Käyttäjien esittelyjä vuodelta -11

esittele itsesi/lue ohjeet tiedotteesta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Patuna

Patuna lapista.

Viesti Kirjoittaja Patuna »

Vihdoinkin sai ajaksi rekkautua tänne, vaikka lukemassa olen viihtynyt tovin jos toisenkin talven mittaan.

Eli nelikymppinen" hieman" ekohörhön piirteitä omaava naisihminen täältä Taivaantulien seuduilta :smt006
Perheeseen kuuluu itseni lisäksi mies ja kaksi tytärtä, kissoja, akvaariot, kilppari, papukaijat ja kanat. Lisäksi asuinpaikkaamme; vanhaa kyläkoulua asuttaa osan vuotta kielipuolia ulkomaaneläviä.

Olen jo vuosikausia haaveillut kesäkanoista, hanhista tai ankoista. Lapsuudenkodissa oli joskus hanhia tai ankkoja kesän kasvamassa (ja toimittamassa vahtikoiran virkaa) joten pidin tätä aivan mahdollisena ja jopa mielekkäänä toimintana. Koska talo on mäellä ja lähiranta useamman sadan metrin päässä (ja koska syön kananmunia päivittäin) vaakakuppi alkoi kallistua kanoihin.

Alkuun pääseminen, eli kanojen ostaminen tuotti hieman päänvaivaa, kunnes tänä talvena sattumalta törmäsin täkäläiseen kotikanalan pitäjään, joten eiku kauppoja hieromaan ja tyhjäksi jäänyttä koiratarhaa remppaamaan... ja kesän korvalla meille muutti kolme kanaa ja kukko (kaupan päälle kato). Kanat siis asustavat koiratarhassa joka on tilkitty ainakin koiran, kissan ja ketun pitäväksi, ja hieman korkeampi koppi orsineen ja munintakoppeineen on rakennettu. Yksi kana on joku sekarotuinen, kaksi kanaa ja kukko leghorneja. Kaikki ovat omaksuneet jo alkukodissaan "luomukanalan meiningin" joten alkuun päästiin aika helposti ja tyypit palloilevat varsin kesyinä pitkin pihaa... ja eteisessä ja olkkarissakin ekt (ennen kissojen tuloa) :shock: Ja kiltistihän nuo iltaisin komuavat yöpuulle=koppiin orrelle, olisivatpa lapset yhtä helppoja nukkumaan laitettavia...

Koska meillä ei ole talveksi kunnollista paikkaa kanoille, ap tarkoitus on siis valmistaa kukkoa viinissä kun ilmat kylmenevät liikaa... en vain tullut ajatelleeksi loppuun asti tätä: mies on ikänsä harrastanut häkkilintuja lemmikkeinä, ja jotenkin sillä tökkii tämä kasvata ja kokkaa -suunnitelmani :smt017 Ja nyt vielä yksi kana meinaa hautoa meille uusia tipuja, joten vaikeammaksi menee.
Risukasa

Katse kohti kanalaa

Viesti Kirjoittaja Risukasa »

Hei! Täällä kanoihin kajahtanut uusi munanettiläinen Tampereen seudulta. Olen aina tykännyt kanoista ja lapsuuden kesät vietin mummolassa, jossa oli muiden maatilan eläinten lisäksi kanoja. Minun hommiini kuului munien keräämisen lisäksi ruohon repiminen sekä munien putsailu.

Nuorena haaveilin mieheni kanssa omasta talosta ja kanalasta. Talo tehtiin, mutta tuli tehtyä muutama lapsikin, ja sitten virta ei riittänytkään muuhun. Tänä kesänä käytiin ystävien mökillä, jossa oli pieni kanaparvi, neljä kanarouvaa ja huolehtiva kukko. (Moi vaan K ja O, kumminkin luette tätä :smt001 .) Sain kanakuumeen ja jo unohtuneet kanalahaaveet kömpi jostain vuosien pölyn seasta esiin. Onneksi tähän tautiin löytyy lääke!

