Taimiturinat 2016

munivaisiin kuulumattomat jutut tänne

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Aloitanpa tällaisen ketjun, koska sitä ei vielä ollut. :smt001

Siemenet on nyt tilattu uutta kasvukautta silmällä pitäen. :smt023 Itselleni uutena tilasin palsternakan ja lehtikaalin siemeniä. Olen tänä talvena huomannut kuinka herkullisia ovat, joten päätin kokeilla niiden kasvatusta. Mikäli olen oikein ymmärtänyt ovat aika helppoja.

Tilasin pitkästä aikaa myös basilikan siemeniä. En tiedä miksi, mutta olen jostain syystä aina epäonnistunut niiden kanssa. Olen esikasvattanut, koulinut ja karaissut parhaani mukaan. Taimet ovat jääneet niin pikkuruisiksi, ettei niistä ole ollut syötäväksi. Kokeilen vielä tämän kerran. Jos en nytkään onnistu, tyydyn jatkossa kaupan ruukkubasilikoihin. Onko kellään hyviä vinkkejä basilikan onnistumiseksi?
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Mä juurrutan aina kaupan basilikasta uusia taimia, yhdestä puskasta tulee monta uutta. Paljon helpompaa ja nopeampaa kuin siemenestä kasvattaminen.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Juurrutat? Eli pistokkaita? :smt107 Tota en ole tajunnutkaan kokeilla. Kiitos vinkistä! Olen tökännyt joskus kaupan basilikaruukun yrttipenkin päähän tai isompaan ruukkuun sisälle, missä paikoissa se on jonkin aikaa tehnyt ihan hyvin lisäsatoa. Joka tapauksessa, siemeniäkin yritän vielä kun kerran tuli tilattua.
Maikki

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Maikki »

Minäkään en ole koskaan onnistunut basilikan taimikasvatuksessa. Aina jääneet vaivaisiksi rimpuloiksi. Saas nähdä viitsiikö vielä tänä vuonna yrittää. Kaupan yrttejä ja salaatteja en uskalla enää ostaa, etten saa niiden mukana ötököitä omiin taimiini.

Tänä vuonna on vakaa aikomus saada satoa toista kesäänsä pihassa seisseestä kasvihuoneesta. Viime vuosi meni säiden puolesta lähes fiaskoksi. Pitäisiköhän hommata pieni lämmitin kasvariin kevään ja syksyn kylmien varalle?

Olen jo aloittanut erilaisten chilien kanssa. Chinense -lajit idätin loppuvuodesta, baccatumit nostelevat juuri sirkkalehtiään ja annuumit laitan ehkä ensi viikolla. Saapa nähdä miten taimipöytä notkuu keväällä, kun lajeja on runsaasti. Osaa lajikkeista on useampia varataimia, joten ne jaan pois jos tilanpuute alkaa vaivata. Kasvilamput ajastin palamaan koko päiväksi, jotta taimista ei tulisi velttoja reppanoita. Luonnonvalo ei vielä mitenkään riittäisi.

Tomaatin siemenetkin tuli jo ostettua. Tämä vuosi mennään enimmäkseen kirsikka- ja amppelitomaateilla tai muuten erikoisilla lajikkeilla. Tomaatitkin saatan laittaa helmikuussa multiin.

Kurkun siemeniä on kahta eri lajiketta. Pidän enempi pienistä kurkuista, joten hommasin patiokurkkua sekä kodinterran myyjän suosittelemaa lajiketta "Paska". Jos hyvin käy, meillä herkutellaan ensi kesänä tuoreella Paskalla :smt043 . Kurkut itämään huhtikuussa.

Avomaan kasvatukset on vielä mietintämyssyssä. Kanat rajoittaa kovasti viljelyä, koska tuhoavat kaiken mitä edestään löytävät. Jopa maa-artisokat piti viime kesäksi aidata, kun rouvat repivät niistä vimmalla lehtiä. Perunat olivat myös vaarassa ja porkkanat nuo tuhosivatkin totaalisesti, kun suojaverkko petti ylipainoisten kanojen alla. Suojaukset pitää siis tänä vuonna laittaa kuntoon ennen kuin mitään kylvää tai istuttaa.

Vähälumisuus ja kova pakkanen saattoivat koitua syksyllä istutetun mansikkapenkin kohtaloksi. Ja mitenköhän viimekesäinen parsaviljelmä jakselee.. Tänä vuonna niistä pitäisi jo saada maistiaisia. Tulisipa pian kevät!
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Meillä on kanat jättäneet ihmeen hyvin kasvimaan rauhaan. Joskus olen paimentanut ne pois ne tillipenkistä. Mansikkamaa niitä kiinnostaa kyllä vähän liikaa. Muutama vuosi sitten keksimme siihen toimivan ratkaisun. Pidämme mansikkamaan päällä harsoa. Sitä samaa siis millä suojataan kasveja hallalta. Se läpäisee veden ja auringon. Mansikat kyspyvät sen alla ihan hyvin. Kanat eivät osaa sen alle kaivautua ja rastaatkin pysyvät poissa ilman pelättimiä ja verkkoja! Poiminnan ajaksi harso on helppo nostaa sivuun ja sitten taas takaisin. Tiiliskivet nurkkien ja reunojen päällä niin ei tuuli vie. Kun sato on korjattu kokonaan, voi harsonkin ottaa pois.

