Siltsu74 esittäytyy

esittele itsesi/lue ohjeet tiedotteesta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Siltsu74

Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Pikkuisen tuli viivyteltyä tuon nimimerkin rekisteröinnissä niin, että itse Siltsu olikin jo ehtinyt mennä ja nyt siis kokemattomuuden lisäksi paljastuu samalla tämän kanan ikä (syntymävuosi). :smt002 Anyway, uusi olen ja ihan täpinöissä. Huomenna tulee ihka ekat pikkukanat. Taustalla siis haave muutamasta munivasta kesäkanasta ilman kukkoa (naapurisovun säilyttämiseksi) ja nyt kun kanoja on mietitty ääneen tämä kevät, niin asiat lähtivät käsistä ihan omalla painollaan ja pihalle tulla tupsahti tuollainen valmiskanala. No, Tuusulassa kun ollaan ja Lassilan tila ihan kiven heiton päässä, niin rohkeasti vaan tuumasta toimeen!? Koska perheeseen kuuluu myös kaksi pikkutyttöä, niin heidän mieliksi hellyin tänä kesänä ottamaan vain tipuja. Katsotaan sitten syksymmällä tuleeko niistä kanoja vai kukkoja, tehdäänkö kopista talviasuttava vai otetaanko sitten keväällä isompina, varmasti munivina kanoina taas takaisin tuohon pihalle. Kovasti olen yrittänyt tältä foorumilta asioita opiskella ja ihan hyvä mieli sen suhteen tällä hetkellä. Edetään pienin askelin. Kaikki neuvot ja kotkotukset otetaan kiitollisina vastaan. :smt003
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Tänään kotiutui Lassilan tilalta kolme Alhon maatiaistipua. Tarkan iän unohdin kysyä, mutta olivat juhannuksen aikoihin vielä pieniä höyhenpalleroita ja nyt sellaisia reilun räksän kokoisia. Muutamat kukot olivatkin jo selkeästi tunnistettavissa ja ne jäivät kyydistä :smt002 . Hauskinta tässä oli se, että kun tipuset nostettiin laatikosta uuteen kotiinsa, alta minuutin ne olivat jo nokkimassa niille varattuja herkkuja, kuten makaronia, mustikoita yms. :smt003 Aivan kun eivät olisi noteeranneet paikan vaihdosta mitenkään!
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Tiput ovat olleet vasta 10 päivää ja meidän perhe on niin ihastunut niihin! :smt055 Ovat ihan syliteltäviä, siliteltäviä, kädestä syöviä ja niin uteliaita, että useamman kerran olen joutunut hätyyttelemään ne ulos, kun ovat tuppautuneet terassilta suoraan olohuoneeseen. Tänään oli kaunis ilma tehdä pihatöitä ja niitäkin nuorikot seurasivat ihan lähietäisyydeltä. Olen jo kauan tuijottanut olohuoneen ikkunasta hiekkakasaa ja tuskaillut, että se pitäisi jaksaa kärrätä jonnekin. Aamulla päätin, että käytän sen uuden, talviasuttavan kanakopin perustuksiin ja kaksi vuotta pihaa rumentanut keko lähti! Kun oli hyvä motivaatio löytyi innostusta! Kärräsin hiekkaa uuden kopin kohdalle asennetun suodatinkankaan päälle ja mennen tullen juttelin kanoille, kuinka se homma etenee! :smt038 Jee! Seuraavaksi pääsen eroon puuliiterin päätyyn jääneestä tiilikasasta, kun käytän ne mökin perustuksiin... :smt044 Onpas terapeuttista hommaa ja pihakin samalla siistiytyy.
Annala Nummi

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Annala Nummi »

Muista välillä pysähtyä katselemaan mitä kanat touhuaa..
Kainola

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Kainola »

Tervetuloa! Tämä harrastus vie todella mennessään :smt054 . Asun Merikarvialla ja minullakin Lassilan tilalta haetuista siitosmunista kasvaneet, pian 4 kk ikäiset nuorikot :smt049 . 40 munaa ostin, 31 alkoi kehittyä, 21 syntyi. 2 on jouduttu lopettamaan :smt010 . Kukkoja on 12 ja kanoja 7. Pian on aika teilata 10 kukkoa, mikä on todella harmillista. 11 kukkoa ovat kaikki saman näköisiä, mustan kirjavia Alhoja. Yksi kukko on kokonaan ruosteen ruskea. Ajattelin jättää sen ja yhden mustan kirjavan. Vaikeus onkin sitten siinä, kenet jätän??? :smt017
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Tämä on niin vienyt mennessään!
Kuukauttakaan ei ole vielä kulunut ja nyt ollaan tässä:
Kuva
Uutta tehdään vanhan kopin taakse :smt002
Kuva
Laadunvalvonta toimii...
Kuva
Lattia valmis
Kuva
Alakerran seinät
Kuva
Yläkerta

