Seran konehaudonnan kokeilu
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
Seran konehaudonnan kokeilu
Tästä tulee pitkä romaani, kun alan projektia selostamaan. Yrittäkää kestää.
Tuli tuossa rakenneltua hautomakone.
Tarvikkeina mm.
Muovikuorinen kylmälaukku iloisen oranssilla kannella 19.90e lähimarketista
Tietokoneen tuuletin romulaatikoista omista nurkista
Kaksi halogeenivaloa. Nekin jostain nurkkiin eksyneestä "tarpeellisten tavaroiden" laatikosta.
Kaksi foliovuokaa pohjalle vesiastioiksi.
Vuokiin kivivillakuution palasia, että kosteus jotenkin nousisi paremmin haihtumaan koneen ilmaan
Tuliterän kylmälaukun kanteen siis tehtiin ensimmäiseksi reikä tirkistysluukuksi. Reikä paikkailtiin kahdella pleksipalalla. Tämä ikkuna kiinnitettiin paikoilleen kuumaliimalla.
Kylmälaukun sisään ruuvattiin toiseen päätyyn tietokoneen tuuletin. Suristeltiin poralla reikä kylmälaukun kylkeen tuulettimen virtajohdoille.
Toiseen kylmälaukun päätyyn ruuvattiin halogeenivalo ja taas "pörrör" poralla reikä piuhoille. (lämpötestauksen vaiheessa todettiin, että lisätään toinenkin halogeenivalo, kun lämmöt jäivät alhaisiksi)
Kylmälaukun pohjalle kaksi foliovuokaa ja niihin kivivillapalikoita törröttämään yhteensä 12 pätkää.
Foliovuokien päälle taittelin muovitetusta myyräverkosta "lattian" munille ja kenties tuleville tipusille.
Sähköhommelit osasi tuo rakas aviomieheni asennella. Tietokoneen tuulettimen puhallusnopeus on säädettävissä erikseen, kun tuuletin on kytketty johonkin säädettävään virtalähteeseen. Iso musta mötikkä, mistä lähtee normaali piuha pistorasiaan ja toiset piuhat menee tietokoneen tuulettimeen. Mötikän etuosassa on joku käänneltävä nuppi, josta tuulettimen nopeutta säädetään.
Konetta koekäytettiin ja säädeltiin pari päivää innolla.
Sitten postisetä toikin 10 siitosmunaa kanamummon Ilmajokisten tuotoksia
Munilla on nyt kuudes päivä hautomakoneessa (laskeskelee) Munat on läpivalaistu nyt muutamana päivänä aina iltakäännön aikaan.
Läpivalaisujen tulos eiliseltä oli 10/10. Jokaisessa munassa on oikean eläväisen näköinen hattivatti
Ei näy veririnkuloita eikä muuta vähemmän toivottua. Näkyy isoja silmiä, hurjasti verisuonia ja koivet+varpaat alkavat muotoutua. Tuo ufo siis toimii toistaiseksi.
Kone näyttää ufolta. Voimakas valaistus hohtaa oranssin kannen läpi ja valaisee koko kylppärin aavemaisella hehkulla
Kuvia voisin ottaa tästä härvelistä huomenissa.

Viimeksi muokannut sera1, 06 Joulu 2011, 14:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Seran konehaudonnan kokeilu
Joo, ehdottomasti kuvia! Tuon härvelin haluan nähdä Hienosti keksitty, ja tuli halvaksikin.
Nyt vaan peukutetetaan oikein kunnolla, alku ainaski vaikuttaa erinomaselta
Muoks:
P.S. Oletko sinäkin minun kaltainen tekniikan ihmelapsi kun puhut "mötiköistä" ja "jostain käänneltävistä nupeista"?
Nyt vaan peukutetetaan oikein kunnolla, alku ainaski vaikuttaa erinomaselta
Muoks:
P.S. Oletko sinäkin minun kaltainen tekniikan ihmelapsi kun puhut "mötiköistä" ja "jostain käänneltävistä nupeista"?
Re: Seran konehaudonnan kokeilu
Juuri sellainen tekniikan ihmelapsiKotopullaki kirjoitti: P.S. Oletko sinäkin minun kaltainen tekniikan ihmelapsi kun puhut "mötiköistä" ja "jostain käänneltävistä nupeista"?
Onneksi tuo mies ymmärtää näiden tekniikan ihmeiden päälle enemmän. Muuten koko hautomakone olisi ollut tuhoon tuomittu juttu jo alunperin.
Re: Seran konehaudonnan kokeilu
Tässä se nähdään, mitä tarkoittaa mun sanomana "sit huomenna"
Kuvia ei ole vieläkään. Vaihdetaampa taktiikkaa. Otan kuvat tänään
Kaikissa munissa edelleen elämää.
Läpivalaisussa näkyy hurjat bileet, kun tipuset surffaavat ympäri munaa. Mihin lie niillä kiire?
Hautomakoneen lämmöt alkavat heittää. Joskus turhan kuumaa, mutta pääosin lämpö on alhainen eikä meinaa millään nousta koneen aukomisen jälkeen
Voisiko liittyä jotenkin siihen, että munassa on enemmän tipua ja vähemmän kaikkea muuta sisältöä.
Munat eivät myöskään pysy yhtä hyvin lämpiminä vaan jäähtyvät aika äkkiä konetta aukoessa.
Konetta auon kolmesti päivässä. Aamulla ja illalla kääntö+koneen sienenpalojen kastelut. Päivällä vielä erikseen sienien kastelu. Koneen kosteudet meinasivat olla alakanttiin, niin leikkelin pesusienestä suikaleet lisäkosteutta antamaan.
Pesusieni on autonpesuun tarkoitettu tapaus, jonka kavalsin miehen kaapista (ihan käyttämätön sieni)

