Maatiaiskana Jussilan kanta

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Iittalan Jussi

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Iittalan Jussi »

Talbot kirjoitti: Tästä alusta versonutta kantaa on laskujeni mukaan tällä hetkellä yhdeksässä eri paikassa yhteensä 22 kukkoa ja 51 kanaa= 73.
Hienoa Talbot. Kohta aletaan kolkuttelemaan jo piikkipaikkaa määrällisesti ;)

Niin se on kesä mennyt meidänkin Jussiloilla. Hautoakin ollaan koitettu pitkin kesää. Ei nyt kovinkaan vakavissaan, mutta kokeilu mielessä. Ensimmäinen haudonta oli toukokuussa(kun saatiin munat pysymään ehjinä. Ne kun tuppasivat syömään ne ennen kuin ehdittiin keräämään). Olisikohan kuudesta munasta tullut kolme elinkelpoista yksilöä. Yksi (porukan virkein) kuoli vaan eräänä yönä. Olisikohan ollut lopulta ruuansulatuksessa jotain vikaa. Yhden jouduin lopettamaan heti jalkavammaisena. Jäljelle jääneissä oli kaksi kukkoa ja yksi kana.
Toinen haudonta laitettiin käyntiin heti perään. Taisi olla 8 munaa koneessa. Taas yksi jalkavammainen jonka lopetin. Loput hedelmöittyneet jäivät henkiin. Nyt tuloksena 3 kanaa ja 2 kukkoa. Kukot olen kyllä jo pari viikkoa sitte lopettanut.
Kolmas haudonta josta tiput kuoriutuivat pari viikkoa sitte aloitettiin 10 munalla. 8 niistä oli hedelmöittynyt ja yksi meni kesken puolivälin kohdalla. Loput seitsemän kuoriutui. Vielä emme varmasti tiedä kuinka monta kukkoa tai kanaa siitä tulee, mutta hieman pahalta näyttää. Kukkoja lienee "reilusti".
Neljäs haudonta nyt meneillää. 10 kpl munia, ovat vielä noin 10 päivää koneessa. Kaksi ei ole ilmeisesti hedelmöittynyt ja ne poistetaan koneesta seuraavassa läpivalaisusssa jollei mitään ole tapahtunut.

Haudonnan tulokset paranevat koko ajan. Kosteutta vähentämällä olemme päässeet tällä pienellä otannalla parempiin tuloksiin.

Kukaan ei haudo, eikä edes yritä.

Ammattilaisen ohjeilla taidan rakentaa isomman hautomakoneen talven aikana. Saa haudottua niin sanotusti kerralla kaiken. Jos siihen nyt edes tähdätä pitää. Onhan tämä ollut kaikkille aika mielenkiintoista puuhaa!
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Iloisia uutisia Iittalasta. Teillehän on talveksi jäämässä tällä menolla hyvinkin kymmenen kanaa. Kannan kokonaismäärä ylittää pian 80? Minä niin tykkään tämmöisestä vanhanajan meiningistä, että kokeillaan ja tehdään ja sitten kerrotaan että on saatu aikaan. Nykyaikana enemmän julkistetaaan hyviä tarkoituksia ja kauniita aikomuksia. Sitten kun pitäisi raportoida aikaansaannoksia, laskeutuu hiljaisuus tai suolletaan selityksiä ja luetellaan syitä miksi ei. Enivei, ne jalkaongelmat saattavat johtua liiallisesta kosteudesta haudonnan aikana. Hattua pitää nostaa jos olette itse rakennelleet hautomakoneen. Minä kun olen teknisissä asioissa aivan onneton, katson kunnioittaen ylöspäin kaikkia "insinööritaidon mestarinäytteitä" tekemään kykeneviä. Oletteko te saaneet muunvärisiä untuvikkoja/poikasia kuin mustia? Meillä on nähty tänä kesänä oikea ruskeiden kukkopoikien invaasio - kun molemmat pääsiitoskukot ovat ruskeita. Tekin tarvitsisitte pian siitosta varten toisen kukon eri vanhemmista kuin omat kananuorikot.
Iittalan Jussi

