Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

kun kana sairastaa...

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
andromeda
muna
Viestit: 3
Liittynyt: 26 Tammi 2022, 18:34

Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

Viesti Kirjoittaja andromeda »

Hei,

kaksi vuotta sitten ostin 7 tyrnäväläistä maatiaiskanaa. Myöhemmin ostin kukon, myös tyrnis. Hyvin aktiivinen herrasmies, muuten hyvä kukko. Viime kesänä kuoriutui 24 tipua. Munia tuli ennen n. 5 päivässä, eli munivat joka päivä ja välillä taukoa. Yksi on pitänyt kerran sulkasadon, muut eivät. Eivät ole (valitettavasti) pitäneet taukoa munimisesta.

Kanat syövät punahelttaa, täysrehua. Tarjolla on soraa, kalkkia, puhdasta vettä. Valaistus ok ja tuntimäärä, on orsia ja kaaleja aktivoinniksi. Ei lintukirppuja, kanapunkkeja tms. Hyvät puitteet. On pehkua missä kylpeä, laitan siihen välillä tuhkaa. Kaikki näennäisesti ok.

Olen antanut sisä-ja ulkoloishäädön, koska kanani kuolevat mystisesti. Kunnan eläinlääkärikään ei osaa auttaa. Tänään lopetetulle kanalle tein ruumiinavauksen, ja tosiaan munanjohdin oli tulehtunut, matoja en löytänyt tms. Kenties sisäelinrasvaa oli paljon, mikä on outoa, koska tarjolla on vain täysrehua ja en anna muuta ruokaa (paitsi kaali roikkuu aina kanalassa).

Kaikki ongelmat alkoivat siitä, kun kanojen alaselät alkoivat kaljuuntumaan, mutta ei ihan kaikilla. Siksi loishäädöt, ei auttanut. Sitten 6 kk sitten yhden kanan kloaakki oli tulehtunut ja sieltä tuli tulehduseritettä, päästin pois. Sitten meni 3 kuukautta ja toiselle kävi samoin. Tänään meni taas yksi. Kaikilla aivan sama homma, ja nämä vielä olleet niitä joilla sulkapeite ehjä ja puhdas ja kaikki ok.

Faktoja
- Kukko polkee aktiivisesti (liian aktiivisesti, kaljut selät? Nähnyt myös, että aktin lopuksi nokkaisee kanaa päähän)
- Yksi kana nokkii kukon jalkoja ja niskaa orrella, nokkii myös muita välillä
- Tietyt kanat nokkivat muita "ohimennen" - ei koskaan verisiä haavoja tms
- Jotkut kanoista aivastelevat
- Yksi kana yhteen aikaan ontui, ja lääkitsin kipulääkkeellä. Meni takaisin orrelle ja pitkään kaikki ok, sitten taas ontui. Meni taas ohi. Niveltulehdus?

Tänään kanoja on jäljellä 5 + 1 kukko. Leikkasin ja hioin tänään kannuskynnet ja katson, onko sillä vaikutusta kaljuihin selkiin. En tahdo ottaa uusia kanoja, kun en tiedä miksi nämä siskokset kuolevat samaan tautiin toinen toisensa perään. Eli jos polkeminen ongelma, laitan kukon pois.

Voiko olla niin, että kukko on polkenut liikaa kanoja (näitä oli siis 7) ja tämä on aiheuttanut kovaa stressiä joka on johtanut häiriökäyttäytymiseen (kannibalismi, kun 1-2 kanaa nokkii muita). Eli voiko tämä kaikki olla stressiä liiasta polkemisesta josta on seurannut e.coli ja munanjohtimen tulehdus? En ymmärrä miksi kaikki kanat kuolee tuohon.

Toivottavasti joku osaa auttaa minua. Alkaa yöunet menemään tässä pikkuhiljaa. :(
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Onpas kurjaa :smt009 Oletko kokeillut auttaisivatko antibiootit? Niistä on monesti apua varsinkin silloin, jos ne aloitetaan heti, kun oireet huomataan.

