Sivu 1/2

Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 10 Heinä 2009, 12:33
Kirjoittaja douniainen
Olen nyt innostunut ottamaan meille muutaman kanasen ja nyt heti ensi viikolla pitäisi vanhaan puuvajaan tehdä kanala.

Tarkoituss olisi villoittaa seinät sekä katto ja laittaa lastulevyllä ne umpeen, mutta tarvitseekohan sinne jotain tuuletusaukkoa taikka ei? :smt017

Miten muuten kun nykyisenä puuvajana ollessa tuo lattia on ns;avoin eli siellä on multaa,purua yms.
Olen ajatellut että emme tekisi sinne lattiaa vaan jättäisin sen samanlaiseksi toki lisäisin maahan purua lisää ja hiekkaa sekä turvetta.
Onkohan kanoilla kylmä maassa talvella jos toteutan sen niin?

Sähkömies tulee tietenkin vetämään sähköt että saan tulevaan kanalaan valoa ja lämpöä heille.
Mutta voiko lamput asentaa ihan kattoon kun jostain luin että pitäisi olla myös ns;hämärähkö kulma munimiseen! :smt017

Olen ajatelut että seinälle tulisi patteri ja kattoon lamppu mutta olisikohan parempi että olisikin se punainen lämpölamppu?

Kuinka korkealle olette laittaneet luukun josta he pääsevät ulkoilemaan vai teenköhän rappuset.
Ennen keäkuutahan kanoja ei saisi päästää ulkoilemaan mutta kuinka kauas syksyyn he sitten ulkoilevat?

Orsia laitan eri korkeuteen mutta pitääköhän ottaa vielä joku asia huomioon?

Olen tosiaan ihan keltanokka vielä mutta haluaisin tehdä kanalan oikein ja siksipä kyselen teiltä että miten saan homman alkuun.
Täytyy myöntää että sormet jo syhyää ja innoissani odottelen teiltä vastauksia. :smt024

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 10 Heinä 2009, 14:48
Kirjoittaja kanamummo
Tossa jotakin aiheeseen liittyvää:
http://www.munanetti.net/viewtopic.php? ... nus#p57485
löyty täältä muutakin, kirjota tonne oikeaan ylälaitaan kanalan rakennus (just itekkin opin tätä hakua käyttämään :smt002 :smt003 )
Lämpölamppu on sellanen makukysymys, ite säikähin kerran perinpohjin kun vesitippa sai sellaisen räjähtämään. Nyt mullon öljytäytteinen patteri.
Lampun voi laittaa keskikattoon, laita vaikka pesien suuaukot vaan kanan mentäväks niin pysyy pimeenä.
Lattian olis hyvä rottien takia olla betonia, mutta miksei maalattiakin mene. Vaatii reippaan purukerroksen et pysyy lämmin.

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 10 Heinä 2009, 15:58
Kirjoittaja douniainen
Juu kiitos..en huomannutkaan tuota hakukenttää itse. :smt004

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 12 Heinä 2009, 21:54
Kirjoittaja douniainen
Mä tossa miettisin että jos en laittaiskaan tuota kanalaa sinne vanhaan puuvajaan vaan meitin nykyiseen ulkovarastoon joka on
vanhassa talossa tuossa pihapiirissä.

Hyvää siinä olis jos se että siellä olis jo katto ja seinät lastulevyä, ikkuna , sähköt mutta miinuksena siellä nyt on
puulattia jonka päällä on muovimatto.
Se tuleva rotta ongelma ei mua nyt yhtään ilahduttais eli auttaiskohan siihen sellainen että valais lattiaan muutaman sentin betonia?

Mä kun olen niin innoissani tästä kana jutusta että haluaisin ne tänne jus ja heti eikä melkein.

Mitenkäs muuten kun siellä ehkä uudessa tilassa olisi 5m2 niin mahtuisikohan sinne 4 kanaa ai onkohan se liikaa?

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 13 Heinä 2009, 20:23
Kirjoittaja Eepi
Toi muovimatto vois olla helppo putsauksen kannalta.

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 13 Heinä 2009, 21:14
Kirjoittaja douniainen
Taidampa jättää tuon lattian nyt ihan tuollaiseksi ja jos se rotta ongelma nyt kuitenkin iskee niin myöhemmin valan betonia sinne.

