Ei ole tullut nyt talven aikana kuvattua siipisiä, kun kuvista tuppaa sisätiloissa pimeänä vuodenaikana tulemaan niin pimeitä. Kevättä ja uusia kuvaussessioita odotellessa laittelen tähän viime kesän kuvia:
Tässä "tosielämän angry bird" eli meidän kukko Anssi Kukkonen ääntään availemassa. Anssi siirtyi loppukesästä ns.korkeammille orsille. Kuvat on otettu ulkotarhan verkon läpi- sisään ei ollut menemistä ilman, että kädessä oli esim.harava, jota voi pitää itsen ja Anssin välissä. Anssi oli meillä neljä vuotta ja muuttui arvaamattomaksi n. vuoden iässä. Kun sitten viime kesänä syntyi tipuja, niin jätettiin niistä kasvamaan uusi kukko ( nimi on Nikke, on joku noista Mustapyrstön mustista tipuista, toiseksi alin kuva).
Tässä meidän kanasia: etualalla Virkakana ( ikää vuosi) ja taustalla Klaara ( n. 4 vuotta)
Ja tässä viime kesän yllätyshautoja eli Mustapyrstö haudontapesässään, joka oli yksinkertainen pahvilaatikko, mutta hyvillä pehkuilla
Tässä sitten joitain viikkoja myöhemmin, kun tipuset jo kuoriutuneet:
Toinen viime kesän hautojista, Toskana II. Toskanalta kuoriutui 2 tipua, jotka olivat onnekkaasti molemmat kanasia ja tällä hetkellä parvessa munivaisina . Tiput olivat vekkulin värisiä ja saivatkin lempinimekseen "pingviinit". Meillä on kirjava kana, Dalma(tialainen) nimeltään, oikea alakuva. Voisi arvailla että pingviinit ovat Dalman munista, eikö?
Klaaran kotkot
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
- Aleksandra
- kalkkuna
- Viestit: 1166
- Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
- Paikkakunta: Vihti
Re: Klaaran kotkot
Onpa ihan älyttömän hienoja kuvia! Ja kauniita kanasia.
Re: Klaaran kotkot
Kuvailut jääneet vähemmälle tänä kesänä, mutta jonkinmoisen koosteen sentään kyhäsin ensimmäisestä tipusetistä.
Nämä tipuset ovat siis tällä hetkellä jo n. kuusiviikkoisia mutta olivat kuvatessa 9-10 vrk ikäisiä.
Musta söpöintä ikinä on toi emon selkään kiipeily ja alas liukuminen
Nämä tipuset ovat siis tällä hetkellä jo n. kuusiviikkoisia mutta olivat kuvatessa 9-10 vrk ikäisiä.
Musta söpöintä ikinä on toi emon selkään kiipeily ja alas liukuminen