Hei,
nyt tulee monta kysymystä. Elikkäs haaveissani on laittaa kesäksi kolme kanaa takapihalle. Isäntä on lupautunut tekemään kanoille suojan sekä aitaamaan oleskelualueen. Ongelmana on ainoastaan se, että reissaamme jonkin verran ja mökilläkin ollaan. Teinit ovat lupautuneet huolehtimaan poissaollessamme kanoista. Koska meillä ei ole koskaan ollut kanoja, niin voisitteko hiukan valaista kanojen päivittäisiä tarpeita. Ja voiko kanat ottaa esim. mökille mukaan, siellä niillä olisi ihanteellista olla. Stressaantuvatko matkustamisesta? Ihan tyhmiä kysymyksiä, mutta yritän olla realisti ja jos kanojen pito ei onnistu, niin sitten niitä ei oteta. Ja voiko kanoja vuokrata vain kesän ajaksi jostakin?
Kaikki mahdollinen tieto otetaan kiitollisuudella vastaan.
Kotkot
Kesäkanoista haaveileva
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
Maatikko
Re: Kesäkanoista haaveileva
Me ainakin ollaan kuljeteltu kanoja mökillä mukana
Varmasti jonkin verran stressaantuvat, mutta ovat kyllä matkan aikana syöneet, juoneet ja olleet ihan normaalin oloisia. (Ankkojen kanssa autoilusta minulla sen sijaan on yksi todella karmea kokemus.)
Viime kesänä ensin koko kanaparvi - 5-6 kanaa ja kukko - matkusti mukana. Lähtiessä oli hirveä myrsky, emmekä päässeet sinä päivänä veneellä saareen, joten oli yövyttävä ystävien luona (heillä oli onneksi tyhjä navetta, joka toimi kanahotellina). Yksi kanoista sattui parhaillaan hautomaan ja hautoi matkalla omassa kissankopassaan, muut olivat takakontissa kanihäkissä. (Moottorivenematka oli hautojalle liikaa ja se lopetti haudonnan, ressukka.) Mökillä kanoilla oli katettu aitaus kanihäkkeineen ja kissankoppineen. Tässä aitauksessa olivat yöt, mutta päiväksi päästettiin aina vapaaksi mökin pihaan. Kaikki munat tehtiin kiltisti koppaan, muutoin kuoputeltiin pihalla, istuttiin ja kakkailtiin puutarhakeinussa, kerjättiin ihmisiltä herkkuja ja pyydysteltiin ötököitä.
Sitten kesän toisella mökkireissulla mukanamme oli vain yksi emo ja sen tiput, jotka olivat lähtiessä vain parin päivän ikäisiä. Ilmat olivat koko viikon kamalat, sateiset ja tuuliset, mutta emo ja tiput olivat mökin kuistilla viltein peitellyssä kanihäkissä ihan muina miehinä. (Tuossa vauvavaiheessahan eivät vielä hirveästi tarvitse sitä liikkumatilaakaan...)
Kanoille pitää vaihtaa vesi päivittäin, ja jos ei ole siistinä pysyvää automaattia, niin useamminkin. Kuivia ruokia - kauraa ja munitusrehua - voi pitää jatkuvasti saatavilla, useimmat antavat lisäksi erilaisia kotiruokia ja ruuantähteitä. Kanankalkkia ja soraa on oltava koko ajan tarjolla. Sateen- ja tuulensuoja pitää olla kesälläkin. Yöksi haluavat nousta orrelle nukkumaan. Kesäkanat saattaisivat arvostaa tilavaa, siirreltävää aitausta, joka mahdollistaisi laiduntamisen ja tonkimisen. Samalla nurmikko lannoittuu! Aitausta suunnitellessa pitää tietysti ottaa huomioon paikallinen petotilanne sun muut, onko naapureina kettuja jne. Mmmmmm... tulikohan siinä tärkeimmät?

Kotkotus
Re: Kesäkanoista haaveileva
Kiitos vastauksesta! Meilläkin on mökki saaressa, aika jännä yhteensattuma. Me asutaan taajamassa ja todellakin haluttaisiin kanat ottaa aina mökille, ainakin jos siellä ollaan pidempään. Siis eikö muninta keskeytynyt matkustuksen jälkeen? Minkä rotuisia kanoja teillä oli? Olen itse ajatellut laittaa kolme Tyrnäväläistä maatiaiskanaa. Mistä niitä juoma-automaatteja saa ostaa?
-
Maatikko
Re: Kesäkanoista haaveileva
Meillä on kiuruvetisiä maatiaisia. Munivat minun mielestä ihan normaalisti koko mökkikeikan ja sen jälkeen.
Juoma-automaatteja on esimerkiksi näissä verkkokaupoissa (molemmat kokemukseni mukaan hyviä kauppoja):
http://www.hautomakone.fi/PublishedService
http://www.maatalousykkonen.fi/tuotteet/siipikarja/

Mikka
Re: Kesäkanoista haaveileva
Varmaan niillä ensimmäisillä reissuilla voi muninta loppua, mutta tottahan kana tottuu matkustamiseen aivan kuin muutkin eläimet. 