Moi!
Täällä kirjoittelee Ylöjärveläinen (Tampere on lähin isompi kaupunki) perhe, meitä on isä, äiti, lapsi ja koira. Kanoja ei vielä ole, mutta ehkäpä niitä meille siunaantuu. Ensin on muutettava vanhasta tallista kanala ja saatava jotenkin kanoja.
Koko idea lähti muutama viikko sitten, kun muutimme lopultakin maalle ja tajusimme omistavamme täydellisen tallin kanojen pitoon. Miehen työkaveri oli kai päättänyt jo aiemmin haluta hautoa kaupan luomumunista tipuja, ja niin me lupasimme tarjota tilat näille (mahdollisesti) syntyville kanoille/kukoille. Ja mitä nyt olen nettiä selannut niin useampikin ihminen sanoo tällaisen luomumunista hautomisen olevan ihan mahdollista.
Mutta se ei oikeastaan ole meidän murheemme, vaan miehen työkaveri saa sitten edistystään tämän projektin kanssa tulla selvittämään. Sen verran olen suunnitellut, että jos tipuja ei ala kuulumaan niin sitten lähdetään hakemaan kanoja vähän perinteisemmällä tavalla kanatiloilta, mutta annetaan miehelle ensin mahdollisuus.
Meidän projektimme on sen sijaan tuo aiemmin mainitsemani talli. Koska kummallakaan meistä ei ole kokemusta kanaloista, ajattelin täältä foorumilta kalastella mielipiteitä ja neuvoja jo ihan alkuunsa, ennen kuin alamme mitään sen suurempia (virheitä) tekemään. Otin jo kuviakin teille esiteltäväksi, mutta en tiedä kuuluisiko tämä asia paremminkin rakentelu/remontointi- kuin esittäytymisosioon?
Eli tässä jotakin näin alkuunsa, toivottavasti suljette meidät siipienne suojaan, täältä tulee varmasti sellaisia kysymyksiä että teillä on sitten naurussa pitelemistä.
