Noviisin viiriäispohdiskelua

[Pirkka]

Innostuin alkuvuodesta viiriäisistä ja hain verkosta tietoa näistä otuksista intohimoisesti. Tilasin Covatutto 16 (juuri sen tunteita herättävän!) haudontakoneen. Lueskelin Munanettiä ja kyselin siitosmunia monilta kasvattajilta. Tietoa ja itseluottamusta kertyi vaikka muille jaettavaksi.

Ensimmäisen 20 kpl siitosmunaerän sainkin postin kuljettamana muutamaa päivää ennen kuin jo toiseltakin kasvattajalta tilaamani 10 kpl erä saapui. Tietoa oli ja pelkäsin, että joudun pulaan moisen määrän kanssa, kunhan kaikki reilun parin viikon sisään kuoriutuvat...

Ei se ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Covatutto näytti oikullisuutensa ja kokemuksen puute teki hallinnan mahdottomaksi. Ensimmäinen haudotus epäonnistui täysin. Pidin koneen lämpötilan jääräpäisesti tarkkaan 100 F- lämpöisenä, vaikka olin lukenut täälläkin kirjoitetusta suosituksesta haudottaa tuulettimettomalla koneella hieman suuremmalla lämmöllä. Lopputuloksena oli keskenmenneet munat, jos yleensäkään olivat lähteneet kehittymään.

Periksi en antanut, vaan kyselin kuumeisesti lisää siitosmunia ja monelta sain vastaukseksi ei oota. Olin ehkä vähän aikaisin liikkeellä. CityMarketistakin ostin Kultamunia, joita latasin pariinkin otteeseen Covatuttoon. Jos oikein muistan, niin hilasin pikkuhiljaa koneen lämpöjäkin hieman ylemmäs.

Kävin henkilökohtaisesti hakemassa lisää siitosmunia kasvattajalta joka lupasi sopivan erän munia pienen odottelun jälkeen. Parhaimmillaan koneessa oli kolmeen eri aikaan laitettuja munia, joista osa oli marketista ostettuja. Ajoittain läpivalaisin munia ja pystyin jo selvät tapaukset tunnistamaan "tuhnuiksi".

Kyllä se itseluottamus karisi. Ei tämä emona toimiminen olekaan niin helppoa kuin luulin. Kunnes yhdessä poistamassani munassa olinkin tehnyt virhearvion, siellähän oli kehitys lähtenyt käyntiin, ja vielä kaupan munassa! Toivo onnistumisesta virisi taas vaikka mitään muuta ei edelleenkään tapahtunut.

Kunnes yhden kotoa poissa vietetyn yön jälkeen koneessa odottikin kaimani Pirkka (sillä on muuten kohtalontoveri ja julkkis, Albert the quail, Hollannissa), pieni tumma riiviö, joka huusi surkeana. Voi sitä riemun päivää. Muut marketin munat eivät kehittyneet mutta toisesta postin kuljettamista erästä (10 kpl) Pirkka sai muutaman päivän jälkeen keltaisen kaverin lämpölampun alle pahvilaatikkoon. Ehkä tämä voikin vielä kääntyä "menestystarinaksi".

No eihän sekään mennyt ihan niin... Viimeisestä 40 munan erästä sain kuoriutumaan lopulta 7 poikasta vaikka useampi yritti jääden kuitenkin viime hetkillä kesken. Näistä seitsemästä 3 menehtyi ensimmäisinä päivinä ja lopulta minulla oli yhteensä 6, kolmesta eri lähteestä, juuri Pääsiäisen tienoilla kuoriutunutta poikasta.

Seurasin mielenkiinnolla, että milloinkohan sukupuolia pystyy erottamaan. Aavistukseni Pirkan jo ensimmäisinä päivinä osoittamasta kujerruksesta piti paikkansa eikä tarvinnut vaihtaa nimeä Pirkoksi. Onnekseni tämä kantaisä sai seurakseen veljekset, eli homma meni siedettävästi. 3 kukkoa, 3 kanaa, joista 2 kanaa ja 2 kukkoa saattoivat olla samaa verta keskenään.