Olen nyt syynäillyt yhtä ulkovarastoamme sillä silmällä.... Illat roikun netissä ja kahlaan munanettiä läpi, ja mietin, että mitähän rotua... Ennen nukahtamista pohdin kanoille nimiä ja mietin millä värillä maalaan kanalan seinät. Aikamoista virtuaalitoimintaa, kun mitään ei vielä ole, mutta tää onkin mielikuvaharjoittelua, sitä ne urheilijatkin tekee!
Armaada

Armaada esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Armaada »

Hei, täällä kirjoittelee omista maatiaisista haaveileva tyyppi Nurmijärveltä.
Olen seurannut Munanetin keskusteluita jo jonkin aikaa ja täältä on haettu tietoa ja vinkkejä.
Nyt olemme päätyneet (minä haaveilen ja mies toteuttaa) rakentamaan erilliset kesä- ja talvikanalat.
Kesäkanala tulee varastorakennuksen laajennukseen ja sen ympärille on mahdollisuus aidata mukavan kokoinen tarha.
Talvikanala tulee jo olemassa olevaan lämpimään autotalliin. Molemmat olemme intoa täynnä tästä projektista.
Haaveena olisi saada kanaset vielä tämän kesän aikana :smt001
Peltomäki

Peltomäen kanaset

Viesti Kirjoittaja Peltomäki »

Hei,

Perheemme muutti vuosi sitten maalle ja monenlaisista eläimistä olemme haaveilleet. Kanoista lueskelin jo kaupunkivuosina kirjoista ja täältä munanetistä. Nyt olemme saaneet ihastella ihan oikeita kanoja toukokuun lopulta lähtien. Meillä on 7 maatiaiskanaa ja kaksi kukkoa. Munia emme vielä saa, sillä ovat vielä nuorikoita. Joka päivä monta kertaa pesiä kuitenkin jo tutkitaan. :smt001

Kanamme ovat tyrnäväläistä kantaa ja mtt:n säilytysohjelman paperit tilasin tutkittaviksi ja varmaankin säilyttäjiksi ryhdymme. Meillä on metsästyskoira pihassa, joten kanat pidetään tarhassa oman turvallisuutensa vuoksi. Talveksi valmistuu 15 neliön kanala, jos vaikka joskus innostuu enemmänkin kanoista, niin ei heti lopu tila kesken. :smt003

Lapsosten kanssa hurahdimme ihan tähän harrastukseen. :smt007
^krisse^

Terveisiä Etelä-Pohjanmaalta!

Viesti Kirjoittaja ^krisse^ »

Hei! Liitymme mekin mukaan kanojen maailmaan =)

Meillä on nyt 4 ilmajokelaista kanaa sekä ilmajokelainen kukko.
Laitoimme juuri myös paperit säilyttäjiksi, josko meidät ohjelmaan hyväksyttäisiin.

Perheeseemme kuuluu myös aviomieheni, kolme lastamme 3,6 ja 7vuotiaat, 4 koiraamme sekä suomenhevonen ja poni ja uusimmat tulokkaamme eli kanaset kera kukon.

Asumme Pohjanmaalla eli Nurmossa tai siis virallisesti kai pitäisi sanoa, että kaupunkilaisiahan me nykyysin ollaan eli Seinäjokisia.

Kanalastamme ja kanasistamme laittelen myöhemmin kuvia.

Terkuin Krisse

28.7.11:
^krisse^ kirjoitti:Heps!

