Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
Kanalako
Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Meille tuli eilen kaksi silkkikanaa neljän kiuruveteläisen kanan ja yhden kukon kaveriksi. Varsinkin yksi vanhoista kanoista nokkii koko ajan toista silkkikanaa ja uudet kanat yrittävät hädissään löytää piilopaikkoja. Toinen silkkikana oli päässyt yöllä orrelle vanhojen väliin mutta toinen oli pakopaikassa ja aamulla ensimmäisenä vanha alkoi sitä nokkia kovasti. Onko mitään tehtävissä vai laitanko äkkiä silkkikanat uudelleen myyntiin? 
-
ninanni
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
muusta en tiedä kuin siitä että ainakin meille tulleet uudet kanat ja tiput ovat olleet aluksi päivän pari nokkimisen kohteena, enemmän/vähemmän. Ketään ei siis kuitenkaan ole verille nokittu!! Eli riippuu miten pahalta homma siellä näyttää. Mulla korjaantunut omilla piilopaikoilla uusille kanoille/tipuille ja ruuat myös piilopaikkaan koska uudet eivät välttämättä pääse syömään. Onkohan tässä kyse nokkimisjärjestyksen näyttämisestä? Varsinkin tipujen suhteen varmasti. Ja toinen asia on jos jatkuu ja jatkuu ja jatkuu niin tarkasta ruokapuoli! Olikohan se proteiinin puute mikä nokittuttaa? Korjatkaa jos neuvon ihan hakoteille!!
-
Kanalako
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Juu siis maatiaiset eivät ole aikaisemmin nokkineet, se alkoi eilen kun uudet kanaset tulivat häkkiin
Toinen silkki oli hyväksytty yöllä orrelle muiden väliin (!) mutta toinen oli päässyt karkaamaan paniikissa kopista häkkiin. Kun laitoin takaisin häkkiin, alkoi taas kova nokkiminen ja toinen yrittää päästä turvaan 
-
ninanni
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
voi ei! Mä en enempää osaa auttaa kun kokemusta niin ei uusista tulokkaista aikuisena ole. Muutakun että päivän pari pistävät ruotuun ja sit loppuu. Tipuja taas pidempään opetetaan tavoille...siitä enemmän kokemusta. Kunpa ei kauaa nokkisi että olisi vain tavoille opetusta!
-
Mustikka
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Mulla on lähes sama lähtötilanne. Ennestään oli parvessa neljä maatiaiskanaa ja kukko ja otin lisäksi pari viikkoa sitten kaksi parikuista tipua. Minä laitoin yhteen munintapesistä verkon eteen niin, että vain pikkutiput mahtuvat alaosasta (siitä on kuva blogissani). Näin tilanne on ihan rauhallinen, kun pikkutiput menevät sinne syrjään tarvittaessa. Tiput tietävät, etteivät isot pääse niiden "pesään", joten odottelevat rauhassa vuoroaan (makoilevat ja seurailevat) ja heti kun muut menevät esim. ulos, ne tulevat syömään ja touhuamaan. Yöllä nämäkin hyväksytään orrelle, alemmalle kylläkin, mutta päivällä eivät vielä saa olla samaaan aikaan sapuskoimassa samassa paikassa, varsinkin yksi kana on sitä mieltä. Tipujen omaan pesään voi sitten laittaa ruokiakin, jotka muuten menisivät muiden kupuihin 
-
Kanalako
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Uudet kanaset ovat olleet maatiaisten kanssa nyt viisi päivää ja tilanne on aika epätoivoinen edelleen. Uudet kökkivät päivät ylimmällä orrella ja jos joutuvat muiden joukkoon, juoksevat henki hieverissä ja muut juoksevat perässä ja nokkivat kun kiinni saavat. Yöt joutuvat olemaan samassa kopissa ja ne ovat varmasti uusille vaikeita, aamulla löytyvät miloin mistäkin ruokatelineen alta piilosta. Jokohan on myynti-ilmoitus väsättävä vai onkohan toivoa paremmasta? Tarkoittaakohan tämä nyt sitten sitä, että meille on turha uusia tulokkaita ottaa rodusta riippumatta? Voisikohan se auttaa, jos ottaisi isomman lauman kerrallaan? Vanhoja on siis 4+1.
