Kanojen lopettaminen
Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko
-
Vihtori ja Klaaarat
Kanojen lopettaminen
Hei,
onko täällä muita, joilla on ollut kesäkanoja, ja joiden kohtaloksi syksyllä koituu teurastaminen?
Alunperinkin minulla oli siis tarkoitus antaa kanojen tepastella vapaana kesän ajan ja hyödyntää niiden munimat munat. Syksyllä ne teurastetaan ja laitetaan lihoiksi. Näin ollen olen kesän saanut nauttia - todella onnellisten - kanojen munia ja talvella saan nauttia onnellisen kanan lihastakin. Kanat ja kukko ovat saavat elää hoivissani onnellisen, vaikkakin lyhyen elämän.
Mutta asiaan, miten olette lopettaneet kanojanne. Alustavasti meillä oli tarkoitus, että simppelisti vaan kirveellä pää poikki. Toinen tapa kuulemma on pyöräyttää niskat poikki. Oon myös kuullut, että teurastajan on oltava ammattilainen. Jos siis täältä löytyy tietoa kanojen parhaasta mahdollisesta tavasta lopettaa, olisin kovin kiitollinen. Lopetus suoritetaan luultavasti syyskuun lopussa, joten aikaahan tässä on vielä suunnitella, miten se mahdollisimman kivuttomasti ja siististi toteutetaan.

Re: Kanojen lopettaminen
...sorry, löytyhän tuolta jotain ohjeita... Mutta siis mäkin kaipaisin jotain kuvia, tai "kädestä pitäen"- neuvoja. Toi metsästysseuraan yhteydenotto kuulostaa muuten hyvältä idealta 
-
tanja
Re: Kanojen lopettaminen
Mä en ole lopettanut kun tasan yhden äkäisen kukon. Löin sitä hamarapuolella älli pihalle ja sen jälkeen kirveellä kaulapoikki. Enpä voi kehua että olis ollut miltä ylentävää, mutta pakkohan sen oli jonkun tehdä. Sen jälkeen kastoin melkein kiehuvaan veteen ja testasin miten sulat lähtee ja eka kasto riitti. Höyhenet ja sulat lähtivät tosi helposti. Sen jälkeen takaosasta peräaukkoa suuremmaksi ja kiskotaan kaikki sisälmykset pihalle. Tässä vaiheessa huuhdoin kunnolla kylmällä vedellä. Sen jälkeen katkaisin ekasta nivelestä siivet ja jalat ja leikkasin kurkun lyhyemmäksi (ne roippeet meni koirille)
Meillä kukko oli nuori ja laiheliini vielä, joten mureaa lihaa siitä ei saa muuten kuin hauduttamalla esim punaviinissä tai kietomalla pekoniin jos paistaa uunissa, tai valelemalla rasvalla.
Telkusta tuli semmonen luomuteurastus ohjelma tossa joku aika sitten ja siinä tuli tilalle 2 luomuteurastaja naista neuvomaan miten kanat tapetaan nopeasti. Ne laitto ne ylösalasin semmoseen suppiloon ja pää tuli vain ulos ja osa kaulaa ja veitsellä kiertämällä teurastivat ne. Se näytti musta kanssa tosi inhimilliseltä tavalta. Toivottavasti tosta oli jotain apua
ai niin mä otin yhteyttä metsästysseuraan ja ei ne tahtonu kanojatai kukkoa tappaa

milkkis]
Re: Kanojen lopettaminen
Meillä isäntä suorittaa lopetuksen. Pikku kukot se saa itekseen, rauhallisesti kun toimii niin kukko pysyy rauhallisena. Asetetaan pölkylle tai lankulle jaloista kiinni pitäen ja hutkastaan yhdellä kovalla lyönnillä pää irti. Jaloista kun pitää kiinni niin ei räpiköi pitkälle. Isommat kuten ankat ja kalkkunat ollaan lopettu yhdessä. Täältä luin jostain että niillä menee veri päähän kun pitää pää alaspäin hetken aikaa. Mä kun olen tuttu hoitaja niin pidän sylissä hetken aikaa niin että pää on alaspäin ja sitten otan tukevan otteen jaloista ja ukko asettaa lankulle ja naps pää poikki. Ekan kalkkunan kohdalla se räpiköinti voima yllätti ja nyt osaan tosissani ottaa siipien ympäriltä kiinni ettei kovin pitkälle mene.
