"Puolikuollut" foorumi?

munivaisiin kuulumattomat jutut tänne

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

kochin-fani

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja kochin-fani »

Itekin lähdin litomaan Muniksen fb-ryhmästä jo kuukausia sitten. Enpä mie siellä paljoa mitään tehnytkään, muutamia kuvia julkaisin ja ehkä kommentoinkin joskus, mutta alkoi ärsyttää se että joko riidellään teurastettujen kukkojen kuvista, tai sitten joku kysyy jotain (maalaisjärjellä pääteltävää) asiaa ja sitten kommenteissa toiset haukkuu kysyjää, toiset puolustelevat ja siinähän se riita onkin. Enpä siellä uskaltanut kuin korkeintaan ihkuttaa toisten tipukuvia, ettei kukaan tule hyppimään nenille, koska sitä en halunnut. Olinpa sitten turhan arka tai en, ei tuo fb-ryhmä oikein kolahtanut itselle.

Täällä on ollut aina mukavan rento ilmapiiri, jo 11-vuotiaana uskalsin kysellä ja osallistua keskusteluihin, ja aina on tullut asiallisia, ystävällisiä vastauksia :smt023 Tykkään myös siitä että sen monen tuhannen henkilön sijaan täällä on kenties muutama kymmen, jotka oppii "tuntemaan" jollain tavalla. Ja jotenkin on ihanan nostalgista välillä palata lukemaan vanhoja kuvaketjuja sun muita, harmi vain että mm. IloMunan ja Silvian kuvat ovat alkaneet hävitä, niitä oli niin kiva katsella :smt009

Itsekin joskus vain googletin jotain että "keskustelufoorumi kanat", niin Munis löytyi ja hyvä että löytyi! Facessa en tuolloin vielä ollutkaan.
Avatar
Titiuu
rhode island
Viestit: 615
Liittynyt: 27 Loka 2013, 15:42

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja Titiuu »

Minua myös surettaa tuo kuvien häviäminen täältä. :smt009 Kaikki ihanat vanhemmat ja eritoten ne pitkät kuvagalleria ketjut on tyhjentyneet. :smt022 Ja joo samaa mieltä nuista fb-ryhmän kähinöistä... aina jumaliste samaa tyhjäpäitten tappelua jostain kukkojen syönnistä ja millon petoeläinten tappamisesta, eritoten jälkimmäisessä aiheessa kun ne jeesustelijat on aina semmoisia jotka ei niitä eläimiä tiedä millään lailla ainakaan tekstien perusteella. Aina joku tollero vääntää siitäkin jonkun kissa-aiheen tai jotain muuta vastaavaa yhtä typerää ja aiheeseen kuulumatonta, niihin liittyvät aiheetkin kun erikseen vähän väliä pinnalla. :smt005
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
kaisumaria
araucana
Viestit: 519
Liittynyt: 12 Maalis 2010, 12:38
Paikkakunta: Pyhämaa (Uusikaupunki)

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja kaisumaria »

Samaa mieltä tosta fb-muniksesta - herranjestas jos joku kissa tappaa rotan tai lumikon tai vaikka näädän, niin jo ollaan vaatimassa korvausta valtiolle!
Se taitaa olla muutenkin niiden kettutyttöjen tapa nykyään, että soluttautuvat joka hemmetin sivustolle ja sitten alkaa se natina. Ikävää että ilomuna on enää fb:ssä ja Silvia kanssa silloin tällöin, eikä niitä kuvia melkein ollenkaan. (Anteeksi purkaus)

Oikein pahaa teki taas tänään noi tulipalouutiset, Saarijärvelläkin kukko haareminsa kanssa. Pakkaset on pahoja ja aina on jotain viritelmiä
kireillä pakkasilla kanaloissa. Mulla on "varmuuden vuoksi" jouluvalot ulkoliiterin harjalla, samasta pisteestä kuin kanalan valot. Jouluvalot heijastuu makkarin
ikkunaan ja joskus yölläkin katson automaattisesti ikkunaan päin, näkyykö valoa. Eihän mulla kanalassa mitään muita lämmittimiä ole kun 150w lämpölamppu
ja 60 w hehkulamppu päivisin. - Ovi tuppaa jäätymään kiinni jos pakkanen yli -10 astetta. Tänään spreijasin silikonia oveen ja karmiin, jospa liukuis
paremmin auki ja kiinni.

Kalkun munilla vielä 13 pv aikaa, en ole ihmeemmin tarkastanut, joskus vien yhden munan kylppäriin ja taskulampulla katson että tummaa on, ainoastaan
se ilmatasku erottuu. Kai sieltä jotain on tulossa. :smt001
Ei tästä mitään tule, mutta yritetään nyt kuitenkin
Avatar
Titiuu
rhode island
Viestit: 615
Liittynyt: 27 Loka 2013, 15:42

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja Titiuu »

Minä myös luin siitä tulipalosta, ikävä homma. :smt009 Aina itsekin pelko persiissä että eihän mikään sähkölaite kärtsähä. Vanhan kotitilani navetta paloi myös vuosi sitten, ja siinä oli vaarassa jo ihmisetkin.
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
SiniS

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja SiniS »

Mä laitoin facen kiinni toukokuun alussa, kyllästyin ihmisten jatkuvaan pätemiseen ja päin näköä *ittuiluun. Eikä oo kertaakaan ollut takasin ikävä.
Avatar
Titiuu
rhode island
Viestit: 615
Liittynyt: 27 Loka 2013, 15:42

