
Luulin tätä kanojen onnen päiväksi, mutta toisin kävi ja aivan uskomaton katastrofi tästä päivästä tulikin. Ajatuksena oli pistää kukko ensin tarhaan ja sen jälkeen kanat varmaan riemuissaan tulisivat perässä.
Noo alan siinä kukkoa hamuamaan kiinni, eihän se tietenkään ihan heti antautunut, vaan jouduin sitä vähän jahtaamaan. Kukko kainaloon ja se siitä ikkunalaudalle. Samaan aikaan ilmestyy meidän 11 vuotiaan lastraattikollipojan pää kanalan katolta. Ramses oli päässyt karkuun makkarin ikkunasta ja kiivennyt kanalan katolle, eikä enää päässyt sieltä alas. Se huutaa meidän yläpuolella paniikissa, pää punaisena, kita amollaan. Kukko katsoo hetken ja päättää lentää mahdollisimman kauas yli aitausten.
Koirat tietenkin tajusivat heti, että pihalla on yksi irtokana. Vanhempi koira lähti heti kukkoa ajamaan, minä taas huudan pää punaisena IRTI; EIII, kunnes myös toinenkin koira innostuu leikistä. No saan kuitenkin koirat aika nopeasti pois kukon kimpusta, eikä sille varmaankaan pahemmin käynyt, yksi pyrstösulka jäi pihaan. Koirat sisälle, kissa huutaa edelleen katolla, se täytyy käydä hakemassa pois.
Sitten tarkistamaan miten kukolle kävi, kukkoa ei vaan näy missään. Se on kadonnut jäljettömiin. Vein kukon kaksi rouvaa pihalle toivoen, että ne houkuttelisivat kukon takaisin, mutta turha luulo. Kanat jähmettyivät pihaan ja ryömivät lähimmän sireenipuskan alle ja makasivat hiiren hiljaa liikkumatta. Puolisen tuntia ne kököttivät puskassa ja sitten kannoin ne takaisin sisälle. En uskaltanut niitä sinne jättää jos vaikka nekin omille teille lähtisivät. Olen yrittänyt käydä koko melkein hehtaarin tontin joka puskan läpi, mutta kukkoa ei vain näy missään. Tontti on kauttaaltaan aidattu vähintään 150cm korkealla aidalla, jotenkin en usko että se siitä aidasta on yli mennyt. Kai se vain kyyhöttää jossain pienessä kolossa.
Mistähän sitä kannattaisi etsiä tai kuinka saisin sen houkuteltua esiin? Näinkö kukko lähti lopullisesti. Koiria en tietenkään nyt uskalla pihalle päästää