-
Kalevi
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Miten tässä kävi? Meillä on sama ongelma, mutta yksi kana vain uutena tuli. Kukkoa ei ole, pelkkiä kanoja. Olen yrittänyt pitää kanoja vierihoidossa ja tutustuttaa toisiinsa, pari ystävää se onkin saanut. Mutta sitten päästin kaikki yhteen samaan tilaan, meni monimutkaiseksi. Meiltä löytyy pari ilkimystä, jotka jatkuvasti käyvät kimppuun ja nokkivat. Kana etsii turvaa ihmisestä, ja silloin kun ei ole ihmistä kanalassa, hyppää orrelle tai muualle suojaan.
Helttaan on tullut vähän naarmuja ja siivestä yksi sulka on katkennut, mutta suuremmilta tuhoilta on toistaiseksi säästytty. Käy kuitenkin surku pikkuraukan puolesta
Auttaako tässä nyt muu kuin häkin kahtiajakaminen ja kanat kahteen laumaan? :/ Kana on ollut kaksi viikkoa nyt ja parin päivän ajan koko porukka on ollut yhdessä.
-
Tiltu
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Meillä on päinvastainen ongelma jabne UUDET kanat kiusaa vanhoja. Onneksi vanhat ovat jo sen verran kesyjä että tuleevat ihmisen perässä ja osaavat etsiä turvaa meistä, mutta monesti kos eivät ole ejtineet kaikki tehdä rynnäkköä ulos niin kaikki pääpäilevät orsilla eivätkä meinaa edes syömään päästä vaikka uudet olisi ulkona koska josnkuuleevat että alkaa ruokakuppi rapista niin ryntäävät sisään nokkimaan ja repimään.
Ja siis noiden kiusiminen ei ole mitään nokkastaan ohikulkiessa vaan nämä tulee ihan päälle kuin yleisetsyyttäjät ja repiivät sulkia.
Vanhoihin olen jo suihkutellut violettia väriä, lopetti se heidän keskinäisen toksimisen..
Ja siis noiden kiusiminen ei ole mitään nokkastaan ohikulkiessa vaan nämä tulee ihan päälle kuin yleisetsyyttäjät ja repiivät sulkia.
Vanhoihin olen jo suihkutellut violettia väriä, lopetti se heidän keskinäisen toksimisen..
-
pipsukka
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Kanoilla on nokkimisjärjestys....mulla viime kesänä pienin kana... toiset ei päästäny sitä syömään ja ajoivat takaa. Säälitti, mutta sit rupesi hautomaaan, sai tipun,( oli vain yksi muna haudottavana) kasvoi isoksi ja tänä kesänä on itse johtaja tyyppi ja ajaa nuorempiaan. Nyt viime syksyiset omat kasvatit ovat jahdattavia. Mutta , kun antaa niiden vaan olla, kyllä pärjäävät. Jos eristää, niin patti tilanne on jossain vaiheessa kuitenkin edessäpäin....
-
Kanalako
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Niinhän tässä kävi että reilun viikon meillä olleet silkkikanaristeytykset lähtivät toiselle puolelle Suomenmaata
Ihan järkkyä oli kanojen nokkiminen ja takaa-ajaminen siihen asti. Nyt meillä on sisällä yhdeksän silkkikanan pariviikkoista tipua. En kertakaikkiaan tiedä mitä me noille tehdään tässä muutaman viikon sisällä ku ei sisälläkään kohta enää voi pitää. Ottaisivatkohan vanhat 4 kanaa + kukko nuo paremmin vastaan kun tulokkaita on enemmistö.
Kuulin muuten, että on olemassa jotain nokkimisenestoainettakin olemassa. Onko joku käyttänyt? Maistuu kuulemma niin pahalle etteivät muut kertakaikkiaan halua nokkia. Mutta sitten ei kana varmaan voi itseäänkään sukia...?
Kuulin muuten, että on olemassa jotain nokkimisenestoainettakin olemassa. Onko joku käyttänyt? Maistuu kuulemma niin pahalle etteivät muut kertakaikkiaan halua nokkia. Mutta sitten ei kana varmaan voi itseäänkään sukia...?
