Ilves kävi kylässä
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
-
Mimmi
Re: Ilves kävi kylässä
Kaikki saavat osallistua kaikkiin keskusteluihin oman mielipiteensä kera, olipa sille perusteluja tai ei. Ja jos on perusteluja, niin kukapa sen mittaa, ovatko ne riittävän hyviä vai eivät. Sellaista "modea" ei ole tänne nimetty.
Petokeskustelut saavat aina kaksi puolta, joista molemmat mahtuvat tänne. Toisten mielestä petoja pitää suojella, toisten mielestä pedoilta. Moni ajattelee näitä asioita myös aivan paikallisesti, oman asuinpaikkansa tilanteen mukaisesti.
Miten vaikeaa on aikuisten ihmisten keskustella niin, että eri mieltä voi olla ja keskustelu silti jatkua toista sättimättä?

Rusina
Re: Ilves kävi kylässä
Ikävä tapaus Paltsilla
.
Nyt on varmaan petojen suhteen pahin aika vuodesta, kun niilläkin on kylmä, rankka ja luminen talvi takana. Vain nälkäinen (tai pahasti häiriintynyt tai sairas) peto uskaltautuu pihapiiriin isosta koiralaumasta välittämättä. Meiltä on tosin kettu vienyt joskus ankan kesällä ihan koiratarhan kupeesta, mutta taisi repolainen tietää hyvin, että koirat eivät sen kimppuun pääse.
Oikeastaan ainoa millä saa jo helppoon riistaan tottuneet pedot pysymään poissa on kunnollinen sähköaita. Ainakin sairaan häirikköpedon poistamiseen luulisi saavan kaatoluvan, ilveksiä on viime vuosina ammuttu vähemmän, kuin niille myönnetyt kaatoluvat sallivat.
Meillä päin oli paha jänisrutto syksyllä ja pitkäkorvat ovat vähissä. Jos tilanne on sama muuallakin, niin ilveksiltä on kyllä ruoka vähissä...
Täällä ei ilveksistä ole riesaa, mutta karhut heräilevät kohta. Ja niitä on paljon!

T.T.T
Re: Ilves kävi kylässä
Jtketaan sillä vielä tätä että jokiainen ilves,kettu,susi,supi,minkki,näätä jne jos löytyy lintu tai koiratarhastani niin kuolee aivan varmasti ja se on vielä luvallista tappaa eläin jos siitä on uhkaa kotieläimille tai elinkeinonharjoittamisenvuoksi.Lopetetaan tämä jahkaaminen sitten tähän ja pysytään aiheessa.Mimmi kirjoitti:Kaikki saavat osallistua kaikkiin keskusteluihin oman mielipiteensä kera, olipa sille perusteluja tai ei. Ja jos on perusteluja, niin kukapa sen mittaa, ovatko ne riittävän hyviä vai eivät. Sellaista "modea" ei ole tänne nimetty.
Petokeskustelut saavat aina kaksi puolta, joista molemmat mahtuvat tänne. Toisten mielestä petoja pitää suojella, toisten mielestä pedoilta. Moni ajattelee näitä asioita myös aivan paikallisesti, oman asuinpaikkansa tilanteen mukaisesti.
Miten vaikeaa on aikuisten ihmisten keskustella niin, että eri mieltä voi olla ja keskustelu silti jatkua toista sättimättä?
-
T.T.T
Re: Ilves kävi kylässä
sen verran vielä lisäisin että eiköhän metsästyslaki jo sanele mitkä ovat perusteet antaa julki omia mielipiteitänsä tänne;)MODET varsinkin voisivat perehtyä metsästyslakiin tässä peto ongelmaasiassa ainakin kun ovat moderaattorinhommiin lähtenyt tai sitten kannattaa miettiä että jos modeksi on lähteny täytyy olla sana ja laki hallussa monessa asiassa eikä vaan esittää mututuntumatietoutta.Mimmi kirjoitti:Kaikki saavat osallistua kaikkiin keskusteluihin oman mielipiteensä kera, olipa sille perusteluja tai ei. Ja jos on perusteluja, niin kukapa sen mittaa, ovatko ne riittävän hyviä vai eivät. Sellaista "modea" ei ole tänne nimetty.
Petokeskustelut saavat aina kaksi puolta, joista molemmat mahtuvat tänne. Toisten mielestä petoja pitää suojella, toisten mielestä pedoilta. Moni ajattelee näitä asioita myös aivan paikallisesti, oman asuinpaikkansa tilanteen mukaisesti.
Miten vaikeaa on aikuisten ihmisten keskustella niin, että eri mieltä voi olla ja keskustelu silti jatkua toista sättimättä?
-
gallia
Re: Ilves kävi kylässä
Joo, harmillinen juttu! 
Petovahinkokorvausta saa teurasarvon mukaan, jos saa. Ja jotta sitä sais, pitää pystyä todistamaan, et joku suurpeto on ollu asialla. Lisäks pitää löytyä saaliiks joutuneen eläimen raato tai osia siitä.
Tavallinen sähkölanka ei pidä ainakaan sutta pois laitsalta. Pitää olla jykevämpi sähkö. Meillä laitettiin viimekesänä kauimman laitsan ympärille paimeneen enemmän tehoa ja 5 lankaa n. 20 cm välein, alin lanka niin alas kuin maaston puolesta pystyi pistämään, koska susi ryömii mieluiten aidan ali. Sudenjälkiä löytyi aivan laitsan kupeesta, mut elukat sai olla rauhassa!