Varmaan on kuten arveletkin, että kukko polkee liian aktiivisesti, kun kerran selät ovat paljaina. Siitä voi tulla stressi ja se taas voi laukaista sairauden.
Kanamäärän lisääminen saattaisi auttaa, mutta toisinaan isossakin kanaparvessa kukolla on tietyt kanat, joita se polkee enemmän kuin muita eli ei mikään takuuvarma keino.
Kanojen selät voi suojata "takilla/loimella", oletko tähän tutustunut?
Käsitinkö oikein, että kaikki kuolleet kanat olivat kuitenkin täydessä höyhenpuvussa eli ne eivät olleet "puhkipoljettuja"? Jos näin oli, niin se ei oikein sovi tuohen stressi-teoriaan... :smt017

Yleensä munanjohtimen tulehdusta pidetään kanojen "ammattitautina" eli se vaivaa varsinkin munintaan jalostettuja tehokanoja. Sulla on maatiaisia, mutta jostain syystä ne eivät ole sulkasatoilleet ja samalla pitäneet munintataukoa. Se tauko olisi hyvä pitää, jotta munintaelimistö saisi levätä. Kanojen kuuluisi sulkasatoilla viimeistään toisena elinvuotenaan. Yleensä se ajoittuu syksyyn/talveen, kun valoa on vähemmän. Kuinka pitkään sun kanalassa on valoisa aika? Nyt niille on aika mahdotonta saada sulkasatoa, kun päivä jatkuu koko ajan, mutta syksyn tullen vähentäisin valaistusta niin paljon, että sulkasato alkaisi.

Toivottavasti loput kanat säilyvät terveinä.
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Voi itku. Varmasti tosi turhauttavaa tuo. Toivottavasti kuolemia ei enää tule.

Samoin kuin Hilta, mäkin kiinnitin huomion tuohon sulkasadon puuttumiseen. Olivatko kanat jo aikuisia munivia, kun ne kaksi vuotta sitten tulivat teille?

Noiden Hiltan mainitsemien asioiden lisäksi, mulle tuli vielä muutama ajatus mieleen. Olosuhteet on varmaan kunnossa, mutta kannattaisi ehkä silti tarkistaa, ettei kanalassa ole vetoa. Veto voi aiheuttaa munanjohtimen tulehdusta. Miten ilmanvaihto on järjestetty, mistä korvausilma tulee? Onko sisäilma kanalassa muuten hyvä? Mikä on kosteusprosentti? Suhteellinen kosteus ei saisi nousta yli 75 %.

Varmuuden vuoksi voi myös aina kokeilla pehkun vaihtoa ja munintapesien olkien vaihtoa.

Semmoinenkin kysymys heräsi, että saavathan kanasesi myös viljaa, kauran- tai ohranjyviä, joita voivat syödä halunsa mukaan rehun ohella? Varmaan tämäkin on kunnossa. Joka tapauksessa, se lisää kanan mahdollisuutta itse säätää syömisiään tarpeen mukaan.

Vielä yksi asia, jonka luin aikoinaan. Kaivoin tekstin nyt esiin. HUOM!! Sillä varauksella, että tämä ei ehkä ollenkaan enää pidä paikkansa nykyeläinlääketieteen valossa. Mutta vanhassa Maatalouden eläinlääkärikirjassa H. Westermarck kirjoittaa, että: ”Munatorventulehdus voi tarttua joko pesän saastuessa tai kukkojen levittäessä tartuntaa parittelun kautta. Pesät desinfioidaan ja kukot erotetaan pariksi viikoksi parvesta.” Missään muualla en kylläkään ole tuohon, että kukko tartuttaisi tätä kanasta toiseen, törmännyt. Tai sitten en vain ole sattunut huomaamaan. Tietääkö kukaan, voiko tuossa tarttumisteoriassa olla perää? :smt017
andromeda
muna
Viestit: 3
Liittynyt: 26 Tammi 2022, 18:34

Re: Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

Viesti Kirjoittaja andromeda »

HiltaHelikopteri kirjoitti: 29 Huhti 2022, 20:28 Onpas kurjaa :smt009 Oletko kokeillut auttaisivatko antibiootit? Niistä on monesti apua varsinkin silloin, jos ne aloitetaan heti, kun oireet huomataan.