Sehän siinä on että toimii rauhallisesti ja varmoin ottein
Sehän siinä on että toimii rauhallisesti ja varmoin ottein
-
tanja
Re: Kanojen lopettaminen
Voi kun meilläkin isäntä osallistus ees jotenkin muutenkin kun syömiseen. Mulla ei meinaan ole mitkään mahtavat käsivoimat ja sain kyllä lyödä täysillä sitä kirveellä, hyvä ettei omat nakit katkennu samalla. Toisaalta kukko oli tottunut muhun ja juttelin sille rauhottavasti koko viimeisen matkan, niin ei tuo ollut mitenkään stressaantunut. Ankkoja mä en suostu lopettamaan. Olen ilmottanut miehelle ettei mun käsivoimat riitä siihen yksin, joten jos niitä tarttee alkaa tappamaan niin se on sitten teurastajan paikka.
-
tinttuli
Re: Kanojen lopettaminen
Tästä aiheesta on lukemattomia ketjuja jo täällä ennestää, muttatanja kirjoitti: Telkusta tuli semmonen luomuteurastus ohjelma tossa joku aika sitten ja siinä tuli tilalle 2 luomuteurastaja naista neuvomaan miten kanat tapetaan nopeasti. Ne laitto ne ylösalasin semmoseen suppiloon ja pää tuli vain ulos ja osa kaulaa ja veitsellä kiertämällä teurastivat ne. Se näytti musta kanssa tosi inhimilliseltä tavalta.
taas kerran on pakko korostaa, että kyseinen lopetusmenetelmä on veren lasku tajuissaan olevalta linnulta. Jos se tehdään ohjelmassa esitetyllä tavalla uskonnollisista syistä, sitä kutsutaan rituaaliteurastukseksi. Asia ei muutu, vaikka suorittajina olisi luomunaiset.
Teurastus näyttää inhimilliseltä, sillä kana ei kykene suppiolossa ollessaan liikkumaan, eikä räpistelemään. Inhimillistä se ei todellakaan ole ja siksipä
kyseinen teurastustapa: eli kanan laittaminen suppiloon ja verenlasku kaula aukaisemalla tajuissaan olevalta linnulta/eläimeltä, on Suomen lainsäädännön mukaan laitonta.
Kanan saa kotioloissa tappaa
Kotiolosuhteissa kana tapetaan siis nopealla ja hyvin suunnatulla terävän kirveen tai vesurin iskulla, joka katkaisee kaulan. Hyvin pienten, untuvikkojen ja viiriäisten tappamiseen voi käyttää esm. Fiskarsin lintusaksia, jotka ovat oikein muotoillut vahvat sakset.Kanan lopetus tilalla
Eläimen lopettaminen on suoritettava mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Eläimen saa lopettaa vain lopettamisen osaava henkilö, jolla tulee olla riittävät tiedot kyseisen eläinlajin lopetusmenetelmästä ja lopetustekniikasta sekä riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi. Kaikkien eläimen lopettamiseen käytettävien välineiden ja laitteiden tulee olla tarkoitukseensa sopivia ja toimintakuntoisia. Välineiden ja laitteiden asianmukaisen toimintakunnon varmistamiseksi ne on tarkastettava ja huollettava säännöllisesti.
Kana saadaan lopettaa ampumalla tai katkaisemalla kaula nopeasti terävällä aseella tai murtamalla alle kolme kiloa painavan kanan niska nopeasti ja tehokkaasti. Kana saadaan lopettaa myös hiilidioksidilla. Lopetettaessa kanoja hiilidioksidilla tarvitaan muun muassa erillinen lopetuskammio ja kaasupitoisuuden mittari. Eläinlääkäri saa lopettaa kanan käyttämällä asianmukaista lopetus- tai nukutusainetta.
Jos se on eläintautien vastustamiseksi tai diagnostisoimiseksi välttämätöntä, voidaan kana eläinlääkärin luvalla ja valvonnassa lopettaa myös muulla kuin säädetyllä lopetusmenetelmällä.