Noniin, nyt sain kuvat otettua. Eniten aikaa meni hävinneen kameranpiuhan etsiskelyyn.
Ensimmäisessä kuvassa itse ufo kaikessa hohteessaan. Kiellän huomioimasta ympärillä vyöryvää sotkua ja roinaa.
Kannessa tirkistysluukku ja kaksi lämpömittarin näyttöä. Tikku kannen välissä, kun lämpö meinasi kohota liiaksi
Koneen oikealla puolella näkyvissä se jännä musta mötikkä, minkä säätönupilla tuulettimen nopeutta säädellään
Seuraavassa kuvassa itse alienit ja kone sisältäpäin.
Vasemmalla halogeenivalot ja kahden lämpömittarin anturit.
Oikealla tuuletin+pesusienen pätkiä. Lämpö- ja kosteusmittarit.
Yksi lämpömittari on näemmä kellahtanut kumoon pitkällä sivulla.

Päivän läpivalaisun tulokset.
Yhdessä munassa on näkynyt jo pari päivää verirenkaan tapaista, eikä sikiö liiku. Tänään verirengas oli ihan selkeä, eli yksi menetetty tapaus koneessa
Toinen muna on sellainen, jota en meinaa saada läpivalaistua. Sisus on jotenkin tumma ja muna sen muotoinen ettei saa valoa aseteltua mitenkään järkevästi. Tämä muna on seurannassa, että näkisinkö edes verisuonistossa liikettä.
Mutta muut 8 munaa sisältävät edelleen urheasti ympäriinsä surffailevia eläväisiä alieneja
Kymmenes päivä meneillään munilla koneessa.

Tuo läpivalaisu alkaa käymään jo hikisestä työstä. Munien läpi on vaikeaa nähdä, vaikka lamppu on voimakas.
Kylppärissä ei ole kuin yksi pikkuinen ikkuna, mutta sieltäkin tunkee liikaa hajavaloa häiritsemään.
Pitääkö tässä alkaa läpivalaisemaan yön pimeydessä, komerossa, jätesäkkiin lampun kera sulloutuneena
Nähtävästi niissä kahdessa munassa on keskenmeno ja kahdeksassa tiput potkivat eläväisinä edelleen.

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4447
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Seran konehaudonnan kokeilu
Laita jätesäkki pimennysverhoksi ikkunaan, niin läpivalaisu helpottuu kummasti Mä valottelen yksi-ikkunaisessa rehuvarastossa, josta peitän ikkunan tai ikkunattomassa veskissä. Tsemppiä haudontaan!
Re: Seran konehaudonnan kokeilu
Kiitos vinkistä Hilta. Hetihän se piti testata.
Peitin ikkunan ja taustalla valoa hohtavan hautomakoneen jätesäkillä. Johan alkoi munansisällöt taas näkyä
Peitin ikkunan ja taustalla valoa hohtavan hautomakoneen jätesäkillä. Johan alkoi munansisällöt taas näkyä
Re: Seran konehaudonnan kokeilu
Sanoisin että tilanne edelleen 8/10
Nyt näillä pimennyskeinoilla saan paremmin munat läpivalaistua.
Yksi on ihan varmasti vainaja. Verirenkaat ja kaikki. Siltikään en osaa ottaa sitä varmaa vainajaa pois hautomakoneesta, vaan kääntelen sitä tunnollisesti ja kuvittelen jotain henkiin heräämistä sen kohdalle
Se toinen epäilyttävä tapaus. Ei näy verirengasta vaikka kuin tihrustaa, mutta liikettä munassa ei myöskään näy.
Tämäkin muna on tunnollisesti koneessa käänneltävänä.
Varmaan osaan kerätä vainajat pois vasta, kun alkavat haisemaan
Kahdeksassa munassa kumminkin selkeää elämätä ja kovaa sätkimistä

Hattivateille meinasi käydä tänään kylmästi. Hautomakoneesta oli kärähtänyt toinen lamppu sillävälin kun olin töissä. Onneksi mies on lomalla ja sai patentoitua jonkinlaisen lisälämmittimen koneeseen toimintaan. Ajan X kyllä koneen lämmöt olivat vain 34 astetta
Lamput olivat sentyypin halogeenit, että minä en niitä osaisi itse vaihtaa, eikä sopivaa varalamppua löytynyt mistään.
Mies lähtee huomenna vielä reissuun, eikä ole hetkeen vahtimassa hautomakonetta tai teknisenä apuna pulmatilanteissa.
Joten ukko askartelee hautomakoneeseen uuden kannen ja kiinnittää kanteen sellaiset valot, jotka minäkin saan vaihdettua jos käry käy. Vielä sellaiset halogeenit, joihin löytyy varapolttimoita joka marketista.
Tällä hätävara systeemillä on kyllä lämmöt pysyneet suurinpiirtein kohdillaan. Illalla on tuo uusi kansi varmaan valmis.
Illalla munia käännellessä läpivalaisen. Sittenhän tuon näkee onko munissa vielä liikettä.
Lisäksi kävin ostamassa agrista tänään säkin kanakalkkia (ei jaksa leikkiä munankuorien kanssa ikuisuuksiin) ja infrapunalampun. Tipulaatikko kasataan valmiiksi, kun viirunmunat koneessa saattaisivat kuoriutua jo viikonlopun kieppeillä.

Läpivalaisu sanoo että ainakin seitsemässä munassa edelleen liikettä.
Yksi ei liikkunut, mutta jospa se huomenna sätkii.
Yhteen munaan oli ilmestynyt pitkä särö. En tajua miten, sillä munia ei ole taatusti kolhittu
Teippasin särön umpeen ja toivotaan parasta. Tipu tässä särömunassa on kumminkin elossa.