Varmaan on kuten arveletkin, että kukko polkee liian aktiivisesti, kun kerran selät ovat paljaina. Siitä voi tulla stressi ja se taas voi laukaista sairauden.
Kanamäärän lisääminen saattaisi auttaa, mutta toisinaan isossakin kanaparvessa kukolla on tietyt kanat, joita se polkee enemmän kuin muita eli ei mikään takuuvarma keino.
Kanojen selät voi suojata "takilla/loimella", oletko tähän tutustunut?
Käsitinkö oikein, että kaikki kuolleet kanat olivat kuitenkin täydessä höyhenpuvussa eli ne eivät olleet "puhkipoljettuja"? Jos näin oli, niin se ei oikein sovi tuohen stressi-teoriaan... :smt017

Yleensä munanjohtimen tulehdusta pidetään kanojen "ammattitautina" eli se vaivaa varsinkin munintaan jalostettuja tehokanoja. Sulla on maatiaisia, mutta jostain syystä ne eivät ole sulkasatoilleet ja samalla pitäneet munintataukoa. Se tauko olisi hyvä pitää, jotta munintaelimistö saisi levätä. Kanojen kuuluisi sulkasatoilla viimeistään toisena elinvuotenaan. Yleensä se ajoittuu syksyyn/talveen, kun valoa on vähemmän. Kuinka pitkään sun kanalassa on valoisa aika? Nyt niille on aika mahdotonta saada sulkasatoa, kun päivä jatkuu koko ajan, mutta syksyn tullen vähentäisin valaistusta niin paljon, että sulkasato alkaisi.

Toivottavasti loput kanat säilyvät terveinä.
Hei,

Kiitos kun näit vaivaa ja vastasit, arvostan sitä.

Kunnan eläinlääkäri oli vähän sitä mieltä, että antibiootit ei ole tarpeen, mutta voidaan niitä toki miettiä. Jotenkin itsekin tahtoisin, että maatiaiskanat voisivat elää yli kaksivuotiaiksi ilman antibiootteja, samasta syystä yritän pitää touhun "mahdollisimman luonnollisena", enkä myöskään ompele panotakkeja. Pakko myöntää että Timppa-kukko on liian kova panomies. Leikkasin kannukset lyhyeksi ja hioin eilen ja tänään on jo kulunut selistä sininen haavaspray pois ja kukolla on siniset kynnet. Ja kirjoititkin miten kanamäärän kasvu ei välttämättä auta - ei autakaan, kun herra tykkää tietyn värisistä kanoista.

Mulla on ollut valaistus ajastuksella 21-8.00, 40w ledi. Eli 11 tuntia pimeenä, 13 valoa. Kanalassa on ikkunat ja itseasiassa annoin nyt mennä luonnonvalolla ja pari aloitti nyt sulkasadon. On ollut liian pitkä päivä siis, jatkossa syksyllä alan pikkuhiljaa lyhentämään valoisan ajan pituutta.
andromeda
muna
Viestit: 3
Liittynyt: 26 Tammi 2022, 18:34

Re: Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

Viesti Kirjoittaja andromeda »

Aleksandra kirjoitti: 30 Huhti 2022, 08:12 Voi itku. Varmasti tosi turhauttavaa tuo. Toivottavasti kuolemia ei enää tule.