Soitin tänään ihmiselle joka sai mut innostumaan tähän uuteen ja ihmeelliseen maailmaan...
No puhelun yhteydessä hän kysyi haluaisinko hältä 4 kanaa ja tokihan halusin. :smt007

No nyt on sitten hirmu kiireellä saatava kanoille sisätilat kuntoon ja rakentaa ulkotarhakin kun nuo
ihanuudet rantautuu meille jo perjantaina!

Olo on muuten ihan kuin lapsena jouluna. :smt060

Mulla on siellä toisella seinustalla kolmekerroksinen hylly jonka aijon nyt sitten jättää paikoilleen ja haen sinne olkia ja purua.
Lattialle kans iso kerros purua, mut onko se muuten ihan pakollista se turve sinne purun joukkoon?
Toiselle seinälle huomenna isäntä saa väsätä orsia.
Tietenkin juomakipot ja ruokkipot yms.

Ulkotarhaan menoon avaan toisen ikkunan ja sisälle ja ulos täytyy tehdä hienot rappuset.


Vintilä löysin tosi ihanan vanhan puisen jyväkourun joka on jäänyt edelliseltä omistajalta sinne ja se saakin tullaa meille uusio
käyttöön.
Löysin sieltä kanssa aivan ihanan vanhan ison rappus systeemin joka pääsee ulkotarhaan.

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 13 Heinä 2009, 21:32
Kirjoittaja Eepi
Eihän se turve mitenkään pakollista ole. Miten kukakin tykkää... toiset tykkää pelkkää turvetta tai purua tai sekaisin. Minkä parhaaksi katsoo.

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 13 Heinä 2009, 23:22
Kirjoittaja douniainen
Voi kiitos tästä tiedota odotan nyt innolla aamua että kaupat aukeaa niin tämä äitee lähtee heti muksujen kanssa ostamaan purua peräkärryllisen.
Voi kumpa vain saisi unenpäästä kiinni! :smt024

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 13 Heinä 2009, 23:55
Kirjoittaja Bean
Koita nyt vaan levätä, että jaksat huomenna laittaa kanalaa valmiiksi :smt023

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 14 Heinä 2009, 06:25
Kirjoittaja pipsa
Toi fiilis :smt003
Tiedän tunteen...tää on vain semmonnen paha et haluu aina vaan lisää :smt009
On ne niin ihanii :smt007
Meillä valettiin toissa kesänä betoni tuonne koiruuksien huoneen puolelle.
Isoin urakka oli purkaa vanha lattia(koirat olivat kyl hyvin aloittaneet)
Sit tilattiin betoni auto (Ei kallis,muistaakseni kuutio hinta)...
ja vaan tasoiteltiin...saatiin lattia kaivot ja kaikki (Kaadot hiukka persikallaan) :smt002

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 14 Heinä 2009, 06:53
Kirjoittaja Martta
Onnea projektiin :smt023 Odotapas kun saat hakea ensimmäisen munan, se tunne on myös mukava :toothy7: :toothy7: :toothy7: :occasion9:

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 16 Heinä 2009, 11:02
Kirjoittaja douniainen
Eilen olin napsuttamassa ulkotarhaa 01 asti.
Pakko oli lopettaa kun enää ei nähnyt tehdä... :smt003

vielä on tekemistä ja kiirettä pukkaa (toivottavasti saan kaiken tehtyä) no illalla kerron sitten miten kävi?

Kanaset kun tulee mulle jo tänään alkuilasta. Jännittää..jännittää...

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 16 Heinä 2009, 13:47
Kirjoittaja kanamummo
Muutama tunti enää... ONNEA!! :smt041

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 16 Heinä 2009, 19:22
Kirjoittaja douniainen
No sain kun sainkin ulkotarhan valmiiksi vain 10min ennen kun kanaset tuli. :smt021
Tänään siis tuli kolme ja huomenna menen itse samaiselta hakemaan loput kaksi ja kääpiö-kukon.

Aluksi meille piti tulla vaan 4 kanaa mut jotenkin tuo vaan lisääntyi.
Tänään kun multa kysyttiin ett haluanko vielä noi loput niin vastaushan oli ihan selvä ja sitä ei tarvinnut ede miettiä. :smt003

Sain tutulta kaikki kun hän halusi löytää noille ihanille uuden kodin.

Olenkin nyt vaan pari tuntia istunut ja ihmetellyt kuinka ihanaisia noi oikein on.

Re: Kanalan tekoon pika apua aloittelijalle

Lähetetty: 17 Heinä 2009, 04:39
Kirjoittaja Skuukkeli
Onnittelut uusista perheenjäsenistä! :smt002