Totta: tulisipa pian kevät!!
kaakana
kukko
Viestit: 123
Liittynyt: 18 Marras 2014, 16:39

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja kaakana »

Basilikasta; nopein tapa on tosiaan lisätä pistokkaista. Basilika paleltuu jo + 5 C lämmössä joten kasvupaikkaan täytyy kiinnittää huomiota- viime kesä oli sellainen ettei oikein minullakaan menestynyt vaikka parvekekasvatuksessa olikin. Isoihin ruukkuihin olen laittanut alimmaksi kerroksen palanutta kananlantaa, ravinteita pitää olla! Öttiäisiä voi torjua helposti ja turvallisesti rasvattomalla maidolla spreijaamalla kasvit illalla, tukehduttaa esim kirvoja. Aamukastelussa lehdet suihkutetaan puhtaaksi ettei tule aurinkovioituksia. Uusitaan tarpeen mukaan. Kirppoja vastaan ristikukkaisilla teen torjunnan tuhkalla- kastelen ja sitten ripotan tuhkaa lehdille, jätän sellaisekseen. Jos sade huuhtelee lehdet, niin uutta tuhkaa taas lehdille taimivaiheen ajan -toimii sekä lannoitteena että torjuntana, on halpaa sekä turvallista. Samettikukkaa kannattaa kasvattaa muutama taimi sijoitettavaksi kasvimaalle sinne tänne, hajun pitäisi karkottaa ja harhauttaa joitakin öttiäislajeja ja juuristokin erittää jotakin karkotusainetta, puhumattakaan silmänilosta muttei toimi kanoille,jos ei syödä niin kaivetaan muuten vaan irti. Yksinkertaista samettikukkaa olen joskus kylvänyt suoraan kasvimaalle sen verran etelässä kun asutaan mutta pitkäaikaisemman kukinnan saa toki esikasvattamalla. Myös kehäkukka kuuluu aina minusta kasvimaalle. Lehtikaalia olen kasvattanut sekä vihreänä että punaisena muotona, suosittelen samoin kuin palmukaalinkin kasvatusta. Kun kauneus ja ruoka on samassa paketissa, mikäs sen parempaa! Eikä nää ole samalla tavalla tuholaisherkkiä kuten kupukaalit joitten kasvatuksesta olen luopunut suosiolla kun ei ammattitaito niitten kasvattamiseen riitä. Lehtikaalin voi pakastaa sellaisenaan. Kaalinlehtiä voi käyttää myös lääkintätarkoitukseen- tuoreen kaalinlehden pintaa rikotaan viiltämällä, laitetaan kipukohtaan. Erinomainen rintatulehduksessa mutta toimii myös nivelkivussa, kannattaa kokeilla!
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Kiitos tuhkavinkistä, kaakana. Kirpat ovat kyllä aika riesa joillakin kasveilla. Ja samettikukat täytyy myös ottaa käyttöön! Meni sitten meillä viime kesänä samettikukat 'hukkaan' kun olivat ruukuissa terassilla, eikä kasvimaalla. :smt005

Itsekään en ole viitsinyt enää kaalikasveja kasvattaa, kun ovat aina kadonneet parempiin suihin: kirpoille, pupuille ja ties mille. Sitäkin kivempaa on nyt yrittää lehtikaalilla!
haahkaherra
isa brown
Viestit: 383
Liittynyt: 11 Joulu 2012, 16:33

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja haahkaherra »

Nyt puutarhapuurtajien kannattaa jokseenkin olla tarkkoja ja seurata esimerkiksi päivittyvää tietoa mm. Kasvien osalta ettei tule ikäviä yllätyksiä. Www.vieraslajit.fi. Listalta löytyy myös linnuista, eläimistä jne, ja EU Päivittää sitä. Lintujen ja eläimien osalta jos mielenkiintoa riittää kannattaa hankkia Seppo Turusen kirjoittamat kirjat: lemmikkielämää, ja valloittavat lajit. Mielenkiintoista ja pohdittavaa luettavaa!!! :smt023
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Tomaatit tuli kylvettyä pari päivää sitten. Tällä kertaa laitoimme vain Taminaa. Se on vuosien varrella osoittautunut kestävimmäksi ja mukavan runsassatoiseksi ja maukkaaksi. Se on avomaan tomaatti, mutta itse laitan sen, kunhan taimet ovat tarpeeksi suuria, kasvihuoneeseen. Meillä kasvihuone lämpiää ilman sähköä, vain auringolla. Kasvihuone on kivirakennuksen seinustalla ja lattia on tehty tiilistä, joten se varaa kyllä lämpöä melko mukavasti kylmienkin öiden yli. Nyt odottelen, koska kylvöksissä alkaa näkyä vihreää. Siitä se kevät alkaa!
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

haahkaherra: mielenkiintoinen linkki kyllä!
kaisumaria
araucana
Viestit: 519
Liittynyt: 12 Maalis 2010, 12:38
Paikkakunta: Pyhämaa (Uusikaupunki)

