Masentuneita mammoja, ei enää!
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
No, mä nyt pöllin tätä samaa topicia.. (sorry) ..kun täällä jo aiemmin oli näistä mun mammojen surkeista haudonnoista..
Tammikuussa kuoriutui neljän hautojan alla 22 munasta 18 tipua (joista tosin sitten 3 kuoli). Maaliskuussa kaksi kimppahautojaa sai kuudesta munasta 2 (tietysti kukko-) tipua ja kolme 4-6 munan haudontaa jäi tyhjiksi! Aivan käsittämätöntä!!
Mä välillä jo kiukuttelin, että kun hautovat koko ajan ja tehtailevat tipuja, mutta en mä nyt tätäkään toivonut! Ei se mitään auta, että hautovat ja mitään ei seuraa: mammat on kiukkuisia, eivät millään lopeta haudontaa eivätkä tietysti munikaan. Yksi (kesäkuussa syntynyt) mamma masentui ja heittäytyi sulkasadolle! Keskellä kirkasta kevättä!
Auttakaa nyt: mikä kaikki voi olla pielessä? Ruokinta ei ole kevään aikana muuttunut.. Paitsi onpas: just tuossa välissä ei ollut Agrissa pikku-Punahelttaa, joten syötin porukalle säkin kasvatuspunahelttaa. Voiko se heikentää munien siitoslaatua? Muuten safka on samaa..
Kukot näyttävät pirteiltä ja satunnaisesti näen polkemisiakin.. Ehkä vähemmän kuin kesäaikaan, mutta ei kai vähemmän kuin tammikuussa? (Vai viehättääkö niitäkin pimeä vuodenaika ja nyt on iskenyt kevätväsymys?)
Entä miten se meni se muorin löytämä Marek-juttu siitosmunissa? Löytyikö siitä faktaa?
Entäs haudontaolosuhteet.. Talli on sama, pesät on samat, viileäähän siellä on, mutta eihän se haitannut tammikuussakaan..
Ärsyttää.
Ja nuo ankanmunatkin on tuossa helvetinkoneessa, kun Neiti jätti kesken.. Ja nyt musta sieltä tuoksahtaa mätä, eli osa ainakin on pilalla. Ja mä oon AIVAN SURKEA läpivalaisia, en erota kuin vain selkeästi tyhjät (=aivan kirkkaat) munat, muu on hepreaa. V...u p...ele!
NYT MENI HERMOT!
(Anteeksi jo saman tien, mutta kun en kehtaa ukon kuullen ääneenkään näitä kiroilla, kun sen vastaus on "ihana": "no, itsehän olet nuo elukat...")

Mitä niistä haudotuista munista löytyi? Jos ne olivat hedelmöitymättömiä, vika on kukossa. Jos kaikki sikiöt olivat samankokoisia, kanaemo on todennäköisesti viettänyt jonkun yön pesän sijasta orrella. Luulisin, että vika on pahempi, jos sikiöt olivat kuolleet kaikki eriaikaisina.
Ei siinä uudessa rehussa sitten olis kokkidiostaattia, voisko se vaikuttaa asiaan?

Hedelmöittymättömät (olipas sanahirviö) mä osaan yleensä poistaa: sen verran mäkin näen läpivalaisussa, eli että on ihan kirkas. Ekalla hautojalla oli yksi valmis, mutta kuollut sikiö, kaksi keskeneräistä ja kolme ihan alkuun jäänyttä tai jopa tyhjää.. Toisella oli kans yksi valmis, mutta kuollut sikiö, muut kolme ihan alkuun jääneitä (tai tyhjiä).
Tää kolmas oli sellainen, että tilasin munat postin kautta ja ne olivat kärsineet aika pahoin. 10 munasta vain viisi oli ehjänä ja annoin niiden rauhoittua 1½ vrk ennen kuin laitoin kanan alle. Yksi niistä oli tyhjä ja loput jäivät alkutaipaleelle. Se johtui kuitenkin varmaan tuosta kuljetuksesta..
Ei pitäis siin rehussa olla sitä, eiks se ois sit se cc-merkintä vai-mikä-se-nyt-olikaan?

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4447
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Ööps...olikos siinä kasvatusrehussa vähemmän valkuaista tai muuta olennaista eroa verrattuna normaaliin rehustukseen? Siitoskanoillehan pitäisi olla aikalailla sama ruokinta kuin munivillekin...mutta lienevätkö varsinkaan maatiaiset niin tarkkoja ruokinnan suhteen?
Voisiko ajatella, että jos oli tammikuun hautojien munat kyseessä maaliskuussa, niin niiden elimistö ei ollut vielä kerennyt palautua haudonnan ja tipujen hoidon vaatimista rasituksista...siis eivät jaksaneet tuottaa elinkelpoisia alkoita tai eivät jaksaneet hautoa niin tarmokkaasti kuin normaalisti...
Siinä yhdessä marekjutussa päädyttiin (Wilhelminan suomennoksen jälkeen) siihen, ettei marek kulje munan sisällä esim. kanalasta toiseen. Tarkoititkohan tätä?

