Mikä per----- peto?

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 339
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Minulla oli tuolla puimasuulissa suuressa, siis tosisuuressa, pärekorissa kaksi viikon vanhaa untuvikkoa ja niitten emo. Suulin nurkassa vanhassa vakassa hautoi neljää munaa valkoinen kana. Korissa asusti musta kana, toinen untuvikko oli mustankirjava ja toinen valkoinen.
Sunnuntai aamuna töihin lähteissä annoin koriperheelle ruokaa ja vettä aamuviideltä, samalla päästin varsinaisen kanalauman ulos, ruokin nekin tietenkin. Illalla kun tulin töistä oli meillä miniää ja anoppia ja muuta väkeä jotka pyysivät minua oppaakseen paikkakunnan kesäteatteriin. Niinpä siinä touhussa en mennyt katsomaan suuliin tipuja ollenkaan, ajattelin jotta kyllä niillä ruokaa on annan sitten aamulla ja siirränkin ne toisten joukkoon kun ehdin paremmin, maanantaina kun minulla oli tiedossa vapaapäivä.
Menin sitten maanantai aamuna katsomaan 7 aikaan ja hävityksen kauhistus. Molemmat emot oli tapettu, ei löytynyt kuin höyheniä, valkoisia ja mustia ympäriinsä. Jopa korkealta "laarin päältä". Tipuja ei ollut missään, ei jälkeäkään. Kori oli pystyssä ja ehjä, jopa ruoka-astiat olivat pystyssä, samoin vesikuppi. Suulin ovet ovat kiinni aina, metsän puoleisen ison liukuoven alla on kyllä kanan mentävä rako.

Nyt ihmettelenkin mikä saakelin peto siellä on käynyt? Kissoja meillä on omasta takaa, mutta ne viis veisaavat kanoista. Kanahaukkaa ei ole näkynyt tänä vuonna ja ketut sun muut supit saavat koirilta kyytiä. Eikä supi tai kettu pääse melkein 2 metriä korkean laarin päälle kanaa höyhentämään. Minkkiä en ole koskaan näillä nurkilla nähnyt. Näätä? saukko? Ja kun niistä kanoista ei ollut jäänyt jälkeäkään, höyheniä vain?????????

Sen samaisen suulin alla on onnistuneesti haudottu pari tipua jotka jo ovat teini-iässä, sekä läheisessä kivirauniossa juhannuksena kuoriutui 12 poikasta jotka ovat tallessa. Vanhan pirtin kuistin nurkassa hautoo yksi emo...saattaa olla vielä jossain joku tietymätönkin. Luultavasti onkin.
Koirat eivät viihdy koko öitä mielellään ulkona kun aina sataa. Riistakameraa tässä harkitsen tuonne takavasemmalle hankkia... :smt027
vardenji

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja vardenji »

Supi ei hyppää, mutta ketusta en varmaks sano. Ikävästi on käyny :smt009

Onnistuiskohan saada tappaja satimeen johkiin loukkuun vaikka palalla lihaa? Supiloukkuun kenties? Onko näkyny kulkukissoja/koiria?
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 339
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Arvoitus edelleen.
Sen nurkassa hautovan kanan munat oli nostettu sieltä vakasta ja kieritelty pitkin lautalattiaa yksi jopa yli 10m päähän. Vakassa sentään melkein 20senttiset pystysuorat reunat. Munat oli ehjiä!
Mikä hitto ne untuvikot oli sieltä korista ottanut, kun kori oli ihan ennellaan, ei edes sekaisin. Eikä sen kokoiset vielä lennä yli metrin korkeudelle? Olen etsinyt suulin takaa ruohikosta jotain jälkiä, ei mitään löydy.
Supiloukku olisi, mutta sinne menee varmalla omat kissat, en viitsi sitä virittää. Jahka saan riistakameran laitan suljettuun loukkuun lihaa ja kuvaan sitten mikä siihen tulee sitä kiertämään.
Mitään kulkukissoja eikä koiria täälläpäin ole miesmuistiin nähtykään. :smt017
Nuki

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja Nuki »

Mä veikkaisin näätää. Tosi kurja juttu, otan osaa. Hommaa loukku, nyt se peto tulee varmaan käymään uudelleen kun on keksinyt paikan.
Muoks. Sori, huonosti luin, hyvä idea sulla. Mulla on kans supiloukku lainassa tuolla tontin reunalla ja mun ahnein kissa kävi tietty heti alkuun tutustumassa siihen :smt003
maunu_muori

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

Mitens olis ilves. Ne on joskus yllättävän kesyjä.. eli pukkaavat pihapiiriin. Ainakin aiemmin niitä oli pirkanmaalla ihan riesaksi asti.
rilla

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja rilla »

Jospa joku on käynyt ne varastamassa?
No, aika hurja veikkaus, mut kuitenkin. Sattuu sitä hullumpaakin. :smt003
Norppaah

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja Norppaah »

Miten mulla oli vähän sama aavistus niinkuin rillalla... :smt017
Harmi, kun nyt tollein kävi :smt009
Toivottavasti saat pian selville mikä peto kävi.
rilla

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja rilla »

Onko mitään selvinnyt?
Kurja juttu tommonen. :smt009
Hellan lettas

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja Hellan lettas »

Muakin kiinnostais kuulla,onko mitään selvinnyt?
rilla

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja rilla »

No niin! On tullu mainostettua, että ei pedot ole vaivaksi. Viime yönä oli viety ulkohäkistä mille fleur emo ja 2 kuukauden ikäistä kanapoikasta.

Ei ollu kun iso kasa emon höyheniä. Samasta häkistä kukko ja toinen kana oli päässeet karkuun. Ovat kunnossa.
Onko sit ollu kettu, vai mikä!