Nyt on väestä "edustuskuvat" otettuna :)

http://www.netikka.net/saloset/kanat.htm
29.7.11:
^krisse^ kirjoitti:Tänään meille muutti Kana tipulauman kera :)
Kuva
24.8.11:
^krisse^ kirjoitti:Tänään tuli laput MTT:ltä eli olemme nytten MTT:n säilytysohjelmassa ilmajokelaistemme kanssa :)

Tipuset kasvavat hurjaa vauhtia, tällaisena ummikkona en kuitenkaan vielä uskalla aivan sukupuolia sanella.. :) Uusia kuvia tulossa jossain vaiheessa :)
terhili

terhilin metsäkanat

Viesti Kirjoittaja terhili »

Uskaltaudun jo nyt esittelemään meitä tarkemmin, vaikka löytökanamme vasta perjantaina (29.7.2011) ovat laillisestikin meidän. Kertauksena kanafarmimme alusta sen verran, että löysimme nämä elikkomme metsästä: kaksi kanaa ja kukon. Nyt olemme pian kaksi viikkoa harjoitelleet yhteiselämää ja sujuuhan se jo jotenkin. Vaikka lieviä traumoja tuntuu eritoten kanoilla olevan. Sikäli tämä äkkinäinen kanafarmarin ura alkoi helpolla, että oli tila valmiina, josta saa tekemällä hyvänkin. Jahka saadaan välikatto tehtyä ja seinät kalkittua. Nyt Kalle kukko tahtoopi lennellä aina vaan ylemmäksi, eilen illalla havitteli 3 metrissä olevaa kattoparrua yöpuuksi. Onneksi kanat tyytyivät entiseen orteen metriä alempana ja kanalan sisäpuolella. :smt003

Meitä muita perheessämme olemme: minä (terhili) ja mieheni sekä kolme koiraamme. Jotka taitavat tällä hetkellä olla vähän väärällä tavalla lauman uusista tulokkaista kiinnostuneita. Keväällä harkitsemme kanakatraan koon kasvatusta, kunhan nyt ensin pääsemme paremmin sinuiksi nykyisten kanssa.

6.9.11:
terhili kirjoitti:Katraamme kasvoi jo tovi sitten kahdella ilmajokisella nuorikolla; kiitos aurinkomäelle. Typsyt ovat kasvaneet hyvin ja muutenkin osattautuneet aivan ihaniksi, kuten nämä toisetkin. Luonne-erot alkavat näkyä koko sakilta hyvin ja kotiutuminen on tapahtunut!

Kalle on ihana rohkelikko. Jotenkin tosi symppis ja huolehtiva. Esitteli lotta-Elviiralle kalkituksen jälkeen sopivat pesäpaikat ja muutkin hienoudet.
Kuva
Miina, tehotyttömme on edelleen tiukkis. Kulta saa kyytiä heti, jos liki sattuu, mutta Sylvi alkaa saada armon silmissä. Ehkäpä siksi, että on nopeammin kehittynyt ja rohkeampi?? Miina on paikalla just siellä missä ruokakin.
Kuva
Lotta-Elviira sitten räjäytti pankin kerralla eli haki samalla viikolla juustoa kädestä, kuin muni eka munansa meillä. Muutenkin on tosi paljon piristynyt ja muuttunut enempi normi kanaksi.
Kuva
Sylvi on jo selvästi aikuistumassa. Kaunis on, vaikka itse kehunkin.
Kuva
Kulta on porukan pienin ja arin. Ei ihme, kun Miina aina muistaa muistuttaa missä sen paikka on. Onneksi on tilaa väistellä, tilanteen parantumista odotellessa.
Kuva

Ja lopuksi kuva jaloittelusta tarhan ulkopuolelta. Huomatkaa portin välistä tuijottava vahti...
Kuva
fasupoika

tervehdys siikajoelta

Viesti Kirjoittaja fasupoika »

Terveiset kaikille täältä pohjois-pohjanmaalta siikajoelta olen uusi munanetin käyttäjä. Olen 16 vuotias poika olen tarhannut fasaaneita 4 vuotta, peltopyitä vähän yli vuoden ja tänä kesänä ostin 6 ankanpoikasta.. Fasaaneita minulla nyt on 15 ja peltopyitä 10. Fasaaneita on mustaa fasaania ja normaalia ns. metsästysfasaania :smt001 Haaveissa olisi joskus saada viiriäisiä, riikinkukkoja, helmikanoja, kultafasaaneita ja jotain vesilintuja :smt001 :smt001 Hyvää kesän jatkoa kaikille :smt004
Tupu

