Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

tiuku

Re: Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

Viesti Kirjoittaja tiuku »

Täällä on alettu ajattelemaan enemmän lähiruoan puolesta, vaikka ei nuo kanat vielä itsessään munikkaan.. :smt001 En ehtinyt perehtyä ylläoleviin teksteihin sen enempiä, mutta tuohon lihaosioon kommentoin. Meille tulee juurikin tänä iltana hevonen teuraaksi. Meille tarjottiin todella montaa ihan ns tervettä teurasta, eli ei lääkittyä ja kohtalaisen nuorta hevosta, kun teuraan perään huutelin. Tässä tulee hyvin eettisyyspuoli esiin, kun saa toiselta lihaksi hevosen, joka muussa tapauksessa olisi mennyt maan täytteeksi vaikka olisi kelvannutkin syötäväksi. Teuraaksi laitto on tehty Suomessa hankalaksi ja hevosen liha tulee pääasiassa Brasiliastakohan se nyt olikaan. Jos ei ole maata mihin kuopata tai ei itse halua syödä, on se lopullinen sijoituspaikka ongelmajätteenä.

Hinta ei päätä huimaa, kun kuluiksi tulee ainoastaan teurastajan kulut ja palvaamon/mitä siitä nyt päätetäänkään sitten tehdä. Ja hyvä puoli on myös se, että tiedämpähän ainakin, mitä suuhuni panen. Mies on pohtinut myös meidän kuttujen astuttamista lihatarkoituksessa, mutta itsellä menee vähän pohdinnan puolelle tohtisinko nyt ihan lihaksi omakasvattikilejä laittaa.. Tämä hevonen on eri asia, kun ei ole oma ja on vielä ihan tarkoitettu lopettaa jalkavamman takia.

Osa ei tykkää ajatuksesta syödä hevosta, itse taas tykkään. Hevosenliha pitäisi nostaa takaisin entiseen arvoonsa. :smt027
maunu_muori

Re: Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Ai niin.. meillä ei oo käytetty soijaa tänävuonna edes kanoille, tai naskeille... arvatkaas misks... hätsiu....ja kyllä noi toistasataakiloset possu oli ihan muutakin kuin luuta ja nahkaa.... hevosten rehut sen sijaan sisältää sitä, mut näitähän ei yleensä syödä, muuten vaan puuhastellaan niitten kanssa... mie sorruin, ostin meitin pupelille hevosten kauratonta mysliä... kattelen sitä pussia, maissia on ja ja soijaa....sitä tehotuotettu.. niillä on musta ihan yhtä lailla ympäristövaikutuksia tuolla rapakontakana ja epäeettistä luonnonhoitoo.. maissistahan on ihan hirvee ylituotanto ja siks sitä työnnetään eri muodoissa joka paikkaa.... ette varmaan oo tulleet ees ajatelleeksi. Mun on pakko, kun oon sille niin penteleen allerginen..meilenkiintoinen oli se ohjelma tässä taannoin... toi viljelypolitiikka siellä suuressa maailmassa lihottaa niin eliko kuin ihmisetkin... epäilenpä että ovat muuttaneet sen suht ainoon kaupan leikkeleenkin reseptin joka on käynyt, kun lukee enää sokereita... ei tarkaan mistä lähteestä nää sokerit on. Märehtijöille joudutaan ton vuoksi syöttään soodaa, niitten pötsi ei taho niin voimaperästä ruokintaa kestään.

Oon kuullut että se Hirnakka olis kyllä kurmeeta(ilmakuivattu hevosenliha, vert parman kinkku)
pipsa

Re: Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

Viesti Kirjoittaja pipsa »

Joo on ja on...
Voisin allekirjoittaa monenkin teidän ajatuksia,sillai tutuilta ne kuulostaa.

Lihansyönnin lisäksi, kanat ja kalkkunat on ruvenneet tökkimään, noin pakastealtaasta ostettaessa. Tämä on jotensakin psykologinen valinta, muutoinkin tuo lähiruoka ja lähikaupat on meidän perheen suosiossa. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka käyvät aina suurissa marketeissa toisilla paikkakunnilla ja valittavat kuinka pikkukaupat kuolevat maaseudulla....
NOooo....... yritin käydä täällä maalla agrimarketissa,palvelu oli huonoa, eikä tuotteita tilattu. Sitten nuo paikalliset vaatekaupat ovat muotiarvoltaan "mummo" tyyliä, vaikken muodin mukaan kuljekkaan....joten se siitä ideologiasta :smt017

Kanoista mä kerron asiakkaille,ystäville ja puolituntemattomille kuinka kanat on ihanii. Eli ole saanut varmasti myös hullun leiman...joo ja usein tuntuu että olen ypöyksin kanahulluuteeni kanssa...Jotkut kyllä kyselee mut nähdessään MITÄ KANOILLE KUULUU?...koirista ei yleensä kysellä niin paljoa,kun se on normaalimpaa, vai? ( ja onneksi täällä näyttäisi olevan muitaki :smt002 )