No tästä asiasta.. Tänään yritin koota itseni ja läpivalaista ankamunat ihan rauhallisesti. Yhdessä näin selkeästi sikiön, joka jopa liikkui. Jei!Mimmi kirjoitti:Ja nuo ankanmunatkin on tuossa helvetinkoneessa, kun Neiti jätti kesken.. Ja nyt musta sieltä tuoksahtaa mätä, eli osa ainakin on pilalla. Ja mä oon AIVAN SURKEA läpivalaisia, en erota kuin vain selkeästi tyhjät (=aivan kirkkaat) munat, muu on hepreaa.
Muut näyttivät silleen hyvältä, että sikiön näköinen möntti siellä olis.. Mutta mä en kyl erota sitä, onko ne elossa vai kuolleita. Voiks sen nähdä jostain muusta ku siitä, että osuis just vähän liikkumaan? (la siis 3.5.) Ja joku puhui, että ilmatilan koosta näkee jotain.. Mitä ja minkä kokoinen sen pitäisi olla?
Koneesta pöllähtää avatessa sellainen vähän imelähkö haju. Tarkoittaako se, että joku on pielessä? Yritin haistella munia yks kerrallaan, mutta nokka tottuu hajuun, niin ei se oikein toimi.. (Kaikkeen sitä joutuu! Onneks kukaan ei ollut näkemässä..)
Brahma-tipuja olen seuraillut ja kellään niistä ei näy edes harjanalkua. Eli onko rotuominaisuus vai onko kaikki kanoja? Ikää on 8 vrk.
Hyvin virkeita tipusia ovat ja mammat hoitaa yhdessä ristiin tipuja vaihdellen. ja kaikki tietty samaan pesään survoutuneena . Alla on tiput, sitten pienempi Myy-kana ja päällä iso Miina
Hyvin virkeita tipusia ovat ja mammat hoitaa yhdessä ristiin tipuja vaihdellen. ja kaikki tietty samaan pesään survoutuneena . Alla on tiput, sitten pienempi Myy-kana ja päällä iso Miina
- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4447
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Noh...kahden brahmatipun kovalla! kokemuksella sanoisin, että jos porukassa on molempia sukupuolia, niin kyllä sen eron huomaa harjan koosta, mutta helpommin väristä, mutta menee vielä viikko/pari. Brahmoillahan on pienet harjat aikuisinakin. Meillä kanatipu kasvatti paljon nopeammin siipisulat, höyhentyi paremmin ja kasvatti pitkän pyrstön verrattuna kukkotipuun. <---noista voisi jotain arvailla ennen harjaa.
Ihanat lämmitysjärjestelyt Myyllä ja Miinalla

Ahaa, ovatko kukot voimakkaamman värisiä? Jos ovat niin meillä saattaa olla kolme kukkoa ja kaksi kanaa.
Meillä konehaudotuilla tipuilla näkyi "jakaus" päälaella jo parin päivän iässä kukkopojilla. Sellaista tarkoitin enkä niinkään harjanalkua. Yritin katsella kuvaa jossa tämä näkyisi, mutta kunnollista en löytänyt. Joku meille sanoikin, että kukot erottaa kolmen päivän iässä ja seuraavan kerran kolme vikkoisina. En tiedä mikä taika siinä on.
Näillä brahmoilla on sellaiset pörröpäät, että niissä mitää jakauksia näy.
Meillä konehaudotuilla tipuilla näkyi "jakaus" päälaella jo parin päivän iässä kukkopojilla. Sellaista tarkoitin enkä niinkään harjanalkua. Yritin katsella kuvaa jossa tämä näkyisi, mutta kunnollista en löytänyt. Joku meille sanoikin, että kukot erottaa kolmen päivän iässä ja seuraavan kerran kolme vikkoisina. En tiedä mikä taika siinä on.
Näillä brahmoilla on sellaiset pörröpäät, että niissä mitää jakauksia näy.
- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4447
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Juu-harjan väristä oli kyse! Mutta itseasiassa sopii ainakin näihin meidän brahmatirppoihin tuon muunkin värityksen toisiinsa vertaaminen. Ei vielä untuvikkona, vaan vasta sitten kun alkavat höyhentyä kunnolla. Kananeiti on huomattavasti haaleamman värinen kuin veljensä.
Jos Palmikolla olisi ollut noin hieno tuuri, että vain kanoja olisi kasvamassa, niin täältä saisi niille sulhon Joko otatte huomenna kyytiin?

Minä innoissani ajattelin, että kyse on höyhenten väristä . Nuita isompia tipuja ajattelin, kun niissä kukot ovat voimakkaamman värisiä, mutta tosiaan harjoissakin on huima väriero. Ja noilla brahmoilla on myös selvä ero untuvien värissä, kaksi haaleaa ja kolme tummaa.
Mietitään sitä kukkoa . harmillista, että meillä on jo kuusi pikkukukkoa.