T.T.T, viittasin tähän lauseeseesi, jolla ihan suotta mollasit eri mieltä olevaa. Moden tehtävä on mm. valvoa, että täällä ei loukata toisia käyttäjiä. Lait voi jokainen lukea lakikirjoista tai Finlexistä.T.T.T kirjoitti:Sinun on ihan turha osallistua tähän keskusteluun ilman kunnon perusteita vaan mielummin suosittelen että kun rakastat petoja noinkin paljon niin syötä niille omat elättisi ettei "raukat" näe nälkää.
-
T.T.T
Re: Ilves kävi kylässä
Ja sinä vot lukea lainsäädännön vaikka metsäsäjänoppaasta jossa on muutakin kun vihreiden lakipykäliä.Mimmi kirjoitti:T.T.T, viittasin tähän lauseeseesi, jolla ihan suotta mollasit eri mieltä olevaa. Moden tehtävä on mm. valvoa, että täällä ei loukata toisia käyttäjiä. Lait voi jokainen lukea lakikirjoista tai Finlexistä.T.T.T kirjoitti:Sinun on ihan turha osallistua tähän keskusteluun ilman kunnon perusteita vaan mielummin suosittelen että kun rakastat petoja noinkin paljon niin syötä niille omat elättisi ettei "raukat" näe nälkää.
Lopetan itse ainakin oian koko munanetin käytön jos tämä meidän VIHREÄ Mimmi saa pitää modeoikeuksensa.
-
Paltsi
Re: Ilves kävi kylässä
Kuten sanoin aiemmin, minulla ei ole mitään rauhanomaista rinnakkaiseloa vastaan. Kuuden linnun menettäminen kuulostaa pieneltä kun tirppoja on vielä 26 jäljellä. Tässä tapauksessa kyse on minun tietojeni mukaan suomen suurimmasta parvesta mustia ja pronsseja ja olemme koittaneet pitää huolta siitä, että linnut jotka meillä ovat ja joita meiltä myydään ovat jalostuskäyttöön sopivia. Jokaisen menetys tällaisen tapahtuman kautta kirpaisee siis muutenkin kuin taloudellisesti. Käsittääkseni näistä saa korvausta korkeintaan vakuutusyhtiöstä enkä minä ainakaan viitsi täytellä lomakkeita ja jaagata kolmen ja puolensadan euron takia josta omavastuun jälkeen ei jää vaivalle palkkaa..
Toisin kuin useimmilla muniksen ihmisillä (luullakseni) minulla ei ole suuria tunnesiteitä lintuja kohtaan yksilöinä. En ole nimennyt niitä tai silittele jokaista erikseen. Silti rakastan niitä kuten kaikkia muitakin luontokappaleitamme kovasti ja nautin niiden seuraamisesta ja hoitamisesta. En siis ota henkilökohtaisesti ilveksen ravinnonhankintaa, ja olen ihan oikeasti sitä mieltä että niilläkin on oikeutensa touhuta näillä tanterilla. Kammottava tosiasia kuitenkin on, että kun se on kerran oppinut ravinnonhankinnan aituuksesta, se palaa sinne aina uudestaan. Aion siis lakien ja asetusten puitteissa kaikkien luontoaktivistien kauhuksi päättää sen päivät ja pitää vastaisuudessa huolta että sen lajikumppanit eivät opi huonoille tavoille. Tuota sähköpaimenta olen alkanut vakavasti harkita.
En aloittanut tätä keskustelua saadakseni petovihaa aikaan vaan herättääkseni muitakin siivekkäiden harrastajia siihen, että ennakolta suoojautuminen on parempi kuin tällainen jälkiviisaus. Ihan oikeasti enempi harmittaa oma hölmöyteni ja saamattomuuteni lintujen suojaamiseksi kuin se että yksi nälkäinen kävi hakemassa ruokaa. Tiedossa oli, että ilveksiä on paljon mutta luotin liikaa koirien tuomaan turvallisuudentunteeseen ja hyvään tuuriin vaan sainpa opetuksen. Valitettavasti se kävi sekä kukkarolle että luonnolle mutta niin kai sitä parhaiten oppii.

