Viiriäiselle tipuja

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
marjukka

Viiriäiselle tipuja

Viesti Kirjoittaja marjukka »

Voisiko joku kokeneempi auttaa!!
Viiriäiskanani on hautonut jo pitkään, ja pelkäsin, että hautoo turhaan ja suunnittelin jo laittavani munia koneeseen, jotta saisin sille tipuja. Nyt kuitenkin viime yönä on kuoriutunut ainakin 5 tipua. :smt041 Kanalla oli allaan ainakin 15 munaa - en käynyt sitä siirtelemässä, kun hautoi niin tosissaan. Uskoisin, että muitakin kanoja on muninut samaan nippuun, eikä olisi kaikki saman kanan.
Kana siis edelleen kököttää pesässä ja sillä on allaan munia ja tipuja. Laitoin lähelle juoma-astian ja ruokaa, sekä keitin kananmunaa, jota murskasin pieneksi. Ruokaa siis on, jos kana vaan haluaa tipuja viedä syömään. Mutta kun sillä on edelleen niitä munia alla, niin selviääköhän nuo tiput, vai pitäisikö mun ottaa niistä ainakin osa sivuun akvaarioon kasvamaan.
En ole kuin 2 kertaa hautonut tiput koneella. Silloin kaikki on mennyt tipujen kanssa hyvin, mutta nämä "luomu"tiput tuottavat nyt päänvaivaa. En olisi tähän väliin itse hautonut tipuja, mutta kun niitä nyt kerran tuli, niin haluaisin niiden jäävän henkiin! Koko tätä tilannetta tietysti auttaa kauheasti se, että olen töissä päivät, enkä pääse lintuja seuraamaan tiiviisti.
Linnuilla (yhteensä noin 20kpl) on siis iso talvilämmin koppi ja iso pihatarha. Kaikki linnut on pääsääntöisesti ulkona koko ajan (talvella tietysti vain tuossa kopissa). Tämä hautoja linnottautui sisälle koppiin ja on hyvin tiiviisti istunut siellä viime viikot. Hänellä on ollut yksi toinen kana, jota kutsun wannabe:ksi, seurana. Tämä toinen kana on sen pari kertaa kun olen nähnyt hautojan poistuvan munien päältä istahtanut nopeasti munien päälle, mutta ei ole yhtä pörheänä, eikä levitä siipiään samalla tavalla. Tänä aamuna kopissa olikin sitten jo 5 muuta kanaa.
Laitoin töihin lähtiessä muut kanat pihalle ja tukin tuon kulkuaukon, niin että kana ja tiput saavat olla rauhassa sisällä keskenään. Teinkö oikein, vai tyhmästi? Auttaisivatko nuo muut kanat jotenkin, vai ovatko vain kiusana?
Miten toimin jatkossa tuon kanan kanssa? Alkaako se hautomaan aina kun saa tiput isoiksi? Mikä sai sen juuri nyt hautomaan? Onko lämpimällä kesällä jokin vaikutus? Onko tuosta hautovasta kanasta jalostuksessa hyötyä? Miten toimin niin, että kana selviää hautomisesta? Hautooko sen tiput helpommin? Pitäisikö jossain vaiheessa ottaa kuoriutumattomat munat pois, että keskittyy tipuihin? Apua!
Terveisiä Muffelle Äänekoskelle - tämä kana on sinulta haettujen kanojen jälkeläisiä! :smt002
Olen vastauksista erityisen kiitollinen!
Muffe

Re: Viiriäiselle tipuja

Viesti Kirjoittaja Muffe »

Voi kun ihanaa että siellä kana on hautonut loppuun asti :smt038 Hyvä että eristit emon ja tiput niin ei toiset kanat mene nokkimaan pieniä. Antaisin tipujen olla emon alla kun ruoka ja vesi on ihan vieressä niin kyllä se emo vie pienet syömään. Jos näyttää että emo ei liikahdakaan pesästä niin tarjoa keitettyä kananmunan keltuaista suoraan emon eteen niin jospa pikkuset tulisi siitä syömään ja jos eivät tule niin ota ne emon alta ja noki sormella ruokaa niin ymmärtävät mistä on kyse :smt001 Ompa tosi mahtava uutinen kyllä :smt041 Uskon että emo kun alkaa tipujen kasvettua munimaan niin hautoo vielä uudestaan ja tämä ihana vietti periytyy myös tipuille :smt055 Onnea pikkusista :smt060
marjukka

Re: Viiriäiselle tipuja

Viesti Kirjoittaja marjukka »

Tipuja tuli yhteensä 11 kpl :smt007 - emo hylkäsi siinä vaiheessa muut munat pesästä (joita oli vielä 16kpl!!)
Kaikki tiput hengissä ja käyvät syömässä välillä ja sitten taas tiukasti emon suojaan! Kauankohan emokana saa 11 tipua pidettyä niin, ettei kenestäkään näy yhtään! Emo hoitaa tipuja tosi hienosti!
Tiput ovat nyt hieman "yllätysraskauden" tulosta ja en viitsisi jättää itselleni 30 lintua talveksi, joten jos joku on kiinnostunut tipuista, niin myyn niistä mielelläni osan. Laittakaa halutessa vaikka yksityisviestiä.
Kiitos Muffe onnitteluista!
minkuliini

Re: Viiriäiselle tipuja

Viesti Kirjoittaja minkuliini »

Täälläkin on jo 3 hautovaa viiriäismammaa! Kaikki tod.näk. Muffen porukoista kasvatettuja! Nytkin 2 niistä läsöttää pesissä ja hautoo :)
Muffe

Re: Viiriäiselle tipuja

Viesti Kirjoittaja Muffe »

Hienoa että näitä hautovia viiruja tulee lisää :smt041 Itselläni juuri munintansa aloittaneet kanat siirsin sisätiloihin isoon terraarioon ja tänään kaksi mammaa alkoivat pesän teko hommiin. Terraariossa on iso juurrakkokanto jonka alta pääsee puikkelehtimaan sen taakse. Laitoin heiniä sinne ja nyt on kanat tehneet heinistä pesät. Taidan jättää nyt munat keräämättä jos nuo haluaisivat hautoa :smt001
Iita

Re: Viiriäiselle tipuja

Viesti Kirjoittaja Iita »

minkuliini kirjoitti:Täälläkin on jo 3 hautovaa viiriäismammaa! Kaikki tod.näk. Muffen porukoista kasvatettuja! Nytkin 2 niistä läsöttää pesissä ja hautoo :)
Olen vaan niin iloinen ,kun Muffelta tulee tälläistä :smt038
Muffe

Re: Viiriäiselle tipuja

Viesti Kirjoittaja Muffe »

Kiitos Iita :smt001 Itsekin olen ihan onnesta soikeena :smt041
Vastaa Viestiin