Korvaako iso sisätila ulkotilojen puutetta?
Lähetetty: 14 Helmi 2020, 10:57
Kanat ovat vasta tulon päällä, mutta kanalan paikka on nyt päätetty. Hyödynnämme vanhaa sikalaa, ja sinne saakin kanoille tosi isot tilat. Mutta... ulkoilutilaa tuohon ei oikein paljoa saa. Laskin että hätinä 22 neliötä siihen saa, meillä kanojen on ulkoiltava ainoastaan aidatussa ja katetussa tarhassa petojen ja metsästyskoirien vuoksi. Vapaaksi eivät pääse. Sisätila kuitenkin olisi komeat 80 neliötä, joten eikö isot sisätilat korvaisi ulkotilojen vähyyttä? Haaveena on ottaa kymmenisen kanaa ja kaksi kukkoa, maatiaiskanoja eli ei mitään jättiläisiä kuitenkaan. Parvi tulee varmasti vähän kasvamaan jos tipusia tulee, ja parvea onkin tarkoitus "lisätä" kukkoa vaihtamalla. Talvella maksimi on kuitenkin noin kolmisenkymmentä lintua.
Muoks. Katettu tarha tulee kanalan yhteyteen ja kulkuluukut saavat olla jatkuvasti auki koko sen ajan kun ei ole yöpakkasia. Yöpakkasten aikaan saavat jaloitella päivisin kun lämpö on plussalla ja sisäkausi alkaa kun pakastaa päivälläkin.