Läpivalaisulampun teko
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
Läpivalaisulampun teko
Lisää valoa tarvittiin munien läpivalaisuun. Kaapista löytyi tehokas käsivalaisin, jossa tosin akku oli vähän kehnonlainen. Parin päivän latauksella alkoi kuitenkin valoa tulla. Sitten muistui mieleen, että jossakin varastossa on semmoinen suurennuslasivalaisin. Siitä joutaisi se suurennuslasin linssi pois. Vielä tarvittiin vähän viemäriputken osia, mutta niitä löytyi varastosta.
Linssi irti suurennuslasilampusta.
Lampulle piti tehdä puulaatikko, että se pysyy oikeassa asennossa. Sitten linssi kahden viemäriputken liitososan väliin ja teipillä kiinni.
Vielä hienosäätöä, eli pätkä viemäriputkea yläosaan, että polttoväli saatiin oikeaksi. Sitten huipulle kumilätkä, johon tuli reikä keskelle. Linssi keskittää valon reiän kohdalle.
Sitten testaamaan. Hautomaton muna läpivalaisussa.
15. vuorokausi haudonnassa. Tässä ei nyt näy mitään mielenkiintoista, mutta kuvan pystyi ottamaan käsivaralta automaattisäädöllä. Aiemmat kuvat läpivalaisusta on joutunut ottamaan 2 sek. valotusajalla jalustalta ja sittenkin on joutunut säätämään kirkkautta ja kontrastia jälkeenpäin, että kuvista näkee mitään. Valoa on ainakin reilusti vanhaan lamppuun verrattuna. Jonkun verran lämpöä tulee tuosta lampusta, eli kovin pitkää aikaa ei voi munia paistaa valokeilassa.

Re: Läpivalaisulampun teko
Hieno on. Itse olen käyttänyt Talouspörssistä ostamaa OTSO-merkkistä led-valaisinta...olisko maksanut 25€ ja on kyllä todella kirkas valo ja toimii todella hyvin munien läpivalaisuun.
Pientä kivaa
tein tällasen läpivalaisulaatikon, helppo!
Miesten ei tartte nauraa
http://karppausjaperhe.blogspot.com/200 ... posti.html
Miesten ei tartte nauraa
http://karppausjaperhe.blogspot.com/200 ... posti.html
Re: Pientä kivaa
Jo oli hieno loota, ja lapset onnellisia kun saivat sotkea kun äiti hääräili kanalassa.
Re: Pientä kivaa
Kiitos, mun mies kyllä nauro! Olisippa nähny kun yritin ensin naulata nuita ohuita levyjä mutta sitten otin naisen logiikalla Teippiä!
-
- silkki
- Viestit: 236
- Liittynyt: 08 Kesä 2009, 23:31
- Paikkakunta: ilmajoki
Re: Pientä kivaa
No tuohan on ihan hyvä,mitä sen nyt on väliä vaikka teipattu,sullahan on ihan kunnioitettava määrä pieniä askartelijoita,hienoa
Re: Pientä kivaa
Minustakin teippi oli hyvä ratkasu
Olen aikonu tehä jo varmaan vuoden tuon. mutta jostain syystä se naulailu ei ole innostanu. Mutta tuon teipin ku olis heti hokannu...
Seuraava rakentelu olis uusi orsihässäkka ja lantapöytä alle ja ehkä pesäkopit sinne alle. Meillä kun tykkäävät munia lattia tasoon.
Olen aikonu tehä jo varmaan vuoden tuon. mutta jostain syystä se naulailu ei ole innostanu. Mutta tuon teipin ku olis heti hokannu...
Seuraava rakentelu olis uusi orsihässäkka ja lantapöytä alle ja ehkä pesäkopit sinne alle. Meillä kun tykkäävät munia lattia tasoon.
-
- silkki
- Viestit: 236
- Liittynyt: 08 Kesä 2009, 23:31
- Paikkakunta: ilmajoki
Re: Pientä kivaa
No mitäs siinä,tuumasta toimeen
Re: Pientä kivaa
Jep
Mutta käyn vakoileen kuvia täällä. Saa hyviä ideoita. On vielä aikaa, kun saan ensin viiriäiset paremmille nokkimismaille ja tällä kertaa en tarkoita pataa!!
Mutta käyn vakoileen kuvia täällä. Saa hyviä ideoita. On vielä aikaa, kun saan ensin viiriäiset paremmille nokkimismaille ja tällä kertaa en tarkoita pataa!!
Re: Pientä kivaa
Tytön paras ystävä on teippi ja jätesäkki.Suvianne kirjoitti: Kiitos, mun mies kyllä nauro! Olisippa nähny kun yritin ensin naulata nuita ohuita levyjä mutta sitten otin naisen logiikalla Teippiä!
Re: Pientä kivaa
Jos haluaa tukevamman eikä naulailu innosta niin miten olisi ruuvaaminen? Kulmaraudoilla voisi saada helposti koottua.
Re: Pientä kivaa
Juu! Kulmaraudat on muuten kivoja! Niitä on tosi monen kokosiakin.
Eivät edes hirveesti maksa. Eurolla saa jo monta
Eivät edes hirveesti maksa. Eurolla saa jo monta