-
miia.laitinen
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
meillä myös raju nokkimis ongelma menossa joka alkoi eilen. 5vko nuorikko kukot nokkii toisensa verille, heltat revenneet ja parilla niskassa isohko reikä!
tilasin eilen hätäpäissäni juuri sitä nokkimisen estoon tarkoitettua spaytä ja toivon sen auttavan. ruoka puolessakin voi ongelma olla, mutta kokemattomana en tiedä mikä osuus ruoasta mulla on väärin vai onko mikään. syövät kuitenkin pikku punahelttaa. sinistä haavaspaytä pitäisi myös käydä ostamassa ettei veren punainen houkuttele enempää nokkimaan
ne on vuorokaudessa saanu noi kaikki tuhot aikaan ja odotankin ensihätään nyt saapuvaksi sitä spaytä, jos se ei toimi, mun sydän ei kauaa kestä katsoa tuota touhua. Ainoa mitä mietin, oli juurikin se jos maistuu niin pahalle että silloin eivät sui omiakaan sulkia
ja meillä se pitäisi saada niskaan ja päähän, mutta tuskin saa silmiin mennä, joten laittaminen siihen kohtaan tuskin tulee ainakaan helppoa olemaan...
-
miia.laitinen
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
Kiinnostaisi tietää mihin ratkaisuun olet päätynyt? Onko tilanne yhtään rauhoittunut? Meillä nokkiminen loppui kuin itsestään. Haavaspray (en näköjään osaa kirjoittaa aikaisemmissa viesteissäni sitäkään spRayta oikein
) ja nokkimisen estoon tarkoitettu aine saapui postissa ja suihkuttelin sitä tilanteen jo rauhoituttua. Nuorikot on nyt vieroitettu ja aikuisten kanojen nokkimiseen se on mielestäni auttanut vähän kun pienet yrittävät kokeilla onneaan päästä ylimmälle orrelle. Ne selvästikin ovat ihmeisään siitä ja jopa "maistelevat" sitä toistensa niskoista
Nokkivat, mutta ei niin kovin eivätkä niin kauaa. Sen laittaminen on mulle vaan todella vaikeaa tähtitiedettä, koska kanani eivät ole "käsikesyjä" ja niitä onkin helpompi hoitaa kun eivät ihan jalkojeni päällä parveile
Niillä olisi niin paljon parempaakin tekemistä. Eikä aine nähtävästi kauaa toimi, vuorokausi kenties ja viimeistään silloin saa laittaa uuden annoksen. Sukivat itseään kuitenkin aivan normaalisti aineen laiton jälkeen. En välttämättä kuitenkaan voisi suosittele ainetta jos tilanne on yhtäkin raju kuin meillä oli (sen takia ettei se ole minusta riittävä apu).
Kokeilisin tämän jälkeen melkeinpä systemlahdelta saatavaa no fight ainetta, olisiko se yhtään parempi? Sitäkin pitäisi suihkutella jatkuvalla syötöllä niin ilmaan kuin eläimeen itessään joten en sitten tiedä. Kaikkein parashan se olisi kun tietäisi mistä ongelma on lähtöisin ja lähteä sieltä päästä purkamaan ongelmaa mutta kun en itsekään vielä tähän päiväänkään mennessä ole saanut selville mistä meidän nokkiminen johtui ja miksi se sitten loppui! Toivottavasti teillä ollaan myöskin jo sulassa sovussa
Kokeilisin tämän jälkeen melkeinpä systemlahdelta saatavaa no fight ainetta, olisiko se yhtään parempi? Sitäkin pitäisi suihkutella jatkuvalla syötöllä niin ilmaan kuin eläimeen itessään joten en sitten tiedä. Kaikkein parashan se olisi kun tietäisi mistä ongelma on lähtöisin ja lähteä sieltä päästä purkamaan ongelmaa mutta kun en itsekään vielä tähän päiväänkään mennessä ole saanut selville mistä meidän nokkiminen johtui ja miksi se sitten loppui! Toivottavasti teillä ollaan myöskin jo sulassa sovussa
-
yaya
Re: Pika-apua nokkimiseen tarvitaan!
AUTTAKAA!!!!
hmm meilläkin nokitaan ja jahdataan noin.5kk ikäistä kochi kanaa.ensin sen aloitti saman ikäinen kochi/orppi kukko ja tänään näin meidän vanhan iittiläisen kukon nokkivan kanaa orrella
tulivat meille samasta paikasta noin viikko sitten olivat siellä eri häkeissä vai olikohan niin että tämä nuorempi kukko oli samassa kuin kyseinen kana..harmittaa olen lukenut hiivasta mutta en saanut varmaa tietoa käykö ihmisten tuore hiiva tai vaikka kotikaljan oluthiiva?????? näin ensi alkuun ennenkuin saan esm.hevosille tarkoitettua hiivaa.