Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
T_intti
kana
Viestit: 82
Liittynyt: 08 Touko 2016, 18:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

Viesti Kirjoittaja T_intti »

Muistan elävästi kun sanoin miehelle että meille EI tule kalkkunoita että pysytellään ihan vaan kanoissa! (kuulostaako yhtään tutulta). No tilannehan on nyt se että meillä on kanojen lisäksi myös ankkoja ja toukokuussa eli ihan pian tulee myös kalkkunoita. Pihaa ei ole aidattu eikä aidattu sillä piha on hyvin suuri. Kalkkunathan ovat hyviä lentämään joten joudumme varmaan varautumaan että piha kuusen latvassa ei ole haukka vaan kalkkuna.

Meillä kanat ja ankat syöneet samoja ruokia ja nyt mietimme että annammeko kalkkunoillekin samaa vai hommaammeko niille erikseen omat sapuskat. Päälukua ollaan mietitty kolmeksi eli 1u ja 2n. Kesyyntyvätkö kalkkunat miten? Muistan lapsuudesta sen kun kaikki varoitteli että kalkkunat ovat äkäisiä. Musta/pronssi sekoituksiin ollaan päädytty pitkällisen pohdinnan jälkeen.

ONko mitään semmoista erityistä joka pitää vielä ottaa huomioon ennen kuin kalkkunat saapuvat tai kun ovat saapuneet.
Kanoja: sekarotuisia
Kalkkunat
Helmikanat
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Mun ja muutamien muidenkin kokemuksia kalkkunoiden ja kanojen 'ei aina niin sopuisasta yhteiselosta' voit lukea tästä vanhasta ketjusta:
https://munanetti.net/viewtopic.php?f=14&t=2930

Mutta kyllä kalkkunat ovat silti aivan ihania! Ootko sattunut lukemaan Maanvaiva-kalkkunan tarinointia...siinä on valloittava persoona :smt007

Meillä aikuiset kalkkunat söivät kutakuinkin samaa kuin aikuiset kanatkin. Tipu- ja kasvuaikana koetin rustailla erilaista sapuskaa. Yksi ongelma on se, ettei maatalouskauposta löydy välttämättä juuri sitä rehua mitä haluaisi, joten soveltaa pitää.
Toisista kalkkunoista tulee "kainaloisia" ja toiset ovat pidättyväisiä. Kasvuajan ihmiskontakteilla luulisin olevan osuutta asiaan. Ja ehkäpä myös ns. butit ovat kesympiä kuin mustat/pronssit.

Onnea tuleville kalkateille!
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Kalkkunat ovat kesyjä rasittavuuteen asti, ovat pihalla mukana joka hommassa, hyppivät ja paskovat kaiken päälle, autot ja traktorit mukaan lukien. Odottavat ihmisiä pihalle rappusilla maaten ja paskoen. Yönsä viettivät aitan katolla muutaman metrin korkeudessa, eivät menneet vapaaehtoisesti sisään nukkumaan. Meillä kalkut söivät himpun verran proteiinipitoisempaa ruokaa kuin kanat. Vapaana liikkuvia kalkkuja meille ei tule enää ikinä. Pronsseja olivat, 2 kukkoa ja 3 akkaa tulivat hyvin toimeen keskenään ja muiden eläinten kanssa. Vieraat pääsääntöisesti pelkäsivät vapaana liikkuvia lintuja. Meillä oli keittiöremppa viime kesänä ja asentajan pakettiauton kävivät useamman kerran paskomassa ja järjestämässä uuteen uskoon :smt005
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
T_intti
kana
Viestit: 82
Liittynyt: 08 Touko 2016, 18:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

Viesti Kirjoittaja T_intti »

Maanvaiva on IHANA! Butit ei miestä miellytäja itsekkään en hirmuisesti niistä välitä. Vaikka tarkoitus onkin ottaa van kesäksi en silti halua mitään nopeasti kasvavaa broileri rotua vai mitä ne butit olikaan.
Kanoja: sekarotuisia
Kalkkunat
Helmikanat
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Pronsseissa on hirmuisesti vähemmän lihaa verrattuna buttiin eikä ne kasva yhdessä kesässä, vähintään 8 kk ja mieluiten vuosi pitää kasvattaa ja silti lihamäärä ihan onneton verrattuna buttiin. Meidän mielestä pronssin liha on jotenkin paremman makuista kuin butin, enemmän makua ja jotenkin pehmeämpää mutta ei niin paljon parempaa että se maksaa kasvattamisen vaivan.
Halusin kasvattaa pronsseja ja haudottaa omia tipuja pakastimeen ja olla kokonaan omavarainen kalkun lihan suhteen mutta kun ei niitä voi pitää vapaana yllämainituista syistä, tai ainakaan mun hermo ei kestä sitä paskaa ja autojen naarmuja, niin tulevaisuudessa meille tulee butteja jos enää kalkkuja tulee. Hankalampia haudottaviakin olivat verrattuna kanoihin ja viiruihin. Butit ovat meillä aina olleet isossa tarhassa kun liikkuvat vapaina ihan valtavalla reviirillä ja paskovat kymmenen kertaa enemmän kuin pronssit jotka pysyivät hyvin pihapiirissä kanojen tapaan. Ensi talvi on ensimmäinen moneen vuoteen ilman kalkun lihaa ja voi olla että sitä tulee ikävä.
Kalkut ovat rujosta ulkomuodosta huolimatta valloittavia persoonia ja etenkin pronssit ovat minusta todella kauniita. Hyviä laiduntajia ovat myös, eivät kesällä juurikaan syöneet jyviä paitsi niinä harvoina öinä kun sain ne jallitettua sisälle nukkumaan ennen kuin ehtivät lentää aitan katolle.
Maanvaivaan olen tutustunut ja meillä oli Maanvaiva x 5.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 333
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Kalkkunat ovat ihania. Persoonallisia. Meillä on vanha herra, nuorempi rouva ja yksi viimekesän poikanen joka voi olla sukupuoleltaan muu. Vanha herra on talven viettänyt pääasiassa orrella johon se on komentanut minut häntä ruokkimaan. Olen sitten tarjoillut ruuan sinne, Mutta nyt kun päivät ovat pidentyneet se tulee alas jo ennen kuin menen ensikerran kanalaan. Asuvat meillä kanojen kanssa sopuisasti ja syövät samoja ruokia.
Pahinta on ollut kalkkujen pesiminen lähipuskissa joissa ne ovat joutuneet petojen suuhun, Ovat tehneet pesän niin ovelasti, että sitä en ole löytänyt kun en ole koko päivää joutanut kyttäämään. Pikaisesti kun vain ovat käyneet syömässä. Sitten jonain päivänä ovat hävinneet ja jalat tms. on joskus sitten löytynyt. Kalkkunat eivät ole vihaisia, ainakaan meillä, uteliaita kyllä eivätkä nämä paljon edes pasko eivät kyllä syökään. Joten lihankasvatus olisi ihan pööö yrittääkään. Iso brahmakukko on painavampi kuin kalkkuakka.
T_intti
kana
Viestit: 82
Liittynyt: 08 Touko 2016, 18:43
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Voihan kalkkunat! tai niiden puute :)

Viesti Kirjoittaja T_intti »

Enään viikko niin kalkkunat kotiutuu 😊 en meinaisi malttaa enään hetkeäkään kuten ei tytärtään.
Kanoja: sekarotuisia
Kalkkunat
Helmikanat
Vastaa Viestiin