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Iittalan Jussi »

Kosteus ongelmaa olen minäkin jostain lukenut mahdolliseksi jalkavamman aiheuttajaksi. Ainakin tällä hetkellä tapahtumat tukevat tätä. Toki otanta on niin pieni ettei sitä kannata vielä totuudeksi julistaa.
Kosteusmittaria meillä ei hautomakoneessa ole, mutta olemme munien painonpudotuksella sitä seuranneet. Pitämällä koneen ohjeiden mukaan vettä haudonnan aikana, munien painon pudotuksessa ei päästy lähellekään ilmoitettu ohjeellista arvoa. Kahdella viimeisellä haudonnalla olemme painon pudotuksessa niukasti ohjearvon alla. Ja ainakin tällä hetkellä se vaikuttaa onnistuneelta ratkaisulta. No viikon päästä sunnuntaina alamme olemaan entistä viisaampia asian suhteen. Näillä kahdella viimeisellä kerralla on haudontapäivien 0-19 välillä 2/3 osaa ajasta ollut kupissa vettä ja loppu ajan kone on kuivana. Viimeiset kaksi päivää ohjeen mukaan molemmissa kupeissa vettä. Koneena Brinsea advance.

Mikäs sinulla Talbot on haudonnassa kuoriutumisprosentti? Tai montako munista yleensä on ollut hedelmöittymättömiä.

Meidän untuvikot ovat olleet pääsääntöisesti saman värisiä kuin viestiketjun alussa sinunkin linkittämissä kuvissa esiintyneet tiput. Eli lähes koko mustaa harmaalla vatsalla, mustaa kellertävällä vatsalla. Näistä kaikista on tullut täysin mustia nuorikoita. Nyt viimeisessä satsissa oli muutama melkoa vaalea (päät ja rinta valkoiset) kuitenkin mustalla pohjalla, mutta kaksi näyttää erillaiselta kuin meillä on ennen ollut. Niissä esiintyy ruskeaa ja muutenkin musta loistaa poissaolollaan. Saas nähdä mitä niistä tulee, mustia varmaankin :smt043 Kukkoja kuitenkin taitavat olla molemmat.

Onko teillä kuoriutunut ruskeaa värilinjaa? Miltä ne näyttivät untuvikkoina?
Fogo

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Fogo »

^Käy ostamassa vaikka lemmikki-eläinliikkeestä kosteusmittari, maksaa muutamia euroja. Löytyy usein sieltä "lisko-osastolta", mutta tietävät kyllä kassallakin.
Helpottaa suunnattomasti, kun näkee heti mikä on kosteus. Voi sitten sen mukaan toimia - joko lisätä vettä tai vähentää.
Omat haudontaprosentit ovat olleet 67%, 75% ja 67%, eikä yhtään ole tarvinnut lopettaa. Nyt tässä pitäisi alkaa miettimään, että ketkä joukkueesta lähtee pataan - kukkoja pitäisi harventaa.
Iittalan Jussi

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Iittalan Jussi »

Iittalan Jussi kirjoitti: Loput seitsemän kuoriutui. Vielä emme varmasti tiedä kuinka monta kukkoa tai kanaa siitä tulee, mutta hieman pahalta näyttää. Kukkoja lienee "reilusti".
Neljäs haudonta nyt meneillää.
Niinpä sitä voi ihminen erehtyä kukoissa. Alkuun näytti tosiaan pahalta koska lähes kaikkien tipujen harjat olivat "isoja". Nyt kun ovat reilu neljä viikkoisia voidaan varmuudella sanoa ettei kukkoja tullutkaan kuin 2 kpl ja kanoja 5 kappaletta. Tästä kesän viimeisestä satsista kuoriutui lopulta 6 tipua, joista jouduin yhden lopettamaan kippuravarpaana. Noista nyt ei sitten edes arvata ovatko kukkoja vai kanoja.