Tupu täällä taas

Viesti Kirjoittaja Tupu »

Heippa kaikille! :smt006
Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Tupu on palannut munikseen. Tuskin kukaan muistaa, taisin enemmän olla maatiaiskanafoorumilla silloin. Mullahan oli edellisessä elämässä kaikenlaisia eläimiä: kissojen ja koiran lisäksi kanoja (alhoja), ankkoja, vuohia, lampaita, minipossu, kaneja +tyttärellä oli pari hevosta. Elämänmuutoksen takia eläimistä piti luopua. :smt010 Se oli rankkaa aikaa se!

Tähän neljään vuoteen mahtuu kaikenlaista: avioero ja siis eläimistä luopuminen, muutama muutto, opiskelu, valmistuminen lähihoitajaksi ja vakituinen työpaikka, rakastuminen :smt055 , häät. Tämä lyhykäisyydessään ja tiivistettynä. :smt003

Nyt on tilanne se, että muutettiin keväällä maalle. Tämä talo/tila ei ole ollenkaan sellainen mistä haaveiltiin ja mitä etsittiin mutta tähän elämänvaiheeseen sopiva. Tämä on siis maalla mutta kuitenkin sen verran lähellä, 5km keskustaan, että lapset pääsee pyörällä huristelemaan kavereilleen, eikä heidän tarvinnut vaihtaa koulua taas. Tärkeintä täällä nyt kuitenkin on, että meillä on pieni navetta! Siihen ukkokultani on väsännyt pitkin kesää kanalaa. Ihanaa seurata, kuinka ikänsä kaupungissa asunut mieheni innoissaan väsää kaikenlaista ja odottaa kanoja saapuvaksi. Meitä siis asustaa tässä meidän lisäksi mun kaksi nuorinta lastani, jotka hekin on innoissaan kun jälleen saadaan kanoja, koiranpentu (sheltti) ja kaksi kissaa.

Joku aika sitten tohkeissani kerroin ukkokullalle, että rekisteröidyin jo munanettiin. Tämä katsoo mua hämmästyneenä ja kysyy, että johonkin pornosivuille vai? Vai munamiehen sivuistoille? :smt005

Jos nyt tällä viikolla sais kanalan lopullisesti valmiiksi ja pääsis kanoja hakemaan Helviltä. :smt041

20.8.11:
Tupu kirjoitti: Meillä on nyt ollut ihanat Alho -kanaset ja Keijo Väliviiva parisen viikkoa. Ihania otuksia! :smt055 Munivia on nyt kaksi, Lyyli ja Linda. Tappelu melkeen tulee, kuka ehtii kerätä munat ensimmäisenä. Munat ovat NIIN söpöjä, pienin on ollut 26g, suurin 56g. Kolme nuorikkoa on sen ikäisiä, että varmaan syyskuussa aloittavat munistelun. Sitten on vielä neljä kakaraa, kuoriutuneet keväällä.

Keijo jo kiekuu ja polkee kanasiaan.

Kiitos vaan Reuna ja Helvi mukavista kanasista :smt023
Putsiponcho

Piippiip ja kotkot! Kukkokiekuu!

Viesti Kirjoittaja Putsiponcho »

Heippa! Uusi viipottaja ilmoittautuu! Meillä majailee ihan tavallisia valkoisia kanoja, neljä kääpiö-kochinia ja yksi ruskea kana, sekä jokin risteytyskukko, komea kuitenkin! =) Kocphinit ovat nyt hautomassa, joten taitanee tulla tipujakin.. Yksi muna oli työnnetty kokonaan hautomakopista pois ja sieltä löytyi kuollut tipu. =( Toiveet on kovat, että toisista tulisi jotain. Yhden talven olemme siis hoidelleet jo kanasiamme, sitä ennen pidimme "kesäkanoja" kolme kesää ystävällisen farmarin lainaamina. Mukava täältä lisätietoja milloin mihinkin asiaan. - Putsiponchon ja muiden emo -
emeriittus

emeriittus esittäytyy

Viesti Kirjoittaja emeriittus »