Nassikat muuttivat valmistuneeseen Viirulaan ja alkoi jatkojalostus loppukesästä. Keräsin muutaman päivän ajalta eri verta olevien pariskuntien munat vaihtelin pareja niin paljon kuin tästä porukasta oli mahdollista. Yhdelle kanalle siis pystyi laittamaan pariksi minkä vaan kukon ja yhdelle kukolle pystyi laittamaan pariksi minkä vaan kanan. Muut saattoivat olla sisaruksia, enkä antanut niiden lisääntyä.

Covatutto taas kehiin ja päätin haudottaa "non stoppina", eli laitoin keräämäni satsin koneeseen ja lisäsin sinne päivittäin munia 30 vuorokauden ajan. Nyt oli koneen lämmöt koko ajan 101 ja 102 F:n välillä ja tulosta alkoi tulla. Ehkä 90 % kuoriutumistuloksella munat kuoriutuivat 16-18 vrk:n päästä koneeseen laittamisesta. Poikaset siirsin suoraan Viirulaan omaan osastonsa lämpölampun alle. Aika hyvin tuntui menevän 3 ensimmäistä viikkoa, tosin käsittämättömiä tappioita tuli jonkun verran, osa poikasista menehtyi parin ensimmäisen päivän aikana. Joillakin sen pystyi ennustamaan jo alkuhetkistä mutta omillakin virheillä oli osuutensa. Pari menehtyi alkupäivinä kylmään, kun eivät kuitenkaan osanneet pimeässä lampun alle (keraaminen lämpölamppu) sammutettuani yöksi valot. Viimeisenä viikkona muutama pikkuinen löytyi aamulla menehtyneenä ja tallottuna, vaikka pidinkin jo valaistusta päällä myös öisin.

Nyt mennään siinä vaiheessa, että reilun 30 omien viirujen poikasista vanhimmat tulevat 6 viikon ikään ja nuorimmat on reilun viikon ikäisiä. Ensimmäiset kiekaisut on kuultu jo puolitoista viikkoa sitten ja siitä seuraa rengastus vasempaan jalkaan... Pataan joutuvat. Tappelua ei vielä ole ollut mutta astumista harjoitellaan jo. Suunnitelmana on ehkä haudottaa seuraavan kerran ensi keväänä. Nyt pohdin sitä, että yrittäisinköhän siihen mennessä hommata joltain toiselta kasvattajalta uudet kukot näiden kolmen "kantaisän" tilalle. Se olisi helpompi ratkaisu jo siksikin, että voisin antaa myös näiden jo jalostettujen omien lintujen jälkeläisten myös lisääntyä.

Tuli aika pitkä tarina mutta yritin tiivistää Olisi kiva kuulla kokeneempien mielipiteitä tai ehdotuksia miten tästä voisi jatkaa.

[Maattari]

Viirukukkoja on yleensä aika hyvin kaupan, varsinkin tähän vuodenaikaan jos haluat erisukuiset kukot. Koska sinulla kuitenkin osa kanoista ja kukoista erisukuiset voit mielestäni hyvin haudottaa omista munista uusia ja vasta ensi vuonna hommata uusia kukkoja tai uusia kanoja kukoille, silloin on helppo haudottaa siitosmunista kumpaakin sukupuolta. Näin minä tekisin ja teenkin, joku muu voi olla ihan eri mieltä. Oletuksena tietenkin että linnut ovat terveitä, munivat hyvin ja ovat riittävän isoja jos kyseessä lihaviirut.
Ja 90% kuoriutumisprosentti on huima viiruilla . Kun haudottaa munia niin jotkut poikasista kuolee vaikka tekisi kaiken oikein, kuolemat ovat kurjia mutta kuukuvat harrastukseen.

[Pirkka]

Kiitos pohdinnoistasi!

Hmmm... Enpäs muuten ajatellutkaan, että noinkin voisi tehdä. Ehkä olen ollut tiukkapipoinen rotuhygienian suhteen. Onhan luonnossakin täysin mahdollista, että samansukuiset lisääntyvät keskenään. Varmaankin esim. metsäkanalinnuilla ihan mahdollista jos soitimella kanan velipoika on vain tarpeeksi kykenevä kukko.