Mutta ehkä ne kuitenkin on helpompii,kuin etukäteen ajattelin. Ei niistä paljoa vaivaa ole ja kaikki sekin postiivista :smt023
ankkuli

Re: Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

Viesti Kirjoittaja ankkuli »

^ Joo totta tuo, että ideologiaa voi olla vaikea noudattaa. Silloin kun muutimme tähän kylään, täällä kävi vielä kauppa-auto (kaupat on lopetettu jo vuosia sitten). Yritin sitkeästi kannattaa sitä ja käydä ostoksilla, mutta hinnat olivat ihan sikamaisen kalliit. Sitten menin töihin enkä enää päässyt keskellä päivää kauppa-autolle, eikä se täällä enää käykään. Samoin bussiyhteyksiä on koko ajan huononnettu, aika mahdotonta on yrittää kannattaa niitäkään. Esim. kuntakeskuksesta tulee tänne bussi kerran VIIKOSSA.
Suvianne

Re: Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

Viesti Kirjoittaja Suvianne »

Meilläkin oli kauppa-auto ja ihan saman hintanen ku kaupassa ja melkeen edukkaampi kun siellä oli kivoja tarjouksia!!
Euron myötä katosi...
mirri

Re: Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

Viesti Kirjoittaja mirri »

Kotikanat ja nää muutkin elukat taitaa lähinnä olla jo elämäntapa. Ja muuttaahan ne elämää, tottakai. Meillä ei kukaan enään kohta uskalla käydä kylässä, kun ne ei tiedä mikä istua köllöttää keittiön pöydällä :smt005 . Tästä hyvä esimerkki, kun onnesta soikeena kattelin uutta kääpiökochi kukkopoikaa... se istui pöydällä ja keskusteltiin siinä kamalasti. No Ukon veli tuli vaimoineen , ja kukko peljästyi ja prujautti kakit pöytään :smt005 :smt005 :smt005
Sanotaan nyt et meillä on kaks keittiöö, toista käytän vähän niinkun haudontahuoneena. Kun tonne kanalaan on matkaa liikaa 100m ei jaksa kokoaikaa juosta siellä vahtaamassa.
No niin asiaan. Muuttaahan eläimet ajatus maailmaa, en syö enään kaupan kanaa, enkä oikeen saa muutakaan lintua/lihaa syötyä kaupantiskistä. Sikaa ei uskalla ottaa, se pian jää lemmikiksi. Ja naudanlihakin otetaan palautuksena teurastamolta. Ja pottu ynm mitä nyt kerkii ja jaksaa kitkee koitetaan saada itteltä. Moilaselle iso käsi :smt041 luonnonvillivihanneksia kannataa kerätä ja säilöä, niissä on melkoisia vitamiinipommeja.
Mutta luomusta sen verran onhan se toki hyvä asia, mutta oikeesti kyllä sekin on paljon mennyt tuon tehotuotannon suuntaan. Yksiköt kasvaa sielläkin puolella. Ja ei se luomuvalvonta loppujenlopuksi kauheesti puutu niihin oloihin. Paperinippua ne paljon enemmän kattelee. Ikkunoitten määrä ja ulkoilu, ruokinta ja montako eläintä neliöllä. Siinä kai ne suurimmat erot. Eikä ne sen kasvattajan kuntoa katso luomutarkastuksessa, eikä helpota työpaineita. Se saa vaikka kupsahtaa! olen minäkin nähnyt hyvinvoipia tavanomaisessa tuotannossa olevia eläimiä, ja taas päinvastoin.
Luomuruuan ystävien kannattaa katsoa löytyykö paikkakunnalla toimivaa luomuruokapiiriä, tai muuta yhteisöä. Näiden kautta saa yleensä ihan edullisesti yhteisostoina paljon erilaisia luomutuotteita. Ja kummaa kyllä täällä menee myyskä vielä vakivuorolla. Talvella se on joskus oikeen mukava, kun tulee tohon oikeen pihaan!!! Poden kyllä pikkusen huonoa omaatuntoa, pitäis oikeesti käyttää sitä enemmän. Ei siinä minusta hinnat yhtään korkempia ole kun kyläkaupassakaan.
siimis

Re: Onko kotikanat muuttaneet elämäänne?

Viesti Kirjoittaja siimis »

Tuosta valkuaisesta kun on puhetta ja kotimaista vaihtoehtoa soijalle kaivataan, niin muistuipa mieleen ilmoitus farmit.netissä - Liljendalissa kaupan 15000 kiloa härkäpapua :smt002 En tiedä myykö pienemmissä erissä, mutta Itä-Uusimaalaisia vois kiinnostaa soitella ja kysellä? Puh. on 040 525 6356 ja ilmoitus jätetty 10.10.
Vastaa Viestiin