Kanan lopettavan henkilön on varmistettava, että lintu on kuollut ennen kuin sen hävittämiseen tai muihin toimenpiteisiin ryhdytään.
Tarvittaessa lisää neuvoja ja ohjeita eläinten lopettamisesta saa kunnaneläinlääkäriltä.
Tässä linkissä käsitellään esm. tautipurkauksen aikana mahdollisesti tarvittavaa massalopetusta ja eri lopetus menetelmiä.
http://www.vetmed.helsinki.fi/hyvinvoin ... opetus.pdf
Linkissä on kuitenkin tieteellistä faktaa eläimen kokemasta kärsimyksestä ja sen määrästä eri menetelmillä.
Jos ei muuten ole kiinnostusta, kannattaa silti lukea kappale Mitä on hyvä kuolema? Se sisältää asiatieto miten lintu kokee esm. pelkoa ja kipua.
Näiden asioiden tiedostaminen on ihan kotioloissakin tapahtuvassa teurastuksessa tarpeen.
-
javu
Re: Kanojen lopettaminen
Uskontoa se on luomukin suurelta osin, joten ihan käypä nimitys tuo rituaaliteurastus olisi mikäli noin yleisesti tehtäisiin luomussatinttuli kirjoitti: Tästä aiheesta on lukemattomia ketjuja jo täällä ennestää, mutta
taas kerran on pakko korostaa, että kyseinen lopetusmenetelmä on veren lasku tajuissaan olevalta linnulta. Jos se tehdään ohjelmassa esitetyllä tavalla uskonnollisista syistä, sitä kutsutaan rituaaliteurastukseksi. Asia ei muutu, vaikka suorittajina olisi luomunaiset.
Mutta asiaviesti kyllä tinttulilta. Mä en ole vielä lopettanut yhtään siivekästä mutta tuo hamaralla päähän ja sitten kaula poikki lienee se paras ja kivuttomin keino.
-
vardenji
Re: Kanojen lopettaminen
Mä pelkään ite teurastuksessa et kanan/kukon pää liikahtaa pois alta. Siks laitoin edellisellä kerralla paalinnarusta lenkin kaulaan, niin et piti päätä paikallaan ja tarkistin ettei kurista tai paina kaulaa. Ihan vaan et pitää hiukan paikallaan. Sit TERÄVÄLLÄ kirveellä voimakas ja nopee lyönti.
Annan olla jonkin aikaa aina pää alaspäin, jotta rauhottuvat.
Annan olla jonkin aikaa aina pää alaspäin, jotta rauhottuvat.
-
Pirjo
Re: Kanojen lopettaminen
Hyvä Tinttuli
asiatekstiä, ja ihan ajankohtaiseen aikaan!
Tämän ´syksyn` ensimmäinen ´häirikkö` kukko tänä aamuna poistettu
Tämän ´syksyn` ensimmäinen ´häirikkö` kukko tänä aamuna poistettu
-
Nuki
Re: Kanojen lopettaminen
Tungenpa nyt tähän ketjuun kysymään, että mitenkäs lopettaminen ampumalla? Lähteekö kanalta henki ilmakiväärillä jos ampuu esim. päähän? Näyttää siltä että joudutaan jossain vaiheessa päästämään marekkia sairastava Karkki paremmille matomaille
Voin vielä varmaan muutaman linnun kanssa vaivata mun naapuria, mutta en kehtais häntäkään loputtomiin pyytää apuun. Jossain vaiheessa epäilemättä on pakko itse tarttua kirveeseen, mutta Karkkia mä en pysty millään ite päästämään päiviltä, se on mun lemppari...
Mies tarjoutui ampumaan sen, on hyvä ampuja, mutta ilmakivääriä kummempaa asetta ei meiltä löydy. Tietty varmaan sais lainata joltain jos tarvis. Mihin kannattaisi tähdätä?
Voi helvetti tätä, nyt mä ymmärrän miksi faija aikanaan luopui kanoista eikä ottanut enää eläimiä, tää lopetusjuttu on ihan perseestä. En halua lintujani turhaan kiusata, mutta ees ajatus kesyn, tutun linnun lopettamisesta itkettää, pelkään etten osaa lopettaa itse kun ottaa niin koville jo ajatuksenakin.

