Kananmunien pakastaminen

ruoka- ja leivontaohjeita

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
kanamummo

Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Löysin googelilla viimenkin tietoa:
"Kananmunia voi pakastaa, ei kuitenkaan kuorineen. Keitetyt kananmunat ja valkuaiset muuttuvat koviksi ja vetisiksi pakastettaessa, joten niiden pakastamista ei suositella. Kokonaiset kananmunat kannattaa vispata ennen pakastamista. Vispatut kananmunat kannattaa kaataa johonkin säilytysastiaan, tai vaikkapa jääpalarasiaan. Säilytysastiaan on hyvä myös merkitä pakastettujen munien määrä sekä pakastuspäivämäärä.

Kananmunien raa’at valkuaiset voi pakastaa säilytysastiassa sellaisenaan. Keltuaiset muuttuvat pakastettaessa hyytelömäiseksi. Jotta keltuaisista ei tulisi aivan kumimaista, ne kannattaa vispilöidä kevyesti, ja lisätä joukkoon hieman sokeria tai suolaa, käyttötarkoituksen mukaan. Neljän keltuaisen satsiin tulee joko 1/8 teelusikallinen suolaa tai 1½ teelusikallista sokeria.

Kananmunat säilyvät pakastettuina korkeintaan vuoden."
tiina

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja tiina »

No johan nyt! Konstit on monet sano akka ku kissalla pöytää pyyhki :smt003
naibunuuni

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja naibunuuni »

Eipä ole tullut ajatelleeksi :smt040
Pakko kai tuotakin on kokeilla, jotta ihan käytännössä sitten tietäisi, että mitenkä oikein toimii :smt003
Anna

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Anna »

Täytyy nyt nostaa viesti. Minä kokeilin ja onnistui. Vähän vispasin ja laitoin pakkaseen - jossain muussa viestissä on tämä ohje myös. Purkkiin teksti, montako munaa ja toimii! Omat kanani kun sulkasatoilevat juuri jouluruokien tekoaikaan, niin on kiva ottaa omia munia pakkasesta. Tietty myös ne sienet ja marjat...
Anna
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Mulla on nyt munia kertynyt sen verran varastoon, että aion kokeilla pakastamista. Pakastimessa alkaa olla jo tilaa, ja täähän olisi kelpo konsti munien säilömiseen munintataukoja silmällä pitäen. Vatkautuukohan pakastetut ja sulatetut munat vaahdoksi eli voikohan niitä käyttää leipomiseen normaaliin tapaan? Munakkaisiin, ohukaisiin ja piiraisiin tms. toimivat varmasti ihan hyvin.
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Ainakin pakastetuista valkuaisista tulee hyvin vaahtoa. Paljon olen marenkipohjia tehnyt pakastetuista valkuaisista.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Kiitos, Maattari. Kyllä ne sitten varmasti toimii leivonnassakin. Nyt mulla on monta purkillista kananmunia pakkasessa. Tein kolmen munan pieniä purkkeja ripauksella suolaa. Kolme on sopiva määrä suolaisten piiraiden täytteeseen. Sitten tein munakkaita varten 5-6 munan annoksia pari purkillista, myöskin suolalla. :smt001
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

No niin! Nyt on tullut kokeiltua alkuvuodesta pakastamiani kananmunia ruoanlaittoon. Niiden rakenne oli sulatuksen jälkeen sellainen hyytynyt ja kiisselimäinen. Ne oli siis kevyesti vatkattu ja joko suolalla tai sokerilla esimaustettu. Suolaisten piirakoiden täytteessä toimi kyllä tosi hyvin; pari kertaa olen jo sitä kokeillut. Tänään tein munakkaan. Maku oli ihan virheetön, mutta valmiin munakkaan rakenne oli tiiviimpi kuin tuoreista tehtynä, vähän kumimainen. Toimii silti joten kuten. Mies sanoi, että hyvää oli mutta mä olin enemmän ronkeli enkä ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen. :smt012 Kakku- tai lettutaikinaan en ole vielä pakastettuja kokeillut. Niiden vuoro on seuraavaksi. :smt001
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja ipana »

Onkohan noissa pakasetuissa jokin "parasta ennen", kun minulla pakastetut eivät ole olleet kiisselimäisiä, vaan sulatuksen jälkeen ihan kuin ennen pakastustakin? Lettuihin enimmäkseen käytin, eikä minusta huomannut eroa käyttikö tuoreena vai pakastettuna. Mutta itselläni ne olivat pakasteessa max pari-kolme kuukautta. Itse taisin pakastaa niin, että laitoin muutaman munan ja pari tl sokeria. Onkohan siinä eroa, laittaako sekaan suolaa vai sokeria?
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Ainakin valkuaiset pysyvät hyvinä vuoden ja ylikin, keltuaisesta en tiedä :smt017. En laita sokeria tai suolaa sekaan.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Mielenkiintoista, ipana. Voiskohan siinä tosiaan olla eroa, onko laittanut suolaa vai sokeria? Tai sitten laitoin suolaa liian vähän. Laitoin kolmen munan satsiin noin 1/4 tl suolaa. Mulla oli valkuaiset ja keltuaiset samassa, kun tuossa tän ketjun ekan viestin ohjeessa ne on ilmeisesti ajateltu erikseen pakastettavaksi. Siinä sanotaan myös, että korkeintaan vuoden säilyisi pakastettuna, mutta voihan se rakenne silti muuttua ajan kuluessa vaikka ei pilaannukaan. Nämä, mitä olen käyttänyt oli n. 7 kk pakkasessa. Mutta mulla on toukokuista erää myös, jota voisin kokeilla seuraavaksi.

Mä en ole mun sokerillisia vielä sulattanut, mutta raportoin sitten kun niitä käytän, että miltä ne näyttää. Jos sokerilliset pysyy normaalin näköisenä (eikä kyse ole pakastusajasta), sillä tavallahan kannattaisi pakastaa kaikki. Sehän ei haittaa ainakaan suolasissa piirakoissa yhtään, jos on ripaus sokeria pyöristämässä muita makuja. Pitääpä jatkaa tutkimuksia ja kokeiluja! :)

Jäi kone jumiin vartiksi tässä välissä, yhteys pätkii, ja Maattarin kommentti oli sillä välin tullut. Hyvä tietää, että valkuaiset menee maustamatta ja säilyy pitkään.
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Kananmunien pakastaminen

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Tein eilen lettuja sokerin kanssa pakastetuista munista. Ja totta tosiaan, ne eivät olleet menneet kiisseliksi, niin kuin suolan kanssa pakastetut. Näin tuli todistetuksi, että sokerin kanssa pakastetun kananmunan rakenne säilyy parempana. :)

Tällä kokemuksella sanoisin, että pakastaminen on ihan hyvä tapa säilöä kananmunia jos niitä alkaa kertyä liikaa. Ehkä laitan jatkossa sitä sokeria pikku ripauksen kuitenkin kaikkiin, niihinkin joihin tulee suolaa.

On kyllä niin mukavaa, että on mistä ottaa, kun suuri osa kanarouvista on nyt munintatauolla. :smt001
Vastaa Viestiin