Muuten alkaa olemaan totinen paikka kun pitäisi pari kevään kukkoa pistää lihoiksi. Saas nähdä montako syöjää pöytään ilmaantuu...
Iittalan Jussi

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Iittalan Jussi »

Fogo kirjoitti:Nyt tässä pitäisi alkaa miettimään, että ketkä joukkueesta lähtee pataan - kukkoja pitäisi harventaa.
Kuinkas teillä kävi? Oliko maukasta?
Fogo

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Fogo »

^Ei ole vielä yksikään päätynyt pataan...
Nuuhqu

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Nuuhqu »

Syystervehdys!

Meillä vahvuus edelleen 2+5, eivät ole lisääntyneet saatikka kuolleet. Tällä hetkellä tosin kukkojen kanssa arveluttaa, että onkohan niitä nyt kahdessa kappaleessa kuitenkin yksi liikaa. Alkuun pikkukukoksi puhuteltu pienempi yksilö otti ja kasvoi talven aikana kaveriaan isommaksi ja taisi koettaa jonkinlaista vallankaappausta: kanalan seudulta kantautui keväämmällä jos jonkinmoista metakkaa, josta paikalle saavuttaessa oli yleensä todisteena vain ilmassa leijuvia höyheniä ja sulkia. Ilmeisesti näiden otteluiden seurauksena pyrkyri otti itseensä ja alkoi nilkuttaa, mitä jatkui pitkälle kesään. Ei pahasti sentään, sen verran vain että vähän ylimääräistä keinuntaa oli tullut muutoin kerkeäväiseen askellukseen. Kaapin paikkakin tuli tuolloin ilmeisesti osoitetuksi, koskapa tuon jälkeen kakkoskukko on ollut selvästi nokkimisjärjestyksen hännillä ja johtoasemaa pitävä kukko sitä näkyy joskus ruokien kimpusta häätävän. Rauha on näyttänyt olevan maassa, ainakin näennäisesti, mutta pari päivää sitten havahduin siihen, että kakkoskukon kaikki pitkät pyrstösulat ovat poikki ja siipisulissakin on selvää harvennusta tapahtunut. Mitenkähän noiden kanssa nyt toimisi, onko toisesta luovuttava vai katsellaanko vielä etiäpäin?

Sen verran kananpitoa on uudistettu viime kesästä, että kanat ovat olleet keväästä asti päivät pääsääntöisesti irrallaan pihalla. Ne nimittäin nokkivat ulkohäkkinsä tyhjäksi jo ensimmäisinä kevätpäivinä ja kun kovin potentiaalista petoliikennettä ei tällä tontilla päiväsaikaan ole, niin uskalsimme avata ulkohäkin oven ja päästä siipiveikot valloilleen. On riittänyt sapuskaa ja kotkotusta, viimeisimpänä riemuitsivat kovin kaurapellon puimisesta ja puintitähteistä pellon laidassa. Viinimarjapuskissakin tosin kävi kanankorkeuteen asti 100% kato, taisivat vetää marjat kupuihinsa jo ennen niiden kypsymistä. Iltaisin ollaan käyty laskemassa helttojen määrä orrelta ja suljettu häkin ovi tai ulkoluukku mahdollisten supien tai kettujen varalta.

Munia tulee edelleen hyvää tahtia, mutta hautomisesta ei ole mitään merkkejä.
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Kiitos Nuuhqu terveisistä. Jospa ne kukkoveljekset kuitenkin tulisivat keskenään toimeen taas talven yli kun kesän aktiviteetit vähenevät. Yritän taas ynnätä jussilankantaisten kokonaismäärää ja parvien määrää, ja ilmaisen myös samalla toiveeni siitä, että kaikki joilla jussilanparvia on ilmoittautuisivat ja kertoisivat lintujensa kokonaismäärän. Meillä on kova laajentumisvaihe menossa. Minun laskujeni mukaan parvia on nyt (kantatila eli Timo Lepola ei ole edes laskuissa mukana) tasan kymmenen ja kaikissa on minulta lähtenyttä sukuainesta mukana. Tai siis kahdeksan parvea kymmenestä on pelkästään tätä sukuainesta, kahdessa on suoraan Lepolalta eri aikoina saatua ainesta myös. Kiintoisa onkin tässä mielessä täällä Munanetissä toukokuulla kerran esiintyneen nimimerkki Evot1957:n parvi (Ylöjärveltä), jossa on tietojeni mukaan kahdeksan kanaa jotka ovat jo aiemmin Lepolalta saatuja ja kaksi Fogolta saatua nuorta kukkoa. Minä järjestelin omaa talvikanalaa uuteen uskoon, että sain jätettyä viime talveen nähden kaksinkertaisen talviparven. Jos kaikki sujuu hyvin, keväällä pystyn tuottamaan ehkä enemmän poikasia ja ennen kaikkea useammasta siitosryhmästä kuin viime ja tänä vuonna. Kääntöpuolena taas on se, että en pysty haudottamaan keskitalvella kuten kahtena viime vuotena, vaan vasta keväämmällä. Niin, yhteenlaskuissani päädyin nyt lukuun 19 kukkoa ja 54 kanaa, eli edelleen 73, mutta tässä luvussa ei ole Fogon parvea ollenkaan, ja Iittalan Jussin parvesta vain ne alkuperäiset minulta tulleet 1+3. Todellisuudessa määrä lienee siis jo lähellä 90? Satahan on se kannan uhanalaisuusraja! Olisi mukavaa ja tärkeää saada tietää paljonko Fogolle ja Jussille jää siipiporukkaa talven yli? Ja voisitko Fogo kysyä ja kertoa joko yv:llä tai täällä Munanetissä Evot1957:n yhteystietoja sekä sen henkilön yhteystietoja joille luovutit 1+5-kokoisen parven taannoisessa kananäyttelyssä? Fogo oli siellä muutaman jussilalaisen kanssa, ja ainakin minulle on tullut pelkästään positiivista palautetta, kiitos Fogo kannan lipun korkealla pitämisestä siellä.
Iittalan Jussi

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Iittalan Jussi »

Talbot kirjoitti:Niin, yhteenlaskuissani päädyin nyt lukuun 19 kukkoa ja 54 kanaa, eli edelleen 73, mutta tässä luvussa ei ole Fogon parvea ollenkaan, ja Iittalan Jussin parvesta vain ne alkuperäiset minulta tulleet 1+3. Todellisuudessa määrä lienee siis jo lähellä 90? Satahan on se kannan uhanalaisuusraja! Olisi mukavaa ja tärkeää saada tietää paljonko Fogolle ja Jussille jää siipiporukkaa talven yli?
Meillä jäljellä viime viikonlopun kynintätalkoiden jälkeen sinulta tulleet 1+3 ja tämän kesäkauden haudonnoista 1+12. Eli yhteensä 2+15 täällä. Nuo jäävät meille talveksi. Vanhukset ovat vielä ulkona ja nuoriso on sisällä. Alkuperäinen poppoo on jo jäänyt munintatauolle ja yksi niistä on ollut suorastaan raaskun näköinen sulkasadossaan. Eli munia ei tähän talouteen tällä hetkellä tule, mutta odottakaas vain. Tyyntä myrskyn edellä :)
(Kahta pakkasessa olevaa kukkoa ei varmaan lasketa, vaikka ovatkin säilytysohjelman alaisia)
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Wau, Jussin väki. Oletteko nikkaroineet lisätilaa? Joko keväällä uusi kukko? 20+66=86. Ja tästä siis puuttuu Fogon lintuluku. Kun lasketaan mukaan Lepolan Timolla oleva peruskanta, sadan raja on toki ylitetty. Säilytysohjelmassahan nämä kaikki eivät ole, mutta olemassa kuitenkin. MTT:n tiedotteet julkaistaan vissiin nykyään vain facebookissa, ainakaan laitoksen kotisivuille ei ole mitään yhteenvetoa eri kantojen tilanteesta tänä vuonna ilmestynyt, saati että tiedotteita perinteiseen tapaan saisivat enää aikaan. Minä en tiedä jussilankannan säilyttäjien tämänhetkistä määrää. Menee kyllä yli hilseen, mitä haittaa siitä on jos tällaisia perusasioita yleisesti tiedetään? Tai joku Amerikan vakoiluvirasto ne facebookin kautta tietää, mutta me harrastajat emme (: Siitä sen sijaan on haittaa jos ei tiedetä, mun mielestä. Uudet/vieraat piirteet esimerkiksi eri kantoihin ovat ilmaantuneet enimmäkseen silloin kun jonkin kannan jokin haara on ollut teillä tietymättömillä. Poislukien ns. valokuva-alhot.
Panda