Olen 19.v Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva tyttönen ja olen aina kaikenlaisista elukoista tykännyt, mutta hurahtanut viimeisen kahden kuukauden aikana totaalisesti kanoihin :smt054
Asun maatilalla ja omistan kaksi suomen hevosta, kaksi lapinlemmua, vuohi pukin, koiran, vaihtelevan määrän kissoja ja kääpiö-kocheja (4 kanaa ja kaksi kukkoa ja täällä hetkellä kaksi tipusta... kaksi on vielä kuoriutumassa :smt049 )

Nyt liityin munanettiin että saan hehkuttaa kanoistani joillekkin jotka ymmärtävät, sillä mm. poikaystäväni korvista on jo hetken tullut kanoja pihalle :smt042 ja ehkä näin kerkiämme juttelemaan muistakin asioista, kun hän soittaa armeijan harmaista, kuin vain kanasistani. :smt001
Viimeksi muokannut emeriittus, 02 Elo 2011, 23:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tupsupää

Tupsupää -aika esittäytyä

Viesti Kirjoittaja tupsupää »

Olen muori maalta ja hevosten jälkeen hurahdin taas kerran siipikarjaan, nyt erilaisuuteen eikä munantuottavuuteen. :smt006
Minulle on kerääntynyt pariskunta araucanoja, , mille fleuria, faverollea sekä hassut australorps perhe. Nyt tiedän, miksi niitä nimitetään lorpseiksi, niiden kieli taitaa olla hyvin yleismaailmallista. :smt003


Kaiken kukkuraksi omistan hautomakoneen, joka takaa rajattomat mahdollisuudet unelmille. :smt060
PäiviP

Kohta kajahtaa komija Kukkokiekuu Lohjalta!

Viesti Kirjoittaja PäiviP »

Hei kaikille,

NYT NE KANAT VIHDOIN TULEE! :smt005
Olen rekisteröitynyt jo kauan sitten munikseen ja haaveillut kanoista ja imenyt tietoa niin että nuppi halakijaa.
Noh kommellusten ja aikataulumuutosten jälkeen alkaa olla aika hakea uudet asukit kotiin. Kanat oli tarkoitus hakea jo toukokuussa, mutta tilaamani varasto oli "lievästi" myöhässä ja sitten kun tuli oli siinä aikalailla puutteita ja puuttuvia ja rikkinäisiä osia ja suunniteltuun rakentamiseen ei ollut enää aikaa muilta kesän vasomis- ja astutuskiireiltä. Nyt sitten vihdoinkin kaik on melko valmista ja komijat kukkopojat ja kanaset 2 + 10 haetaan kotiin ylihuomenna.

Laitan meidän tilasta myöhemmin galleriaan kuvia ja kanalan rakentamisesta. Varastoa ei sitten kannata tilata firmasta nimeltä Ultimatemarket, sieltä tuli vain myöhästymistä, sutta ja sekundaa ja pahaa mieltä. :smt009

Asumme siis Lohjalla ukon ja sekalaisen ryhmän elukoita kanssa. Meillä on espanjanvesikoira, pari työkissaa, 180 litrainen akvaario, kolme pupujussia jotka asuvat huvimajassa, 12 omaa ja muutama vieras alpakka ja nyt kohta 12 siivekästä!

Päivät tuhraantuvat päivätöissä ja iltaisin ja viikonloppuisin aherretaan eläinten parissa sekä tietysti tilan muiden hommien kanssa, on vähän heinäpeltoa ja metsänistutusta ja kaikkea muuta mukavaa puuhaa.

Tässä alkuunsa web sivumme jos joku tahtoo kurkata pikkuisen:
http://www.alpacafuente.com

Kanoista siellä ei ole vielä mittään.... kun ne on vielä siellä Kalannissa hyvässä hoidossa :)

Terveisin
untuvikko-Päivi

5.8.11:
PäiviP kirjoitti:Niin siis olennainen unohtui innostuksessa: Piikkiöläisiä maatiaiskanoja tulossa ja ajatuksena myöskin säilyttäjäksi ryhtyminen.

