Kaisan haudonnat

keskustelua koneellisesta haudonnasta

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Karasan

Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Heräsin yhtäkkiä siihen todellisuuteen, että kevät on ihan pian ja tarkoitus oli hautoa omia munakoneita kesäksi! Ei muuta kuin projekti alulle siis...

Hautomakone askarreltiin itse ja viikon koekäytön jälkeen saatiin kosteus ja lämpöarvot pysymään sen verran tasaisena (oli muuten melkoinen pelaaminen ilman termostaattia), että torstai-iltana laitettiin koneeseen kahdeksan silkkikanan munaa ja 14 tyrnäväläisen munaa. Kiitos kovasti munat minulle myyneille. :smt006

Ai niin, on tuolla joukossa kolme yllätysmunaakin. Anoppi toi kylään tullessaan munia jotka oli ostanut tuttunsa kautta joltain merikarvialaiselta kanalanpitäjältä. Vaikkei munien taustoista ole enempää tietoa, ei edes siitä onko kukkoa yleensäkään porukassa, niin laitoin ihan piruuttani noita joukkoon mukaan. :smt003
Tässä koneesta ja munista pari kuvaa:

Kuva

Kuva

Haudonnalla siis päiviä takana kolme, enkä voinut olla pikkuisen led-lampulla tiiraamatta munia kääntäessäni. Näyttäsi siltä, että jokusessa munassa näkyisi jo pikkuisen punertava viiru keltuaisen kohdalla. Tarkoittaisikohan se jotain...? :smt004

Tämän on nyt tarkoitus toimia minulle vähän niinkuin haudontapäiväkirjana, jotta pysyy vähän muistissa milloin on tehty ja nähty mitäkin. Kaikki hyvät vinkit on tervetulleita jos huomaatte jotain kommentoitavaa. :)
Karasan

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Pakko oli vielä tulla kertomaan, että kääntäessä taas läpivalaistiin munat (paitsi ne kolme yllärimunaa, koska laitoin ne 1 vrk myöhemmin). Ainakin 19/22 sisällä näkyy hämähäkkikuviota!!! :smt043

Tässä kuva silkin munasta:

Kuva
tinttu

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja tinttu »

Jees, mahtavaa! :smt038
Karasan

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Tässä silkin muna iältään 5vrk:

Kuva

Näyttäisi siltä, että vain yksi tyrnäväläinen olisi jäänyt tyhjäksi ja yksi silkinmuna on saattanut mennä kesken. Tummaa massaa on kyllä yhtä paljon kuin muissa mutten nää kuin pari punaista viirua...
pipsukka

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja pipsukka »

Onpas hyviä kuvia...! Minkämerkkinen sun läpi valaisu lamppu ja mistä olet hankkinut.? Mä tiirailin viime kesänä tavallisella sähkölampulla.
Karasan

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Miehen otsalampun varastin tähän tärkeään tehtävään. :smt040

Tuo on ilmeisesti vähän tyyriimpi vekotin ja teholtaan 200 lumenia. Paras puoli tuossa lampussa on se, että reunukset tekevät lampusta kuppimaisen niin muna sopii päälle täydellisesti.
Karasan

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Munilla vuorokausia takana 14, kyydistä tipahtanut yksi maatiaisen ja yksi silkin muna eli 20 munassa elämää. Kuvasin pikkuisen videota tänään, on huonolaatuinen, mutta jotain liikettä siellä näkyy. :smt041

https://www.facebook.com/photo.php?v=46 ... =2&theater

En nyt keksinyt muuta paikkaa kuin fb videolle (kännykästä saa sinne niin helposti) eli facebook-käyttäjien pitäisi kyseinen pätkä pystyä näkemään. :)
Karasan

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Vähän tuossa viikko sitten shoppailtiin ebayssä ja nyt meillä on analogisen kosteus- ja lämpömittarin lisäksi digitaaliset termostaatti sekä lämpötila- ja kosteusmittarit! Ei ole enää niin kova huoli töissä siitä, että miten ne munat kotona jaksaa. Ei ainakaan lämmöt pääse nousemaan liian korkeiksi. Hintaa noille vekottimille tuli reilu 10 euroa! :smt003

Kuva

Mitä tässä laskeskelin niin tuohon hautomakoneeseen on nyt rahaa uponnut n. 40-50 euroa josta suurimman osan lohkaisi tuo ensimmäinen nyt täysin turha kosteusmittari (liki 20€). Ainoa mikä tuosta vekottimesta puuttuu on automaattinen kääntö, mutta kuka sellaista kaipaa? Paljon kivempaa on itse käännellä ja samalla valaista munia. :)

Viikon päästä meillä saattaa olla jo tipuja! :smt043
Karasan

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Tänään aamulla 5.30 kuoriutui ensimmäinen silkkitipu. Monessa munassa näkyy jo säröä, illalla taitaa tipuja kuoriutua oikein sarjatulella. :smt038

Kuva
Tipsulitipu

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Tipsulitipu »

Mahottoman sulonen. :smt049 Onnea :smt007 Täällä haudontaa jäljellä vielä reilu viikko. Jännää.. :smt001
Tobias14

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Tobias14 »

Onne tipusta olispa meilläki pian tipuja!! :smt007
Fogo

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Fogo »

Voi kuinka sievä tipu! Mikä parasta, niin tuollainen itsetehty hautomakone toimii!
Karasan

Tipulla suoli pulpahtanut vai mikä pienellä hätänä?

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Silkkitipu kuoriutui ihan normaalisti, mutta peräpäässä näkyy pieni punainen paukura josta tihkui vähän verta. Onkohan se suolta vai mitä? Onko jotain tehtävissä? Tipu on ihan pirtsakka muuten...
Karasan

Re: Kaisan haudonnat

Viesti Kirjoittaja Karasan »

15/20 tipua maailmassa! Lopuissa viidessä ei näy säröä, mutta ajattelin ainakin huomisen vielä katsella josko joku mattimyöhäinen vielä tulisi. Kuvasaastetta luvassa, kunhan ehdin kuvailemaan.

Vain yksi silkkitipu on tällä hetkellä pikkuisen huonolla hapella, olisi varmaan kuollut kuoreensa, mutta mielenkiinnosta halusin avata ja katsoa mikä tilanne. Munassa oli ollut yksi ja sama reikä jo vuorokauden, eikä elämää näkynyt. Tipu oli kuitenkin hengissä vielä, oli ilmeisesti vaan niin hankalassa asennossa ettei saanut kuorta enempää rikki. Päällisin puolin nyt 8 tuntia "kuoriutumisesta" näyttää ihan hyvältä, mutta on kovin väsyksissä eikä jalat meinaa jaksaa kantaa, päätä heijaa edestakas. Onko kellään ollut vastaavaa? Selvisikö tipu lopulta?
Karasan

Re: Tipulla suoli pulpahtanut vai mikä pienellä hätänä?

Viesti Kirjoittaja Karasan »

Väärä hälyytys, kaikki onkin kunnossa tuolla "peräpää" tipulla. Taisi olla niin että ruskuaispussin vetäytyminen ja mahan sulkeutuminen oli kuoriutuessa pikkuisen kesken. Ei löydy enää mitään ylimääräistä. :smt038
Viimeksi muokannut Karasan, 08 Helmi 2013, 22:41. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin