Isännällä meinasi housut tippua, kun se juoksenteli pitkin pihoja ilouutisia kertomaan. Oli ollut iltaruokinnalla, kun mamma oli noussut myös syömään. Ja siellähän se ensimmäinen oli koputellut kuorta rikki =)
Iloinen perhetapahtuma
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
-
Kukka
Iloinen perhetapahtuma
Meillä on ensimmäinen särö munassa, joka on kanan alla
Oma eka haudonta... Kanalle ei kuitenkaan ensimmäinen. Hautojana rituritu:n Mille, joka poikasineen tuli meille kuukausi sitten, ja nyt alkoi sitten hautomaan kolme viikkoa houkuttimena olleita maatiaisen munia. Sujautin alle kolme tuoretta maatiaisen munaa ja pari silkin munaakin. Saa nähdä mitä sieltä tulee =)
Isännällä meinasi housut tippua, kun se juoksenteli pitkin pihoja ilouutisia kertomaan. Oli ollut iltaruokinnalla, kun mamma oli noussut myös syömään. Ja siellähän se ensimmäinen oli koputellut kuorta rikki =)
Isännällä meinasi housut tippua, kun se juoksenteli pitkin pihoja ilouutisia kertomaan. Oli ollut iltaruokinnalla, kun mamma oli noussut myös syömään. Ja siellähän se ensimmäinen oli koputellut kuorta rikki =)
-
Kukka
Re: Iloinen perhetapahtuma
Meillä on kaksi ihanaa
Pientä suloista savitaipalelaista (tahi silkkiä) tipua Millen alla onnistuneesti kuoriutuneena. Nyt sitten odotellaan lisäystä....
Osaako joku sanoa mitä väriä tule keltaisista tipuista jos ovat savitaipalelaisia? Toisella pari tummempaa hipaisumaista länttiä selässä, ja toisen selkä hieman oranssiin vivahtava.
Voiko näistä vasta syntyneistä erottaa jotenkin sukupuolta?
Ja Kanalan laajennus senkuin jatkuu =)
Osaako joku sanoa mitä väriä tule keltaisista tipuista jos ovat savitaipalelaisia? Toisella pari tummempaa hipaisumaista länttiä selässä, ja toisen selkä hieman oranssiin vivahtava.
Voiko näistä vasta syntyneistä erottaa jotenkin sukupuolta?
Ja Kanalan laajennus senkuin jatkuu =)
-
Kukka
Re: Iloinen perhetapahtuma
Yksi muna mennyt kesken aika loppuvaiheessa (höyhenten väritys oli selvä, mutta tipu oli vielä tosi pieni), neljä tällä hetkellä kuoriutunut, joista yhden luulin jo kuolleen. Löytyi pesän ulkopuolelta, hengitti ja makasi kuolleen näköisenä. Olin jo viemässä tipusta kompostin suunnalle lopetettavaksi, kun auringon lämpö sai häntä hieman virkoamaan. Peittojen sisällä lampun alla, tipu virkosi (en olisi ikinä uskonut), ja vein sen sitten kanalle takaisin joka otti sen masun alle. Jotain outoa tipussa kuitenkin oli. Sen kävely oli horjuvaa jo haparoivaa, se kuitenkin pystyi kävelemään muutta vaappuvan epävarmasti. Sen takia se varmaan oli tippunutkin pesän ulkopuolelle. Jotenkin sen "polvet" olivat ison pallomaiset, mutta toisaalta en saanut verrattua muihin tipuihin, jotka olivat mamman alla. Jos tipu aikuiseksi selviää on se melkoinen sissi, kun melkein haudasta nousi. Rupesin vain miettimään sitäkin, että olisinko henkitoreissaan olleen kastuneen kochin tipusenkin saanut kesäkuussa pelastettua jos olisin älynnyt sitä kunnolla lämmittää. Sekin oli kyllä lämimässä, muttei kuitenkaan noin hyvin lämmitetty....
Sitten mietin sitäkin, että olisiko jalkavaivainen pitänyt ottaa sisälle ihmishoitoon, jos sen eloonjäämismahdollisuudet olisivatkin olleet paremmat?
Tipu on nyt ainakin tarkassa seurannassa. Muuta ei oikein voi...
MIstäs nää jalkavaivat johtuikaan, oliko tietoa?
Sitten mietin sitäkin, että olisiko jalkavaivainen pitänyt ottaa sisälle ihmishoitoon, jos sen eloonjäämismahdollisuudet olisivatkin olleet paremmat?
MIstäs nää jalkavaivat johtuikaan, oliko tietoa?
-
Kukka
Re: Iloinen perhetapahtuma
Viideskin tipu meille syntyi... Oli ruskea ja kupsahtanut vesikuppiin. Lämmittelin hiustenkuivaajalla kivaksi, ja elikin pari päivää. Oli kuitenkin jotenkin rääpäle, eikä saanut syödäkseen, ja menehtyi muutama päivä sitten hoidoista huolimatta
. Neljä potraa maatiaisen tipua siis, joilla vaalean harmaan beigen kirjavat siipisulat.
Ja nyt; Savitaipalelainen alkoi hautomaan!!!!!!!!!!!!
Ekat maatiaisen hautomat siis tiedossa. Alla on ehkä 2-3 munaa tarkkaa tietoa ei ole. Rouva Hilma hautoo ulkotarhassa
Odotamme siis mielenkiinnolla.
Ja nyt; Savitaipalelainen alkoi hautomaan!!!!!!!!!!!!
-
onnikas
Re: Iloinen perhetapahtuma
Onnea tipuista ja luomuhaudonnoista! Ihanaa ja jännää aikaa tämä!
-
harrastaja
Re: Iloinen perhetapahtuma
Mullakin iloista perhetapahtumaa odotetaan Tuolta Mäntsälän puolesta hain 6 käppänän munaa 5 on täysiä ja tänään laskettu aika piipitus kuului 2 munasta ja 3 oli vielä hiljaa. toivottavasti kaikki kuoriintuvat,,,, sekä omien kanojen munista oottelen 2 tipua