P
Iita

Iita Itä-Suomesta Iltaa!

Viesti Kirjoittaja Iita »

Ei iskenyt "baarikärpänen" vaan "kanatäi" :smt017 ,niin ainakin siltä tuntuu ,kun ensimmäiset kanat (10 kpl) ja kukko kotiutui kesäkuussa ..
Tv:n katselu on jäänyt sitten kokonaan ja suunnittelin jo pientä omaa baaria :smt035 (vitsi,vitsi) kanalaan ,jossa seurana on muutama nasu ulkotarhoineen..Sika ja kana "hybridi" eli sikana oiskin kiva "baarin" nimi ..hmm..ihan sikana :smt023 .

Joten toivotan teidät kaikki tervetulleeksi Sikana baariini eli näin netin kautta seuraani. :smt002
Hoppana

Hoppana lapista

Viesti Kirjoittaja Hoppana »

Löydettyäni tämän sivun ja luettuani teidän muiden niiin mukavia juttuja, PÄÄTIN että on mun hankittava ne omat kotkottimet, niinkuin olen päättänyt myöskin hankkia hevosen tai pari ja mitä nyt sattuu päähän putkahtamaan, saavatpahan tuttavatkin voivotella ja äimistellä,KUKAAN tuttavistani ei siis ole ylettömän eläinrakas, ei ainakaan kaltaiseni joka on tosi harmi.

Mutta näissä haaveissa on esteenä ainoastaan se ettei mieheni ole kovin hanakka auttamaan rakentelussa, kaikki sopivat siirrettävät rakennukset ovat ihan huilun kalliita ja niin peevelin kaukanakin vielä, mutta kyllä mä osaan itsekkin, siinä vaiheessa isännän on pakko ruveta auttamaan kun rupeaa nousemaan pihaan vino kötöstys, ei kestäisi sitä häpeää.

Täällä ihmisillä näkyy lukevan että on jos minkälaista eläintä huushollissa jotenka ajattelin että ehkä-pä tämä olisi minun, alle kolmikymppisen naisen paikka joka voisi päivät pitkät vaikka vain suunnitella rakennuksia eläimille, kantaa niille sapuskaa ja höpöttää niiden keskellä joutavia,

Ja en osaa kummempaa esittelyä teille kirjoittaa kun jään miettimään näitä eläin hankintoja, havahdun siihen että tollotan näyttöä.

niin että HELLUREI vain kaikille!
Jonna

Uutukainen parvessa

Viesti Kirjoittaja Jonna »

Heipa hei kaikille!

Täällä kirjoittelee Itä-Uudeltamaalta elukoihin hurahtanut täti-ihminen, kotoa löytyy koiraa, kissaa, marsua, hamsteria, papukaijaa ja nyt vihdoin myös siniviiriäisiä. Kanakuume on järjetön, hankkimista vain hidastaa avokki joka ei ymmärrä kanojen viehätystä :smt003 tai oikeastaan voinee puhua järjen äänestä, Herra Kaksijalkainen on myös malat jaassa eiku... noh, kuitenkin, koittaa parhaansa mukaan pitää talouden järkevänä ja eläinkatraan kurissa :smt001
Tosin, aina on tilaa yhdelle, usein jopa kahdelle :smt001

Kanoista on puhuttu tosin jo vuosia, samoin viiriäisistä. Törmäsin sattumalta pariin siniviiriäisiä ja mukaanhan ne lähti. Kertakaikkisen ihastuttavia, lievittävät toistaiseksi kanakuumetta. Tosin, näitäkin voisi ottaa vielä pari, kun kerran tilaa on :smt003
Maalla siis asutaan, ja maalaisidyllihän ei ole mitään ilman kanoja :smt002
Vastaa Viestiin