syrjintää

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

kanajannu

syrjintää

Viesti Kirjoittaja kanajannu »

Minulla on 6 kanaa joista 4 vanhempia. Vanhemmat tuppaavat syrjimään (nokkimaan yms.) toista pienemmistä. Mitä olisi tehtävissä että tämän saisi loppumaan tai vähenemään. Mennessäni kanalaan pieni kana piiloutuu taakseni sillä se on ainoa paikka missä sitä ei kiusata. Usein myös useampi isoista kanoista menee yhdessä porukalla rääkkäämään pienempää.
Pia

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja Pia »

Piilopaikkoija pikkuiselle ja vaikka ylimääräisiä orsia ja pieniä pusikoita ja muuta ylimääräistä viihdykettä vanhoille, kuten vaikka kaalinpäitä nokittavaksi. Pikkuinen saa suojaa ja vanhempien kanojen mielenkiinto menee muualle kun ympäristö vähän muuttuu ja saavat tekemistä. Näin kokeilisin ainakin ensimmäiseksi.
ellikki

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja ellikki »

Minä vein kanalaan muutaman sylillisen kuusenoksia ja tein niistä "majoja". Nuorikot pääsevät sinne piiloon ja suojaan. Tai joku muu näköeste, että saavat rauhassa touhuilla.
kuusiaita.com

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja kuusiaita.com »

Tehoaiskohan tähän nyt se kuuluisa hiiva? Ainakin itse olen saanut rauhoitettua tilanteet useamman kerran syöttämällä ihan tavallista kaupan hiivaa. Täältä olen joskus tällaisen neuvon saanut. :smt001
chicken

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja chicken »

^tuo kyllä kiinnostaa että mihin ihmeeseen perustuu? :smt017
kanajannu

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja kanajannu »

Ai syrjijille vai syrjityille? :o
Iloisten Munatalo

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja Iloisten Munatalo »

Nille jotka jahtaa ja nokkii
Tipu Topakka

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja Tipu Topakka »

Mihin tuo Hiivan teho perustuu oikeen ja palioko sitä saapi antaa??? Eli muutamia murusia vai liotetaanko vetehen tms ?
Kyllä täältä hyviä neuvoja ja niksiä saa, itte oon kokeellu sitä jääpalaa, jottei kana hautoosi ja kyllä toimii!!
kanajannu

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja kanajannu »

Tänään syötin kanoille hiivaa ni katsotaan rauhoittuuko tilanne :smt048
Chicco

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja Chicco »

Auttaiskohan meidänkin tapauksessa? Meillä on vuoden ikäinen Justiina-kana, joka höykkyyttää ja ajaa takaa nuorikoita ihan huvikseen. Nämä nuoret on kyllä kohta jo aikuisen kokoisia. Justiina on kukon suosikki, ajattelin sitäkin että onko sillä noussut suosio hattuun vai mitä? Pitäiskö siis kokeilla tuorehiivaa laittaa esille? Syökö se tarpeessa oleva kana siitä sitten? Paljonko uskaltaa antaa, ettei vain menis maha sekaisin kanoilta?

Huomasin muuten sellaisenkin asian, että tämä Justiina on kaikista eniten innostunut kun lihaa on ruuan seassa. Voiskohan tuo käytös johtua jostain proteiinin puutteestakin? On niille kuitenkin rehuakin (punaheltta paras) aina tarjolla. Voiko kanoille muuten antaa raakaa jauhelihaa/lihaa vai pitäisikö olla kypsennettyä?
Iloisten Munatalo

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja Iloisten Munatalo »

Tod. näk. jos on kukon suosikkina ja ns. kanamatroonana niin ihan normaalia nuorikoiden paikan näyttämistä meneillään. Tekee vaan niille selväksi kuka on pomokana parvessa. Kaikesta pienestä "pöllyttämisestä" ei kannata huolestua.
Chicco

Re: syrjintää

Viesti Kirjoittaja Chicco »

Hyvä tietää. Käy vaan nuo pikkukanat sääliksi välillä, kun säntäilevät pakoon kun tuo edes mulkaisee ja ottaa askeleen siihen suuntaan.
kanaset12

Muut kanat nokkii yhtä kanaa..

Viesti Kirjoittaja kanaset12 »

Moikka! Meillä on ollut nyt kolmisen viikkoa maatiaiskanoja 5 kpl, kolme ruskeaa ja 2 valkoista. Samasta paikasta otettu ja n. vuoden vanhoja.

Tähän asti mennyt kaikki hyvin, mutta tänään huomasin, että ruskeat kanat ovat alkaneet "körmyttämään" yhtä ruskeaa.. Kaulan luota on höyhenet hävinnyt, mutta verta en nyt ainakaan nähnyt.

Onko tällänen ihan normaalia ja voiko asialle tehdä mitään? Mistähän voi johtua äkillinen syrjiminen :smt009

Se ruskea kana oli aika stressaantuneen oloinen, kun ei missään oikein saanut olla rauhassa, kun yhtäkkiä jostain saatto taas hyökätä kaveri kimppuun.. :smt010
Iloisten Munatalo

Re: Muut kanat nokkii yhtä kanaa..

Viesti Kirjoittaja Iloisten Munatalo »

Mitähän kantaa mahtavat olla? Maatiaisissa kun ei yleensä ilmene koko valkoisia :smt017 että josko kumminkin on kyseessä tehotyttöjä? Mistä ne ovat alkujaan?
kanaset12

Re: Muut kanat nokkii yhtä kanaa..

Viesti Kirjoittaja kanaset12 »

Iloisten Munatalo kirjoitti:Mitähän kantaa mahtavat olla? Maatiaisissa kun ei yleensä ilmene koko valkoisia :smt017 että josko kumminkin on kyseessä tehotyttöjä? Mistä ne ovat alkujaan?
En tiiä kyllä yhtään sen paremmin mistä ovat ja mitä kantaa :smt017 Eipä tullu sen kummemmin kysyttyä.. Ja ovat varmaan sitten niitä tehotyttöjä??

Mut siis näitten ruskeiden käytös on se juttu, ei ne valkoset kyllä mitään ainakaan vielä mun silmissä oo väärin tehny :smt001
Vastaa Viestiin