Myös esim. Suomen valkohäntäpeurat nykytietämyksen mukaan periytyvät alkujaan kolmesta hengissä selvinneestä, Atlannin takaa tuodusta laumasta. Ja tuon lajin kohdalla on jopa joidenkin tautien osalta niin, että tämä kotimainen kanta on jopa terveempää kuin amerikkalaiset serkkunsa, joiden perimä lienee kuitenkin laajemmalla pohjalla.

Toi aikuisporukka minulla on terveen ja aktiivisen oloista. En ihan tarkkaan pysty analysoimaan, kuinka paljon lihaviiriäistä jo seassa on, mutta koon puolesta tuosta neljästä sisaruksesta molemmat kanat ja toinen kukoista ovat suurikokoisia (tuli mieleen, että voisin ottaa asiakseni oikein punnita ne keittiövaa'alla) ja sitten CityMarketin Pirkka on pienikokoinen, mutta yliaktiivinen punaruskea kääpiö joka säilyttää alfa-asemansa, kunhan pitää pintansa sisarusten pienelle kukolle, jolla pari varvasta jo poikasesta asti ollut kieroina niin, että nimesin sen jo nuorukaisena klenkaksi ja ajattelin, ettei siitä taida olla eläjäksi. Toisin kävi, siinä on kanoja kohtaan huolehtivainen kukko ja ajoittain saa kaapattua valta-aseman Pirkalta. Suurin kukoista on sitten väistyvää tyyppiä ja vähän tökerökin kanoja kohtaan. Pienin kanoista, joka on eri sukua, on nätti vaalean kellertävä (en jaksa muistaa näiden värien virallisia nimityksiä) mutta suurin hermoilija, joka on ensimmäisenä raivaamassa häkin reunaa tai ikkunaa edes takaisin mutta munii ehkä kanoista säännöllisimmin kellon mukaan. Munan vuorokaudessa pukkaavat mitä nyt suurin riistanvärinen kana välillä panttaa syystä tai toisesta.

Sen olen nyt selkeästi huomannut, että tässä nuorukaisten sarjassa (sain muuten kaksi kukkoa taas tänään kiinni itse teosta, kiekumasta) on paljon monipuolisemmin liikkuvaa porukkaa kuin aikuisissa. Olen ajatellut sen johtuvan paljolti isommasta parvesta, jossa opitaan tehokkaammin, kun joku kuitenkin keksii kokeilla jotain omaperäistä mitä toiset sitten saattavat matkia. Myös paremmat ja monipuolisemmat tilat lienevät innoittaneet liikunnallisemmiksi. Kiipeilevät kiitettävästi Viirulaan seinillä olevilla tasoilla, jota aikuiset eivät samassa tilassa aiemmin ollessaan vahingossakaan tehneet. Aikuisporukka vietti munintaikäänsä asti elämäänsä verannalla olleessa marsuhäkissä kunnes siirtyivät viirulaan, johon rakensin kaksikerroksisen häkkisysteemin kulkuluiskineen kerrosten välillä. Ainoastaan kaksi aikuisista nykyään käyttää luiskaa vaikka se onkin suljettu yläpäästään nuorukaisten ylhäällä majailun takia.

Näissä nuorissa on sekin mieltä rauhoittava piirre, että puuhastellessani ruokien tai alusten yms kanssa, aika monet tulevat avoimen luukun pieleen viereeni ihmettelemään puuhailujani ja jotkut käyvät nokkimassa kokeeksi sormianikin. Aikuisista ainoa, joka jotain vastaavaa tekee, on Pirkka joka saikin huomiota ensimmäisenä tipuna, siis esikoisena. Opetin sitä ihan tosissaan aikoinaan jopa lentämään sisätiloissa. Nämä nuorukaiset pyrähtelevät häkissään lyhkäisiä, pääsääntöisesti hallittujakin, lyhyitä lentoja ihan luonnostaan.

Joo, siis voisihan sitä jonkun uuden kukon kuitenkin hommata vielä, jos sattuu kohdalle...