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja kaisumaria »

Mä oon ollut jotenkin hidas aloittamaan - chilejä en laittanut lainkaan, vanhat paleltui silloin alkusyksyn pakkasissa kasvarissa. Isäntä ei syö
ja mulla on kuivattuna vielä vaikka kuinka.

Tomskut on aika pirteitä taimia, nyt laitoin vain kenties viittä sorttia ja yhden siemenen aina pottiin. Johonkin tais lipsahtaa enemmän. Paprikat laitoin samaan
aikaan, eli niille myöhään, nyt vasta näkyy mullasta jotain nousevan.

Tilasin NordGenistä, sieltä pohjoismaisesta geenipankista, parit lantunsiemenet, anista ja kuminaa sekä pari sorttia kukkia. Ajattelin laittaa sitten aikanaan
pari lantun tainta kasvariin, jos sais ne siellä olemaan talven yli ja sitten vuoden kuluttua sais niistä siemeniä toisille jaettavaksi. Kenties ne kellarissakin
säilyvät ja voi istuttaa sitten vuoden kuluttua maahan. Ton geenipankin idea on just levittää noita siemeniä useammalle.

Kevät alkaa pääsiäisestä, oli jossain lehdessä otsikko. :smt041
Ei tästä mitään tule, mutta yritetään nyt kuitenkin
Annir85

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Annir85 »

Sain vasta pari päivää sitten aikaiseksi istuttaa tomaattia ja chiliä, saapa nähdä kerkiävätkö syksyllä kypsiksi.
Lampöä sais olla tuossa pöydällä vaan vähän enempi, että edes itäisivät pian.
Maikki

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Maikki »

Meillä on jo nyt tilanpuutetta taimipöydällä! Vaikka yhtä lajiketta on vain 1-3 tainta, niin nyt on kaikki istumapaikat jo varattu. Meinasin kokeeksi viedä puolet tomaatin taimista kanalan pöydälle, kunhan saan sinne valaisimen. Muutama ylimääräinen taimi saa muuttaa nyt pääsiäisenä äitini pöydälle, kun luonnovaloakin alkaa jo olemaan ikkunapaikalla sopivasti.
Taimien kasvua tulee ihmeteltyä päivittäin ja joskus useamman kerran. Jännä miten erilaisia lehtiä jotkin tomaatit tekevät ja miten erilainen kasvuvoima niillä on. Joistakin chileistä olen napsinut latvoja pois, jotta haaroisivat. Kukkien siemenistä pidempää kasvatusaikaa vaativat ovat nyt itämässä/itäneet. Huhti-toukokuun idätykset pitäisi vielä saada johonkin mahdutettua.
Haaveilen edelleen pienestä kasvihuonelämmittimestä. Jos saisi kasvarikauden aloitettua muutamaa viikkoa tai jopa kuukauden aiemmin. Ja syksyllä varmistaisi että loppusato saadaan kypsymään ennen yöpakkasia.

Neiliskanttiset taimiruukut loppuivat jo kesken, joten loput askarrellaan maitotölkeistä. Ensi vuonna on pakko karsia lajikevalikoimaa, mutta tämähän onkin tällainen kokeiluvuosi.
Taisku

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Taisku »

Kasvihuone on tänään pesty sisältä ja ulkoa. Musta vesisaavi täytetty varaamaan lämpöä. Huomenna vielä harsoviritykset kattoon ja lämmitin paikoilleen. Ja sitten saa monenkirjava taimipienokaisten joukko muuttaa sisältä kasvihuoneeseen. On koulimisten aika ja täälläkin on jo ikkunoiden istumapaikat :smt002 täyttyneet.
Avatar
Titiuu
rhode island
Viestit: 615
Liittynyt: 27 Loka 2013, 15:42

Re: Taimiturinat 2016

Viesti Kirjoittaja Titiuu »

Voi että, ihan vallan unohtunut kaikki suunnittelukin istutusten suhteen! :smt009 Jotain on nyt tehtävä asialle! :smt003 Hopeafasaanit on myllänneet kasvihuoneen pohjan talven ajan, joten siihen on helppo ruveta uutta pohjaa nyt ähräämään.
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
Vastaa Viestiin