Toivon, että jos joku muu törmää vastaavaan ongelmaan (toivottavasti ei!), tämä kirjoitus voi auttaa.
Uolevi-kukolla alkoi olla jo reilu kuukausi takaperin epämääräisiä vatsaoireita. Takapuoli toistuvasti kurainen ja ärtynyt, ulostamisvaikeuksia, "erikoista" kivuliaan kuuloista ääntelyä ulostaessa.
Kukko kuitenkin pysyi koko ajan virkeänä ja puuhasteli kanojen kanssa, söi ja joi normaalisti ja tavallista ulostettakin näin sen tuottavan,
joten en kovasti huolestunut. Välissä meni pitkiäkin aikoja, ettei mitään oireita näkynyt.
Sitten Tuomi-kana jätti haudonnan kesken pahan ripulin vuoksi viikkoa ennen kuin poikasten oli määrä kuoriutua


Tuomi kuoli hyvin laihassa kunnossa vain pari päivää sairastumisensa jälkeen.
Koska myös kukolla on satunnaisesti ollut mahaoireita, lähetin Tuomen Eviraan avattavaksi ja sain eilen tulokset.
Kukko oli eilen taas oireillut ja huomasin sen selvästi laihtuneen viime päivinä, joten toivon todellakin että tämä diagnoosi tuli kukon kannalta vielä ajoissa ja hoito tepsii.
"Kana oli syönyt pehkumateriaalia, joka oli tukkinut paksunsuolen. Kanan paksussa suolessa on iso koprostaasi eli ulostetukkeuma, joka sisältää kuiviketta (turvetta) ja virtsahappoa, muu suoli on tyhjä."
Mitään muuta kuoleman selittävää vikaa kanasta ei löytynyt.
Turvetta meillä oli kuivikkeena kesäkanalassa ja talven ovat olleet kutterilla eli tämä ei tapahtunut hetkessä, elleivät ole asiakseen viiriäishäkeistä turvetta kaivaneet verkkojen raoista syödäkseen.
En voi vieläkään ymmärtää, mikä kanan saa syömään turvetta. Ehkä joku puutos? Eläinlääkäri suositteli kanakivennäisen syöttämistä jatkossa,
muttei antanut paljonkaan toivoa että kukko pelastuisi.
Kukko on nyt saanut kahden päivän parafiiniöljykuurin ja voi tällä hetkellä hyvin. Oli aamulla nälkäinen kuin susi ja ainakin hetkellisesti oireet ovat helpottaneet. Kukon selviytymisen näkee kuitenkin vasta ajan kanssa, kun ei tiedä uusiutuvatko oireet. Sehän on ollut muutoinkin oireeton välissä pitkiäkin aikoja.
Lisäksi pelottaa että joku muukin sairastuu kun ei tiedä syytä tuolle turpeen syömiselle