Vapaana siellä on aikuinen uroshanhi ja ankkoja. Myös sekarotu emokana yhden poikasen kanssa. Mut ne yöpyy korkealla.
Harmittaa. Just eilen täällä kotona puhuin, et hienoo, kun ei meiltä lintuja katoile.

Nyt pelottaa, et kuinka noi meidän muut häkit kestää. Ja mitäkö tekisin. Kettu tuossa on kyllä ohimarssin tehnyt varmaan joka yö.
Per...e taidan viedä yhden koirista tonne kanatarhojen luo.
Yöt vielä pimenee, niin siellä on liian hyvät olot saalistaa. :smt011
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 339
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

ei ole vielä selvinnyt mitään tihutyön tekijää. Riistakameraa en ole vielä saanut aikaiseksi, pitää tuonne maalikylille sen takia hankkiutua.
Vielä yksi ihmeellinen juttu sen turmatyön jälkimaininkeja. Se suuli on siis suljettu koko ajan, vain metsänpuoleisen liukuoven olla on rako josta nyt kana ja muu pinehkö otus pääsee tunkemaan sisälle. Ne mustan ja valkoisen knan höyhenet oli siellä ympäriinsä leviteltynä jopa 2 metriä korkean laarin päällä niitä oli erikoisen paljon.
Tässä päivänä muutamana sanoin miehelle, että ai sinä olet siivonnut ne höyhenet pois. Olin nimittäin itse menemässä sitä tekemään, enkä ollut suulissa muutamaan päivään käynyt. Mies sanoi ettei hän ole koskenut. Höyhenet olivat melkein kaikki poissa! Eikä niitä ollut vähän alkujaan.
Mihin ne ovat kadonneet? :smt017
rilla

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja rilla »

KETTU TAAS

Meillä on kuitenkin kettu nähty ja tervehditty. Eilen ihan päivällä lintuhäkeillä paniikki eteni. Ensin huusi hanhet ja ankat, sitten alkoi kanat huutaa.
Mutta kun fasaanitkin aloitti, niin arvalin, et on muutakin kuin variksia.
Ja siinähän se, komea lihava iso kettu. Parakin oven edessä, keskellä kanaporukkaa. Lähdin tietenkin heti huutaen ja möykäten.

Koiratkin oli mukana. Havannankoira Mari ja mun kanakoira Emma. No ei se kettu mitään välittäny. Hanhitarhan taakse meni ja tuijotti meitä.
Mä tietenki tohkeissani Emmalle, et äkkiä perään. Tuolla on kettu. Emma aloitti toiminnan välittömästi. Nimittäin lähti ajamaan kanoja.
Arveli, et ovat pirut taas pahanteossa.

Olen opettanu sen ajaan kanat pois kasvimaalta. Mari pyöri innoissaan, et mistä on kysymys, hei kertokaa mistä on kysymys. :smt005
Kaaos oli yleinen, ja kettu seisoo siellä reilun 10 metrin päässä ja seuraa tilannetta.

Pikkasen se siirty kun sille raivosin, mut jäi taas tarkkaileen. Varmaan sitä nauratti!
Kukot Matti ja Teppo seisoivat kopin katolla, josta käsin kannustivat kanoja pinkomaan karkuun. Tilanne rauhoittui nopeasti, kun kielsin Emmaa jatkamasta. Mari rauhoittui heti myös.

Ei se kettu kanoihin nyt koskenu. Mut epäilen, et se tyhjäs ankan pesää. Ankka hauto jonkun aikaa tyhjiä munia, mut jätti pesän sitten. ! muna 14 oli enää jäljellä.

Tytöt mulle neuvo, et vie se Emma koneelle, ja näytä sieltä sille ketun kuva. Et tietää toisella kertaa.
Mä saatan kyl päästää meijän Epun irti! Eppu lähtee ku sputnikki. Siinä tulee ketulle kiire.

Mut seuraavaa kertaa odotellessa. Ei se kauheen innokas kyl ollu tappaan. Vaik sillon aiemmin kyl vei emokanan poikasineen. :smt006
Jo&Ni

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja Jo&Ni »

ompas kesy ketu :smt017
saattaa olla kapinenkin kun noin käyttäytyy ...normaalisti kyllä pitääs jo tolta etäisyydeltä paeta ihmistä ja koiria aika vilkaasti....
kannattais ehkä poistaa markilta tollanen ettei tartu koiriinkin tauti :smt027
rilla

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja rilla »

Toi samainen kettu,(luulisin) on jo monta vuotta pitäny pilkkanaan meidän koiria ja muutakin väkeä.
On minusta tosi komea ja lihavakin. Häntää myöten. Mut en tiedä. Tänä aamuna se tuli taas. Siinä olin oikeassa, et sitä ankan pesää se on tyhjänny. Siellä tänäänkin oli. :smt017
Jo&Ni

Re: Mikä per----- peto?

Viesti Kirjoittaja Jo&Ni »

okei no ei se sitte kipiä varmaan oo jos vuosia on siinä pyörinyt :smt002 kapinen kettu kulkee ihmeellissin aikoihin siis päivällä jne ... eikä osaa enää nälkänsä takia pelätä oikeen mitään ...sellainen ei oo vaan kiva kiertämässä piha piirissä kun tarttuu tauti koiriinkin :smt018
tosi hyvin on sitte vaan tottunut teihin ...
meilläkin oli joskus pyörimässä kesy kettu mutta ei se noin lähelle päästänyt 100 metriä oli sillä kipuraja ,kiva sitäkin oli silti seurailla :smt041
pelottelu voi auttaa siihen että alkaa vähän karttelemaan mutta toi helppo ruoka on aika kova houkute
Vastaa Viestiin