Terve kaikille Munanettiläisille!
Piti tunnukset tänne hommata, kun ukkokullan kanssa keksittiin, että voitaisiin muutama kananen laittaa. Itse olen haaveillut kanoista jo pidempään mutta eipä vuokra-asunnon pihamaalle voi tipsuja laittaa. Naimisiin menon myötä

sain paremmat tilukset ja hautumaan jäänyt haave nousi uudelleen esiin. En uskonut, että mieheni asiasta innostuu mutta väärässä olin ja nyt meitä on täällä kaksi kotkottajaa.

Emme asu maalla, vaan ihan tavallisessa omakotitalolähiössä mutta käsittääkseni tännekin voisi kanalan laittaa ja meillä on tonttia kuitenkin 1500 neliötä eli tilaa kanalarakennukselle ja ulkotarhallekin on. Ihan muutamasta kanasesta ja yhdestä kukosta haaveillaan. Orpingtoneihin

olen silmäni iskenyt mutta vielä ei ole mitään päätöksiä tehty, kun koko kanalan rakentaminen taitaa jäädä ensi kesän heiniksi. Kauhean pitkä aika vielä odotella... Mutta täällä varmaan saan kulutettua hyvin aikaa. Olen jo ilman tunnuksia käynyt eri ketjuja lueskelemassa eikä mieli ainakaan vielä ole muuttunut.
Ja jos vielä vähän tarkemmin kertoisin itsestäni... Olen 35-vuotias kaupantäti ja asumme tosiaan Kempleessä. Perheeseen kuuluu aviomies, 8-vuotias tytärpuoli ja neljä sekarotuista koiraa. Meidän aikuisten haaveena olisi joskus päästä muuttamaan kunnolla maalle niin, että voisimme pitää muitakin eläimiä... Pässit, pupuset, kanaset jne jne siintää haaveissa. Voi olla, että haaveeksi jää nuo muut mutta kanasista en luovu. Tämä kesä menee talonlaajennuksen ja pihahommien merkeissä mutta viimeistään ensi kesänä sitten toivottavasti päästään kotkottajille kotia rakentamaan.
Jos täällä on joku, jolla on "lähiökanala" niin huikatkaa ja laittakaa linkkiä ketjuun. Yritin etsiä mutta vielä en ainakaan onnistunut asiasta mitään löytämään.