Enempää ei tänä viikonloppuna ehtinyt :smt003
Annir85

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Annir85 »

Voi jösses :shock:, saako teen kanat ihan "oman" yläkerran? WAU!
Tuleeko talviasuttava myös?
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Tulee talviasuttava. Yläkerta on parvi jonne tulee orsi ikkunan viereen. En laittanut näitä kuvia vielä tuonne gallerian puolelle, sillä lupasin tyttärelle, että hän saa leikkiä mökissä ensi kevääseen asti itse ja vasta sitten kun "omat piikkiöläiset" tulevat, niin eristetään mökki ja kanat muuttavat sinne. Tämänhetkiset alhotiput ovat vuokrakanoja ja ne menevät talveksi oman isin ja äidin luokse Lassilan tilalle ja pääsevät sitten keväällä munivina kanoina uusiin koteihin. :smt006
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Pienin askelin eteenpäin. Eilen illalla askarreltiin parvi. Sitten aikanaan tuosta irrotetaan tuo kaide, jotta orren alta on helpompi siivota.
Vesi ja jyväautomaatit suunnittelin tuohon parven alle roikkumaan jotta pysyvät puhtaina. Lienee ihan toimiva ratkaisu?
Kuva
Tänään tehtiin katto.
Kuva
Varastosta löytyi vielä jämämaalejakin, joten jospa sitten seuraavaksi maalaisin pohjat.
Viimeisenä listoitukset ym. koristelu, edustan siistiminen ja tuparit tietenkin :smt003
Minnakana

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Minnakana »

Superhieno! :-" Tuostahan pitäisi ottaa vähän mallia. Haluaisin meille kanssa kanoille yläkerran ja pari terassia, missä voisivat istuksia aina varjon puolella, tai jos haluaa aurinkoa niin sitten auringon puolella. Hauskoja tupareita, sitten kun aika käsillä !
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Terassi! Loistava idea! :smt044 Meillä on vielä oman terassin rakentamisesta muutama kestopuulauta jäljellä! Sellainen on pakko saada! :smt035
Peppilotta

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Peppilotta »

Onpa mukavan näköinen kanala tulossa :smt041
Minkälaiset mitat on, eli pohjapinta-ala ja korkeus? Mahtuuko aikuinen sisälle kumartelematta?
Tuo parvi vaikuttaa hyvälle idealle, ruoka- ja juoma-automaatit saa hyvin sinne alle ja orret päälle. Tulee kakkalauta ihan luonnostaan...
Seuraan jatkoa mielenkiinnolla :smt023
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Mökki on 4 m2. Leveyttä kopilla on 2,2 m syvyyttä 1,8 m ja korkeutta vissiin reilut 2,3 m. Hyvin mahtuu tällainen hukkapätkä seisoskelemaan sisällä. Maalatessa jouduin äsken ottamaan jakkaran alle! :smt003

Tuo leikkimökki on http://www.talotarvike.com/polhus-leikk ... 0mm-p29153 joskaan hintaa ei tarvitse kauhistella, sen saa muualta halvemmalla. En vain löytänyt pikaiseen oikeata linkkiä. Sen verran voin vielä mainostaa, että kun tämä tulee osittain elementteinä, niin niissä on tavallaan valmiina jo tulevien eristeiden koolaukset. Ei muuta kuin villat väliin ja levyt päälle. Helpolla saa myös tuplaikkunat! :smt023
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Olen kovin iloinen! Rekisteröintipaperit vihdoin toimitettu ja uusi kanala etenee :smt023
Kuva
Tällainen siitä tuli! Tai no, katto ja otsalaudat vielä. Alkuperäisestä mökkipaketista jätin ikkunaluukut ja -ristikot pois, kun tuntuivat olevan hiukan liikaa. Itse lisättiin kuitenkin nurkkalaudat oman talon tyyliin. Värityskin on sama. Lisäksi suunnittelin sellaista matalaa, söpöä, valkoista lauta-aitaa tuohon terassin eteen, niin etten itse oikaisisi aina nurmikolta. Pari kottikärryllistä vielä multaa ja siemenet maahan niin siitä tulee oikein soma. Lauta-aidan eteen pinkkejä neilikoita... :smt045
Siltsu74

Re: Siltsu74 esittäytyy

Viesti Kirjoittaja Siltsu74 »

Laitetaas nyt vielä pari kuvaa nuorikoistakin.
Matilda on porukan rohkein.
Kuva
Pyrähti Siirikin tarkastelemaan terassituolien pehmusteita hiukan lähempää. Hyväksytty?
Kuva
Vastaa Viestiin