Pakkanen huiteli kylmimmillään -18, taisi olla ylikin. Kolmen päivän jälkeen olin jo varmaa, että kukko on heittänyt veivinsä ja löytyy sitten keväällä jostain lumihangesta. Kukolla on nimittäin tapana seikkailla ulkosalla ja harhailla sinne minne nokkaa tyyrää ja perä ohjaa. Tiistaina olin nuorimman tyttäreni kanssa ruokkimassa eläimiä. Pakkasta oli edelleen reilusti kymmenen kylmemmällä puolella. Aamulla tarkastin orren ja kukko oli poissa, tietenkin. Siinä heiniä kantaessani yht'äkkiä tepastelee Rostedt navetan käytävällä. Ihan muina miehinä ohittaa mun ja suuntaa omaa kanalaumaansa kohti. Otin kukon käteen ja tunnustelin, ei sillä mikään ollut
. En tie missä oli muutaman päivän seikkaillut. Mulla oli ovi auki ulos. olikohan luikahtanut sisään ovesta vai oliko tullut muuta reittiä. Ihmetystä ja riemua riitti. Lapset olivat riemuissaan ja kylän koulu sai kuulla Rostedtin seikkailusta.
Olikohan reissu ollut sittenkin liian rasittava.
Kukon seikkailu kuulosti jännittävältä, mutta ehkä tosiaan syynä seikkailuun oli se, että kukko tunsi aikansa tulleen.
eii aluks oli niin jännää mut sit kuolema