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Panda »

Moi taas pitkästä aikaa. :smt006

Minun kanalassani on tapahtunut muutamia muutoksia. Kävin hakemassa Porista (1000 km ja 13 tuntia...) uuden kukon ja nyt vaan odotellaan että poika vähän kasvaa. Vanha kukko sai jälkeläisiä, jokin haudonnassa (kone) meni kuitenkin vikaan ja kahdeksasta hedelmöittyneestä munasta vain kaksi kuoriutui. Saattoi olla vika käyttäjässä, sillä kyseessä oli ensimmäinen haudonta kyseisellä koneella. Nyt vaan odottelen että saisin uuden satsin munia kasaan. :smt023
Iittalan Jussi

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Iittalan Jussi »

Iittalan Jussi kirjoitti:Meillä jäljellä viime viikonlopun kynintätalkoiden jälkeen sinulta tulleet 1+3 ja tämän kesäkauden haudonnoista 1+12. Eli yhteensä 2+15 täällä.
Yhden kanan saa vähentää meidän poppoosta. Se ilmottautuikin kukoksi. Vielä se on hengissä, mutta kun iäkkäämpi poppoo menee sisälle se joutuu pölkylle. Eli 2+14 tulee jäämään tänne.

Hieman komppaan Talbottia. MTT taitaa olla ihan jäätynyt odottaessaan DNA-testi tuloksia. Ei mistään mitään infoa? Koskakohan noi testi tulokset mahtaa tulla?

Ja suorastaan ylpeänä totean: Meidän ensimmäinen oma kasvattama kukko on paistettu ja syöty. Kaikki osallistuivat syöntitalkoisiin.
Talbot

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja Talbot »

Tämän päivän Maaseudun Tulevaisuudessa on iso, erinomainen kuva Fogosta ja viidestä Jussilan kanasta sekä yhdestä kukosta. Ryhmä osallistuu Elma-messuille. Jussilan kanta saa rutkasti huomiota. Kiitos Fogo! Jussilasi ovat oikein edukseen, komeita kanoja täydessä höyhenpuvussa ja kuin isoisänsä kopio tuo kukko. Meiltä lähtivät vielä "geenivarakukot" Hui ja Hai uuteen paikkaan. Fogon jussilalaisten kokonaismäärää en tiedä, mutta ainakin niitä on siis 1+5, eli kannan kokonaismäärä (ilman Timo Lepolan lintuja) on nyt 21+70=91. Ja jos Fogolla on vielä lisää, niin hyvä hyvä.
kaisumaria
araucana
Viestit: 519
Liittynyt: 12 Maalis 2010, 12:38
Paikkakunta: Pyhämaa (Uusikaupunki)

Re: Maatiaiskana Jussilan kanta

Viesti Kirjoittaja kaisumaria »

Oli tosiaan upea kuva MT:ssa! :smt023 Hienoa että kohteeksi otettiin juuri Jussilat, niitä olen salaa ihaillut vuosikausia. Hankinta on ajankohtainen vasta kun
joku :smt049 suostuu tekemään lisätilaa kanoille.
(Lisätään vielä että aamulla telkassa katsoin jotain kapinakokkia, joka vieraili Lassilan tilalla. Oli silkkejä ja Highline-kanoja tekstin mukaan. Noissa 24h kitchen-ohjelmissa on aamuisin tekstitys, ei häiritse muuta perhettä.)
Ei tästä mitään tule, mutta yritetään nyt kuitenkin
Vastaa Viestiin