helmikanat

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, HiltaHelikopteri, maatiaiskukko

viirunasu

helmikanat

Viesti Kirjoittaja viirunasu »

Millaisia helmikanat ovat?

Haaveilen omasta lintutarhasta, kunhan saisin oman pihan... Voiko tavallisia kanoja sekä helmikanoja pitää samoissa tiloissa? Onko olemassa kanalintuja jotka eivät sovi yhteen?

meto66

Viesti Kirjoittaja meto66 »

Katsoppas tuolta kuvagallerian puolelta topicista "Kuvia Lapin kanoista". Siellä on keskustelua helmikanoista.

Kun otimme helmikanat, samalla kertaa otimme eräälle ystävälle kanoja ja kukon. Näitä meidän oli pidettävä reilu viikko, ennen kuin tälle erämaassa asuvalle ukkelille ne voitiin toimittaa. Tämän sijoituskukon ainoa tehtävä oli helmikanojen kurittaminen. Ihan oikeasti, siis pahoinpitely ja jahtaaminen. Toiselta helmikanalta kukko sai revittyä "peukalon" kynnen pois. Helmari istui orrella, kun kukko alhaalta päin sai siitä otteen, eikä päästänyt ennen irti.
Jos kukko olisi ollut omamme, olisimme joutuneet luopumaan joko kukosta tai helmikanoista.

Kanojen kanssa niillä ei mitään ongelmaa ollut, eikä myöhemmin uuden kukonkaan. Yötäkin viettivät joskus vierekkäin, kukko kahden helmarin välissä orrella! Muutoin kukko ei niistä ollut kiinnostunut, siis siitä.

Munien vuoksi niitä ei kannata ottaa, munivat nimittäin tosi vähän, mutta ovat kyllä mukava väriläiskä kanalaumassa.

Meillä oli ensin aikomus ottaa vain yksi helmikana, kun hinta oli aika kallis, 40eur. Välittäjä kuitenkin sanoi, että pitää olla vähintään kaksi. Emme ollet koskaan nähneetkään helmikanaa, ja silloinkin vasta kotona, kun avasimme laatikon.

Lopuksi voisin sanoa, ettei ne paljon tavallista kanaa kummempia ole, paitsi liha on aika tummaa. Nämä helmarit nimittäin on jo syöty. Poika mainitsee lempiruoakseen helmikanan!

monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Meillä on ollut vuosia erivärisiä helmikanoja ja maatiaisia yhdessä. Liikkuvat vapaana pihapiirissä ja munivat paremmin kuin meidän tavalliset kanat. Siis helmikanahan ei oikeasti kuulu kanoihin vaan metsäkanoihin. Munia tulee joka päivä yksi per peppu. Ovat ihan kesyjä ja helppoja heppuja, oma haudonta vaatii pari niksiä, mutta konehaudontakin toimii mainiosti. Joskus Tällä foorumilla joku kirjoitti niiden olevan kamalia, aggressiivisia ja vaikeita. Kymmenen vuoden kokemuksella sanoisin niiden olevan mukavia , helppoja ja kesyyntyviä, sosiaalisia otuksia. Suosittelen lämpimästi. Meillä samoissa tarhoissa siis helmereitä, maatiaisia, riikinkukkoja ja riikinkukkokyyhkyjä myös viiriäisiä vipottamassa. Ja toimii kuin junan vessa!

kuukernuppi

Viesti Kirjoittaja kuukernuppi »

Näin tässä jokin aika sitten ensimmäisen helmerini livenä ja yllätyin siitä miten pieniä ne on, olin kuvitellut niiden olevan jostain kalkkunan ja kanan välimaastosta.. Liha kuulemma on hyvää ja sitä haluaisinkin maistaa, toisinsanoen helmikanat ovat hankintalistalla ensi kesänä :smt002

viirunasu

Selvä

Viesti Kirjoittaja viirunasu »

Kiitos tiedoista. Kuulostaa ihan mukavalta tuo helmikana. Täytyy vaan hommata se oma piha ja sopivat tilat, ja palata sitten asiaan!

Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Kuinkahan kylmä helmikana kestää? Eli passaako laittaa hankeen, vai tarvitseeko talvikanalan?

monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Meillä oli linnut ennen vain kylmissä tiloissa. Helmerit kyllä pärjäsivät, mutta jotenkin ne ovat talviaikaan reippaampia puuhaamaan ja munimaankin tietysti, kun on lämmintä +5 C.

meto66

Viesti Kirjoittaja meto66 »

Helmikanahan on Eteläisestä Afrikasta lähtöisin, joten tuskin kylmiin oloihin edes sopeutuu.
Kaula ja pää ovat käytännössä ilman höyheniä, vain valkea ohkanen nahka rangan päällä ja niskassa muutamia "hiuksia". Nahkaista harjaa ei ole, sellainen luutappi vaan siinä päälaella.
Viime talvena kun meillä vielä niitä oli ja lauhalla päästimme ne ulos, kumpikin hyppäsi heti ulko-orrelle ja oli siinä kiljumassa koko ulkoilun ajan. Sisällä yöpyivät ylimpien munituskoppien päällä lähellä katon rajaa, eli kaikkein lämpimimmässä paikassa.

Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Rupesinpas googlailemaan helmikanan perään. Se on tosiaan Afrikasta lähtöisin, kestää hyvin kuumaa mutta huonommin kylmää. Joitain kantoja tosin asuu sellaisilla alueilla, joissa sää voi olla hyvinkin hurja ja vaihteleva. Varmaan kylmänkestossa myös helmikanoilla paljon riippuu tottumisesta, netistä löytyy kuvia jossa helmerit kävelee lumella. Silti tulee sellainen käsitys, että plusasteilla olis sytä pysytellä.

Maailmalla helmikanoja käytetään ekologisena hyönteispyydyksenä puutarhoissa. Ne on tosi tehokkaita keräämään hämyreitä, murkkuja, matoja ja sellaisia, eivätkä kuovi maata siinä määrin kuin kanat. Tosin jollakulla ne olivat hiekkakylpeneet papumaan perunapelloksi. :lol:

Helmereiden hinta tuntuu aika kovalta, samalla rahalla saisi varmasti yhtä sun toista mielenkiintoista. Mut en silti tiedä, vähän kutkuttaisi investoida pariskunta jossain vaiheessa. Tiedä vaikka ne oliskin kivoja, ainakin tumma liha olis ihan tervetullut juttu. :smt002

monnilainen

Viesti Kirjoittaja monnilainen »

Kyllä ne on tosi mukavia ja munivat hyvin. Kuori tosin on niin kova munissa, että ensin joutuu yrittämään kaikki positiiviset keinot rikkomisessa käyttöön. Sitten kun kiukkusuoni pullistuu ja tulee ottaneeksi vähän järeämmät aseet käyttöön, löytyy soossista sekä muna että kuoret. Mutta pikku juttu. Helmikanoja on montaa eri lajia. Tämä Suomen oloissa viihtyvä on Guinean helmikana, sarvihelmikanaksikin kutsuttu. Niiden lähtöpaikoilla on kyllä myös kylmiäkin aikoja, yöt voivat olla ajoittain pakkasella. Ja kuten aiemmin todettu, pärjäävät pakkasessa, mutta eivät kyllä halua kahlailla lumessa. Tosin eivät meidän riikinkukot ja maatiaisetkaan moisesta pidä. Nyt helmikuun tiukkojen pakkasten välissä oli pari nollan päivää. Helmikanat vipelsivät heti pihalle, kun luukkua vähän raotti ja armoton soidin heti päällä.Meillä en ole huomannut mitään erityistä hakeutumista lämmönlähteen luo. Istuvat mielellään rivissä orrella niinkuin muutkin kanat. Ja patteri on kyllä kokonaan toisella puolella kanalaa. Varmaan kysymys on pitkälti yksilöllisyydestä ja tottumisesta. Mukavia kuitenkin, ja sopeutuvat hyvin muihin lintuihin. Riikinkukkokyyhkytkin saavat rauhassa pesiä niiden kanssa samassa tarhassa.

Bonus

Helmikanoista

Viesti Kirjoittaja Bonus »

Mulla ei nyt vielä ole kovin pitkää kokemusta, kun tipit tulivat meille viime kesänä.

Meillä kanat ja helmikanat pärjäsi pienempinä hyvin yhdessä, mutta sitten isompana kukot höykkyytti helmareita. Nyt helmikanat on kanojen + yhden kukon kanssa ja ne on kyllä nyt itse niitä kiusantekijöitä. Nyppivät kanoilta höyheniä kun menevät ohi.

Kotina näillä on lämpöeristetty "kanala" joka rakennettiin kesällä maapohjalle. Sisällä yksi lämpölamppu, jonka alla vesiastia. Lattialle lisättiin ennen talvea sahanpurua ja pitkin talvea kuivaa heinää. Ihan hyvin näyttävät pärjänneen ja koko talven ovat munineetkin.

Tykkäävät istua orsilla ja jos joku ottaa pattiin niin pitävät hirveätä meteliä.

Aika aran oloisia, eivät anna käsitellä eivätkä anna ottaa kiinni helpolla. Olisi ehkä pitänyt rassata niitä enempi kun olivat pieniä.

Meidän helmikanan poikaset maksoivat muistaakseni 5 €/kpl eli mitä tuossa oli mainittu tuo 40 € on kyllä aika hurja hinta.

Piti korjata kun untuvikolle (=allekirjoittanut) selvisi että ne vihertävät munat eivät olekaan helmikanan munia, vaan ihan tavallisia kananmunia *nolo*
Viimeksi muokannut Bonus, 10 Huhti 2007, 20:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Ulla

Viesti Kirjoittaja Ulla »

Minä olen pitänyt helmareitten hintana 5€ poikaset/kpl ja hinta on noussut siitä asteittain ylöspäin niin että muniva kana on 40€/kpl. Ite olen maksanut munivista 45€/kpl.

ankkailija

Re: helmikanat

Viesti Kirjoittaja ankkailija »

Nyt alko ankkailijaakin kiinnostaa.. Minkä kokoisia ja värisiä munia munivat?

jamppa

Re: helmikanat

Viesti Kirjoittaja jamppa »

Tuleppa Ankkailija tänne Jamppalaan katsomaan helmareita. Tuollahan noita on muutama ja muniakin on iso läjä.
Vaikka tekstaria ennen kun tuut ni osaan olla himassa :smt006

ankkailija

Re: helmikanat

Viesti Kirjoittaja ankkailija »

Okei! :smt003

Vastaa Viestiin