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja Titiuu »

Taas siellä on kyllä ollut niin noloa sakkia pätemässä että myötähäpeän vuoksi jo pitäny jättää lukematta, yksi neuvoo toisia jatkuvasti päin sitä ihteensä, niin alkeellisilla neuvoilla että jo elukat joutuu sijaiskärsijäksi siinä, sitten ihmetellään kun mikään ei onnistu tämän henkilön neuvojen jälkeen, sitten on nämä jotka selän takana päättää että otetaanpa nyt tuo yks silmätikuksi kun erehtyi tekemään inhimillisen virheen, niin sehän on sitten pakostikin joukkolynkattava, ja vielä sitten "se yksi tyyppi", joka kuvittelee automaattisesti osaavansa kaiken, ja kuuluttaa sitä varmasti kaikille, kommentoiden jokaiseen aloittelijan tekemään ketjuun jotain viimeisen päälle teinimäistä "ootko vähän tyhmä" ja "kannattasko ottaa asioista selvää silleen ennustamalla ihan kaiken" ,ja luulee osaavansa "v*ttuilla", jota myös ylpeästi koittaa hokea joka väliin.
Ja sitten me riikki-ihmiset, nykyiset lintumaailman hirviöt, voi meitä. :smt044 :smt023
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 598
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja mimmu »

Minä en ole ollut facebookissa enkä ole edes ajatellut liittyväni.
Täältä olen löytänyt kaiken sen mitä olen etsinyt kysymyksiä vastauksia ja minusta vuosia ollut tosi hyvä paikka vaihtaa asioita oli ne mistä aiheesta tahansa.
Kaipaamaan olen jäänyt munitus tapaamisia joissa kävin.
Pidetään siis tiiviisti yllä että tämä munitus porukka säilyy ja pysyy
samassa hengessä kuin tähänkin asti :smt006 :smt023
mummo ja kanaset :biggrin:
Avatar
Titiuu
rhode island
Viestit: 615
Liittynyt: 27 Loka 2013, 15:42

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja Titiuu »

Joskus olen miettinyt koko facesta poistumista, mutta toisaalta se on ainut minun yhteys jonkinlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen niin... :smt003 Mutta nuo ryhmissä kirjoittelut olen jättänyt suosiolla vähemmälle kun tympäisee niin paljon se kaikki vouhkaaminen ja mielensäpahoittaminen.
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
monnilainen

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Titiuu, sä olet niin epäsosiaalinen poloinen. Mä voin ruveta haukkumaan sua täällä, niin et ylpisty :smt006
kaisumaria
araucana
Viestit: 519
Liittynyt: 12 Maalis 2010, 12:38
Paikkakunta: Pyhämaa (Uusikaupunki)

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja kaisumaria »

Tänään facessa huomasin, että sikäläisessä muniksessa ilmeisesti oli vähän kinattu kukkopoikien teurastuksesta ihmisravinnoksi, en itse ole siellä käynytkään
aikoihin. No, tuloksena oli että Luonnonmukainen elämä avai oliko se Kasvatamme itse ruokamme-ryhmä oli saanut paljon uusia jäseniä.

- Minulle toi face on melkein ainoa keino pitää yhteyttä kavereihin, olen oikeastaan aika eristyksissä kaikesta täällä rannikolla ja useimmat matkailut
vievät isännän sukulaisiin. Mulla ei juuri sellaisia muualla olekaan kuin täällä.

Plääh, alan kohta nyyhkimään omaa kurjuuttani :smt022
Ei tästä mitään tule, mutta yritetään nyt kuitenkin
rilla

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja rilla »

Mutta itkut pois! Täältä ne parhaat kaverit löytyy. :smt040
Yhteinen harrastus ja kiinnostuksen kohde ainakin on. :smt006 :smt005
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Täällä ainakin on ne uskolliset kaverit jotka eivät petä ja lähde uutuuksien perään :smt025
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Avatar
Titiuu
rhode island
Viestit: 615
Liittynyt: 27 Loka 2013, 15:42

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja Titiuu »

Monnilainen, joo se tulee tarpeeseen kyllä kohta kun koko ajan sulkeudun kuoreeni vaan enemmän ja enemmän! :smt005 En kyllä tiedä miten tästä yli pääsen, turhauttaa jo koko netti! :smt040 Pakko vaan koittaa vetää syvään henkeä ja laskea sataan, facen puolella ainakin tietää että sano niin tai näin niin saa ne haukut jokatapauksessa :smt003
"Huikea viidakko, ja ihmissyöjä kanoja!"
Landemamma

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja Landemamma »

On tääl kyl tosi hiljasta nykyään. Liityin tänään uudestaan, ekan kerran tulin jäseneksi 10 vuotta sitten ja sillon oli kyllä vilkkaampaa. Onko mukana vielä muita "vanhoja partoja"? Uuden nimimerkin, Landemamman, takana on on täällä "Kotopullaki". Hei vaan teille vanhoille jos vielä ootte mukana.
rilla

Re: "Puolikuollut" foorumi?

Viesti Kirjoittaja rilla »

Tervetuloa takaisin. Muistan kyllä kirjoituksiasi. :smt020
Vastaa Viestiin