Mimi30
Re: Kanojen lopettaminen
^ou nou, Karkkiko paljastui marekkin sairastavaks?
Mä en osaa sanoa tosta ampumisesta mitään mutta jotenkin tuntuis "paremmalta"ajatukselta se kirveellä lopetus..mutta joku viisaampi vastatkoon tuohon. Voin kyllä tulla lopettamaan Karkkia jos tulee nyt ajankohtaiseksi..siis yhdessä sun kanssa!
-
javu
Re: Kanojen lopettaminen
ILMAKIVÄÄRILLÄ? Kanalla on pikkuruisen pään sisällä vielä pikkuruisemmat aivot, eikä sopivaa osumaa välttämättä niin vain saa. Älkää nyt hyvät ihmiset alkako ilmakolla tohottamaan kanoja hengiltä. Pyytää vaan rohkeasti sitä naapuria jos ei itse pysty. Ja miettii sitten tosiaan kannattaako eläimiä pitää jos ei hätäteurastukseen pysty, joskus voi tulla tilanne että se on vaan pakko tehdä nopeasti. (tämän ei ole tarkoitus olla ilkeilyä ollenkaan)
Ei se eläimen lopetus koskaan mukavaa ole, ei silloinkaan kun se on syötäväksi varta vasten kasvatettu. Mutta se nyt vaan on kovetettava mielensä ja hoidettava homma...
Ei se eläimen lopetus koskaan mukavaa ole, ei silloinkaan kun se on syötäväksi varta vasten kasvatettu. Mutta se nyt vaan on kovetettava mielensä ja hoidettava homma...
-
tinttuli
Re: Kanojen lopettaminen
Stop tykkänään!
Javu on niin oikeassa
Sori Nuki, mutta Suomen lainsäädännön mukaan ilmakiväärillä ei saa ampua mitään eläintä. Viisi vuotta kuritushuonetta tai ainakin sinnepäin. Ja hyvä niin. Pienoiskivääristä eteenpäin lopetus on laillista, mutta aseet ovat silloin luvanvaraisia. Jos naapurit ovat liki, täytyy muistaa etäisyys muiden pihoihin, ettei taas raastupa kutsu.
Edelleen se kunnon kirves on paras ja nopein. Vuoden 2013 alkupuolella muistaakseni tulee voimaan vielä laki siitä, että kaikki eläimet täytyy tainnuttaa, vaikka lopetus tehtäisiinkin kirveellä.
Monelle on niin äärettömän vaikeaa mennä eläimen °iholle° ja olla liki ja läsnä tuossa lopetustilanteessa. Se on kuitenkin sallittua ja inhimillistä. Jos ei eläimen lähellä kykene hallitsemaan tunteitaan, on parempi poistua paikalta. Eläimet voivat vaistota tämän ahdistuksen ja muuttuvat pelokkaiksi ja levottomiksi. Ihmiset ovat niin erilaisia ja hyvään teurastuskokemukseen tarvitaan ehdottomasti asian osaava kaveri. Silloin voi olla mahdollista myöhemmin omatoimisesti tarvittaessa lopettaa eläin ilman paniikkia.
Itse olen kokenut, että mitä rakkaampi eläin, sen tärkeämpää on nähdä sen kuolevan nopeasti ja tehokkaasti, tehdä se itse tai ainakin nähdä, ettei kukaan tunaroi sitä. Surun aika on vasta sen jälkeen ja voi miten paljon niitä onkaan itketty.
Javu on niin oikeassa
Nuki kirjoitti:Tungenpa nyt tähän ketjuun kysymään, että mitenkäs lopettaminen ampumalla? Lähteekö kanalta henki ilmakiväärillä jos ampuu esim. päähän?
Mies tarjoutui ampumaan sen, on hyvä ampuja, mutta ilmakivääriä kummempaa asetta ei meiltä löydy.
Sori Nuki, mutta Suomen lainsäädännön mukaan ilmakiväärillä ei saa ampua mitään eläintä. Viisi vuotta kuritushuonetta tai ainakin sinnepäin. Ja hyvä niin. Pienoiskivääristä eteenpäin lopetus on laillista, mutta aseet ovat silloin luvanvaraisia. Jos naapurit ovat liki, täytyy muistaa etäisyys muiden pihoihin, ettei taas raastupa kutsu.
