Aleksandra kirjoitti: ↑14 Heinä 2021, 15:07
Meidän kanoilla taitaa tänään olla yksi tukalimmista päivistä koko kesänä.
Kyllä koetellaan niin kanasia kuin ihmisiäkin näillä helteillä täällä ainakin jo saisi piisata.
Luonto kaipaa vettä vaikka aikaisin aamulla ja illalla kastelee penkit, niin kyllä tänä kesänä on kuivaa joka paikassa.
Saimaasta riittää onneksi vettä

kun juoksutus vasta alkaa myöhemmin nyt vesi on korkealla.
Vaihdan viileän veden pari krt päivässä kun huomaan että on lämmennyt ja onneksi on ulkotarhassa varjopaikkoja osassa tarhaa missä voivat kylpeä ja mennä vilvoittelemaan.
Vanha rouva Manta on oppinut menemään astiaan ja viilentää jalkoja siinä

muut eivät ole hoksanneet sitä.
Ulkona ovat olleet vuorottain, mutta eivät kovin kauas pihalla kulje kun käyvät jo makuulle siivet levällään.
Juoma astioita olen myös laittanut moniin kohtiin että voivat juoda jos on tarvetta.
Myös pikku linnut tarvitsee vettä näin kuumalla kun kaikki ei osaa järvestä käydä juomassa, niin niillekin olen laittanut matalia juoma astioita pihalle varjoon missä niitä näkyy käyvän.
Ainoa silkkikana Alma on kovilla näin helteellä iltapäivällä maata rötköttää paikallaan ja nostan sisälle viileämpään paikkaan josta heti virkistyy ja jääkin sisälle aiemmin kuin muut tulee.
Sisällä nukkuvat ja kaikki ikkunat / räppänät on auki kumminkin lämpötila on ollut tällä viikolla +25-27 astetta kun ulkona oli +33 varjossa
Jasmin (mille) kuusi vuotias oli tässä yhtenä päivänä lattialla kylmänä

pari päivää oli hiukan omissa oloissaan mutta muita oireita ei ollut havaittavissa, niin arvelin että nämä helteet oli hänelle liikaa

.
Osa kanoista läähättää sisällä ja kaksi kanaa on tehnyt muutaman kerran nahkamunan tänään oli ihan normaalisti munia.
Kaksi milleä yrittää alkaa hautomaan ja kova huuto kun kävin aamulla ottamassa munat pois.
Ei ole laittaa munia alle kun annoin just naapuriin ison kennollisen munia ja itsekin käytetty niin ei ihan yhtä kahta viitsi antaa olla hautojan alla.
Jos säästän viikon munat, niin voiko niistä vielä tulla tipuja?
Nautitaan kesästä ja helteistä kohta se syksyn sateet kumminkin tulee niin mikäs tässä ollessa kesän kauneimmilla ilmoilla kun naaattieen
