Sivu 1/4

Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 13 Touko 2009, 14:09
Kirjoittaja smari
Tuli tuolla toisessa keskustelussa juttua ojituksesta ja ajattelin laittaa kuvia, vaikka onkin hirveän näköistä puuhaa. Kauniita näistä kuvista ei saa millään, mutta ehkä kanoilla sitten myöhemmin pysyy varpaat sitäkin kauniimpina kun eivät kuraannu :smt002 Tarhaa tehdään kahdelle riikonkukolle ja kahdelle leghornille. Eristetty sisätila tulee rakennuksen sisään ja siitä käynti linnuille suoraan ulos. Ensin piti purkaa vanha tarha pois, rojuja siitä jäi vielä pihaan.

Koko homma on ihan alkutekijöissään. Tässä kaivuuta äitienpäivänä, 10.5. Eli ensin maata pois, että saa salaojaputket ja kaivot.
Kuva
Seuraava kuva on eiliseltä päivältä. Kaivuuseen on kipattu 12 kuutiota hiekkaa, osa vielä kasassa joka levitetää vasta kun runko ja verkot on paikoillaan. Eli aita tulee jatkumaan myös maan alle, että sinne ei pysty kaivautumaan ulkopuolelta.
Kuva
Ja toivottavasti kuvat jatkuu myöhemmin... :smt002

Lähetetty: 13 Touko 2009, 14:23
Kirjoittaja Maatiaiskana
Hyvä hyvä! :smt038 Ja ehdottomasti lisää kuvia :)

Lähetetty: 13 Touko 2009, 18:47
Kirjoittaja Eepi
Projekstin laajuudesta päätellen Smarin kanasille tulee komea tarha! :smt002 :smt003

Lähetetty: 13 Touko 2009, 20:54
Kirjoittaja Volmari
No siellä tehdäänkin oikein kunnollisesti tarhaa!! Waude!
Tulee varmasti hyvät ja kuivat oltavat ympäri vuoden.

Lähetetty: 13 Touko 2009, 22:40
Kirjoittaja Tälli
Ei kanat ainakaa huku..eikä smarinkaa tartte käyttää kurahousuja.. :smt005

Lähetetty: 14 Touko 2009, 07:51
Kirjoittaja Ehtoo-onni
Perusteellisen näköistä työtä. Täytyypä ottaa oppia, kun on tarhan teko vielä edessä. Kuinka korkea aidasta tulee? Tuleeko verkkokattoa?

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 10:25
Kirjoittaja smari
Tarhanteko on edistynyt pikkuhiljaa. Kevät on aina semmoinen aika kun pitäisi ehtiä paljon enemmän kuin todellisuudessa voi ja itse oon ollu paljon pois kotoakin. Tässä kuva viikko sitten.

Kuva

Tässä kuva eiliseltä. Alkaa hiukan hahmottua.

Kuva

Tää on muuten ensimmäinen tarha meillä missä koitetaan tuota ulkonäköä ajatella. Aikaisemmat on tehty vain ajatellen sitä että pohjat on toimivat ja eläimille hyvät ja tarhat muutoin mahdollisimman "luomuja" ja kestäviä. Nyt käytetään ekan kerran maaliakin :smt003

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 10:34
Kirjoittaja asf130
hyvältä näyttää :smt006 hitsi ku sais ajokortin niin sais ajaa kuorma-autoa että vois jeesata teitä jos tarvis(heinäkuuhun mennessä pistäis saada [-o<

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 10:39
Kirjoittaja smari
Asf, loistoidea, tervetuloa!!!

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 10:41
Kirjoittaja mikkero
Kylläpäs tulee het viimosen piälle. Maalia ja salaojat :smt045
Linnuille tulee öky tilat :smt038 Pitää varmaan itekki uusia nuo lahonneet rötisköt :)

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 10:44
Kirjoittaja asf130
se on vielä epävarmaa kun ens viikolla on vasta B-luokan teoria ja seuraavalla käytäntö ja kourma-auton kans sama juttu eli kiirus on aika moinen :smt005 mutta ei tämä ole vielä mitään siihen kun on oikea kiirus joka paikkaan( 5 eri paikkaa samana päivänä) :smt005

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 10:47
Kirjoittaja Kotopullaki
No niin, kyllä se jo alkaa hahmottumaan! Kivat nuo kolmiot kulmissa; pienillä asioilla saa yllättävän kivan ilmeen :)
Smarikin joutuu näköjään vielä hetken talsimaan lautojen ja hiekkakasojen ylitte pihallaan - ihan kuten minäkin :smt005

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 10:53
Kirjoittaja asf130
juuri tätä elämän pitää olla :thumbright: kumpa ittelleni saisin munislaisten elämän niin olisin tyytyväinen ja se että saan auttaa niin se syndäntä lähellä mua aina voi kysyä ei se ole väärin :smt006

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 11:17
Kirjoittaja smari
Kotopullaki kirjoitti:Smarikin joutuu näköjään vielä hetken talsimaan lautojen ja hiekkakasojen ylitte pihallaan - ihan kuten minäkin :smt005
Kotopullaki, mä oon jo niin tottunu kaikenmaailman kasoihin meidän pihalla, että juuri yksi tuttu eilen mainitsi, että kuinka me osataan ollakkaan jos saadaan joskus remontit ja rakentelut ohi. :smt005 Keskeneräisiä juttuja on tontti täynnä ja remontoitu on vuosikaudet. :smt003 Ja ideoita on paljon enemmän kuin rahaa, aikaa ja voimia. Mutta kivaahan se on tavallaan, rämmitään yhdessä rojuissa. :smt005

Re: Kanatarhan tekoa

Lähetetty: 07 Kesä 2009, 11:29
Kirjoittaja Kotopullaki
Mä pelkään Smari sitä että mun silmät tottuu sekamelskaan niin, että kun vieraat pyörittää kauhistuneina päätään, niin mää vaan ihmettelen kun kuvittelen meillä olevan tiptop ja putipuhdasta! :smt005