Edelleen se kunnon kirves on paras ja nopein. Vuoden 2013 alkupuolella muistaakseni tulee voimaan vielä laki siitä, että kaikki eläimet täytyy tainnuttaa, vaikka lopetus tehtäisiinkin kirveellä.
Monelle on niin äärettömän vaikeaa mennä eläimen °iholle° ja olla liki ja läsnä tuossa lopetustilanteessa. Se on kuitenkin sallittua ja inhimillistä. Jos ei eläimen lähellä kykene hallitsemaan tunteitaan, on parempi poistua paikalta. Eläimet voivat vaistota tämän ahdistuksen ja muuttuvat pelokkaiksi ja levottomiksi. Ihmiset ovat niin erilaisia ja hyvään teurastuskokemukseen tarvitaan ehdottomasti asian osaava kaveri. Silloin voi olla mahdollista myöhemmin omatoimisesti tarvittaessa lopettaa eläin ilman paniikkia.
Itse olen kokenut, että mitä rakkaampi eläin, sen tärkeämpää on nähdä sen kuolevan nopeasti ja tehokkaasti, tehdä se itse tai ainakin nähdä, ettei kukaan tunaroi sitä. Surun aika on vasta sen jälkeen ja voi miten paljon niitä onkaan itketty.
-
Nuki
Re: Kanojen lopettaminen
Älkää pelätkö, en mä nyt sentään ala kanoja ilmakiväärillä ampumaan! Epäilinkin että on liian tehoton, mutta en aseista ymmärrä mitään. Kyllä se naapuri varmaan tarvittaessa jeesaa kunnes pystyn ite lopettamaan.
Kuvittelin olevani henkisesti varautunut myös tähän kananpidon kurjempaan puoleen, ja vaikka Tepon lopetus olikin luultua inhimillisempi tapahtuma, en silti pystynyt olemaan tarpeeksi tyyni tehdäkseni sen itse.
Mimi30, Karkilla taitaa juu olla marek, mut koskapa vielä pärjäilee ihan ok, saa tuolla viipottaa. Kirveenkäyttäjälle olis kyl varmasti aikanaan tarvetta... Kauheen stressin sainkin tästä kehiteltyä vaikkei yhtään kanaa just nyt ees tarvi lopettaa. En halua pitkittää niiden kärsimyksiä jos toivoa paremmasta ei ole, mut oon kyllä vielä surkeempi niitä ite päästämään päiviltä kuin luulin
Kiitos infosta, ei olla mitään elollista ilmukalla ikänä ammuttu eikä siis ammuta vastakaan. Joo, ja kysyin just isännältä, se meinas ihan haulikkoa, mut eiköhän toi kirves oo parempi. Ite keksin ton ilmukan kun oon sillä nähnyt noiden räiskivän maalitaulua, olkoon se siis kyseisen aseen ainoa käyttötarkoitus. Alkuun meinasin ihan tosissani että vien sairaat sitten eläinlääkäriin lopetettaviksi, kunnes joku täällä fiksusti totesi, et isompi stressi se ell lopetus kanalle on. Onneksi on tää palsta, järjen ääni ja henkinen tuki vaikeammissakin asioissa.

Javu: aloin itekin miettiä onko musta tähän, mut uskoisin että kyllä mäkin hätätilanteessa kykenen kirvestä käyttämään jos vaihtoehtona on kanan kituminen. Ei kai sen helppoa tarvikaan olla... Jotenkin kanoja hankkiessani mä vaan tuudittauduin niihin iloisiin asioihin enkä tarpeeksi ajatellut, että lapsuudenkodissa isä joutui aina hoitamaan lopetukset. Toisaalta meitä lapsia aina suojeltiin näkemästä lopetuksia joten kuvittelin sen vielä pahemmaksi.
Tinttuli: mustakin oli tärkeää olla läsnä Tepon viimeisinä hetkinä ja oli helpottavaa kun lopetus sujui niin "tyylikkäästi". Naapuri vielä neuvoi mulle muutaman eri tavan miten voin itse hätätapauksessa lopettaa. Toi tainnutus ja kirves oli kyllä asiallinen.