No nythän on perustettu toinen, iloinen foorumi, mihin voit siirtyä, jos ei tämä kelpaa. Olenko vihreä, koska puolustan ihmisen oikeutta sanoa mielipiteensä ja olla eri mieltä? Tai torun sinua siitä, että mollaat toista sen takia, että hän ei ole kanssasi samaa mieltä?T.T.T kirjoitti:Lopetan itse ainakin oian koko munanetin käytön jos tämä meidän VIHREÄ Mimmi saa pitää modeoikeuksensa.Kyllä niin monessa osiossa olet saanut "luottamuksesi" vastaavissa asioissa
Tuosta luottamuslauseestasi en voi arvailla mitään, joten sinun täytyy varmaan ihan itse kertoa minulle, mitkä asiat sinua vaivaavat. Jos haluat tehdä siitä julkisen syytöksen, aloita topic ohi aiheen -osioon. Jos haluat kirjoittaa vain minulle, laita yksityisviestiä tai s-postia. Jos haluat puhua puhelimessa, voin laittaa yksärillä numeroni, johon voit soittaa.
En oikeastaan usko, että Mallan kommentissa oli mitään, mikä rikkoisi metsästyslakia. Jos oli, niin osoita se ihmeessä tähän. Siis lainaa vaikka kyseinen lause hänen tekstistään, niin opitaan uutta.
-
Suwitsu
Re: Ilves kävi kylässä
Veit Paltsi sanat suustani! Mua harmittaa niin vietävästi että joku eläin kävi myskejä ahdistelemassa. Ja siis niin luotin minäkin siihen että tänne ei yksikään elukka uskalla tulla kun noita koiria on.. Kuinkas sitten kävikäänPaltsi kirjoitti:Ihan oikeasti enempi harmittaa oma hölmöyteni ja saamattomuuteni lintujen suojaamiseksi kuin se että yksi nälkäinen kävi hakemassa ruokaa. --luotin liikaa koirien tuomaan turvallisuudentunteeseen ja hyvään tuuriin vaan sainpa opetuksen.
-
malla
Re: Ilves kävi kylässä
Aika hyvin sattuu olemaan Suomen petotilanne tiedossa. Samoin kuin muidenkin villieläinlajien esiintyvyys. Joskus muuten naurattaa kun metsästäjät elättävät tuontikauriita ja fasaaneja omaksi ilokseen ja sitten suuttuvat kun ne päätyvätkin petojen kitaan. Kun kerran kommenttia kärtetään, voin vakuuttaa, etten surisi IHAN kamalasti jos vaikka ilves nappaisi armaan koirani - ennemminkin jos se jäisi auton alle. Turhaa sinänsä tällainen jauhaminen.T.T.T kirjoitti:malla kirjoitti: Sinun on ihan turha osallistua tähän keskusteluun ilman kunnon perusteita vaan mielummin suosittelen että kun rakastat petoja noinkin paljon niin syötä niille omat elättisi ettei "raukat" näe nälkää.
-
Rusina
Re: Ilves kävi kylässä
Jäitä hattuun malla!
Minusta Paltsi suhtautuu menetykseen tosi hyvin. Periaatteessa pedoilla on tässä maassa yhtä suuri oikeus elämiseen kuin ihmisilläkin kotieläimineen. Eri asia ovat nuo häirikköyksilöt, ne tekevät tuhoja seuraavaksi jossain muualla jos eka paikka suojautuu, kun ovat helpon riistan oppineet. Eiköhän tuolle kaatolupa tule.
Itselläni on hieman kahtiajakoinen suhtautuminen petoihin metsästyskoiraharrastajana (ja muutenkin metsästysasioiden parissa aikaansa viettävänä) kotieläimiä omistavana luonnonsuojelijana, jolla on vielä kesken opinnot luontoyrittäjäksi (= luonnon kaupalliseksi "hyväksikäyttäjäksi"). Susi vai lammas, vai susi lampaan vaatteissa
? En tiedä itsekään
.
Sekä petovihassa, että luontoaktivismissa taitavat usein olla takana jonkin asteinen tietämättömyys ja lapsuudessa omaksutut arvot. Kukin taaplaa tyylillään, se kaikille suotakoon.
Pitäkäähän lemmikkinne turvassa!

Kolmisen vuotta sitten kun muutimme tähän missä nyt asumme meidän tontin rajalla nähtiin pari kertaa susi. Itselleni asia oli ihan ok, asumme kuitenkin syrjässä ja suulin nurkalta alkaa "loppumaton" metsä. Mutta todella moni kauhisteli asiaa ja oli ihan järkyttynyt, luulivat vissiin että sudet yöllä hiipivät sisään ja syövät meidät.. Nyt ei ole susia enää koirien tulon jälkeen näkynyt, kettuja näkyy harvakseltaan.