsee kaiken saatavilla olevan ravinnon. Se käy niin monta kertaa kuin jotain saa. Höyhenkasat maassa on ketun tekosia. Kanahaukka ei syö koko kanalaumaa yhdessä yössä ja sen jäljiltä jää kokonaiset siivet ja puhtaaksi nypitty rintaranka. Ilves ei tapa varastoon eikä yleensä käy kanaloissa. Näätäeläimetkin (näätä, minkki, kärppä) ottaa yleensä sen, mitä kerralla syö. Kettu sen sijaan hakee kyllä varastoonkin.
Meillä oli just ketunpoika kukkopoikien tarhassa yks aamu. Ikinä ennen ei ole kettu päässyt tarhaan, mut tää ressu oli jostain luikerrellut sisään, eikä päässyt pois. Oli kyllä niin vauva vielä, ettei siitä ollut kukkopojille mitään vaaraa. Kukot istu rauhassa orrella ja ketunpoika panikoi maassa. Pikkusen saatiin sitä hätistellä, että saatiin se ulos tarhasta.

Alice
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Meiltä meni monta vuotta sitten 44 kanaa yhden yön aikana kun näätä oli päässyt tuuletusluukusta sisään kanalaan.Ja se pirulainen oli siellä vielä aamulla kun siippani meni kanalaan!Pari jouti lopettamaan kun olivat niin pahasti loukkaantuneita ja 4 säilyi hengissä,ehjinä.
-
Silvia Sommarlat
Re: MIKÄ VIE 19 KANAA 18 TUNNISSA?
Osanottoni.Nyt uusia kanoja tilalle ! Ja...häntä pystyyn...vaikka hakaneulalla.