No no no... ei se aivan noin huonosti taida olla?
Varmasti säilyttäjiä on moneksi, eikä kaikki osaa kaikkea ottaa oikealla tavalla huomioon. Lisäohjeistusta kaivattaisiin tiheämmällä tahdilla säilytysohjelman hallinnoijan puolesta. Se olisi toki tarpeen.
Mutta eikös nyt kuitenkin maatiaisessa ole se fakta, ettei se ole mikään oma rotunsa, joka olisi puusta kuoriutunut Suomeen joskus, vaan kyllähän tämä on Suomessa aikojen saatossa olleista roduista sekoittunut. Ei ole siinä mielessä yhtä selkeästi määriteltävä joukko, kuin mikä tahansa "rotukana".
Jos muutama säilyttäjä tällä foorumilla hakee täsmennystä, niin ei sekään mielestäni tarkoita, ettei kukaan tunnu tietävän mistä on kyse?
Ja miksi ihmeessä maatiaiset pitäisi olla mahdollisimman sukusiitettyä kantaa ennen hyväksyntää maatiaiseksi? Tämä seikka on esiintynyt useissa viestiketjuissa, enkä oikein ole päässyt kärryille tämän ajatuksen juonesta.
Olen pahoillani, jos se jotain häiritsee, mutta kannatan maatiaisia ja säilytysohjelmaa. Ja vien viestiä siitä säilytysohjelmaan sitoutuneena eteenpäinkin pyrkien toimimaan mahdollisimman oikein maatiaisen säilyttämisen kannalta, ohjeistuksien mukaisesti mm. sukusiitosta välttäen.