Samoin kuin Hilta, mäkin kiinnitin huomion tuohon sulkasadon puuttumiseen. Olivatko kanat jo aikuisia munivia, kun ne kaksi vuotta sitten tulivat teille?

Noiden Hiltan mainitsemien asioiden lisäksi, mulle tuli vielä muutama ajatus mieleen. Olosuhteet on varmaan kunnossa, mutta kannattaisi ehkä silti tarkistaa, ettei kanalassa ole vetoa. Veto voi aiheuttaa munanjohtimen tulehdusta. Miten ilmanvaihto on järjestetty, mistä korvausilma tulee? Onko sisäilma kanalassa muuten hyvä? Mikä on kosteusprosentti? Suhteellinen kosteus ei saisi nousta yli 75 %.

Varmuuden vuoksi voi myös aina kokeilla pehkun vaihtoa ja munintapesien olkien vaihtoa.

Semmoinenkin kysymys heräsi, että saavathan kanasesi myös viljaa, kauran- tai ohranjyviä, joita voivat syödä halunsa mukaan rehun ohella? Varmaan tämäkin on kunnossa. Joka tapauksessa, se lisää kanan mahdollisuutta itse säätää syömisiään tarpeen mukaan.

Vielä yksi asia, jonka luin aikoinaan. Kaivoin tekstin nyt esiin. HUOM!! Sillä varauksella, että tämä ei ehkä ollenkaan enää pidä paikkansa nykyeläinlääketieteen valossa. Mutta vanhassa Maatalouden eläinlääkärikirjassa H. Westermarck kirjoittaa, että: ”Munatorventulehdus voi tarttua joko pesän saastuessa tai kukkojen levittäessä tartuntaa parittelun kautta. Pesät desinfioidaan ja kukot erotetaan pariksi viikoksi parvesta.” Missään muualla en kylläkään ole tuohon, että kukko tartuttaisi tätä kanasta toiseen, törmännyt. Tai sitten en vain ole sattunut huomaamaan. Tietääkö kukaan, voiko tuossa tarttumisteoriassa olla perää? :smt017
Kiitos vastauksesta, se antoi paljon ajateltavaa ja luulen, että mysteeri ratkesi. Olen googlettanut ja kysynyt lääkäreiltä ja miettinyt asiaa yötä myöten, mutta tarjosit minulle jotain hyvin selkeää ja loogista.

Jatkossa lyhennän syksyllä asteittain valon määrää. Nämä tulivat minulle nuorikkoina, täyttivät juuri 2 vuotta.

Katossa on ilmanpoistoventtiili, ovessa sisääntuloilmalle. Miehen kanssa puhuttiin, että vetoa ei kumpikaan ole havaittu kahden vuoden aikana, enemmänkin koetaan että ilmanvaihto saisi olla tehokkaampi.

Olemme päättäneet nyt saneerata kanalan, kaksi vuotta menty turpeella ja nyt riittää. Meillä on valettu betonilattia, nyt aion laittaa siihen hiekan ja erilliset turvekylpykaukalot. Se ei pölise ja saan kakat haravoitua pois.

Kosteusprosentti nousi tänä keväänä taivaisiin, ja muutin kanat uusiin tiloihin. Koko kanala alkoi tulvia ja turve alkoi kastua ja siirsin kanat. Hoidin tilanteen nopeasti, olivat kosteassa 2 pv ja pääsivät katettuun ulkoaitaukseen turvaan kuivaan. Eli en usko, että tämä aiheutti tätä tulehdusta.. Oli kuitenkin jo 3. kana aikavälillä marraskuu-huhtikuu.

Munintapönttöjä olen pessyt ja vaihtanut kuivikkeita.

Kanani saavat vain täysrehua, kalkkia, soraa, vettä ja keräkaali roikkuu katosta. En anna muuta, kun kaikki sanoo että ei saa antaa täysrehun lisäksi muuta (liikaa energiaa, munat kasvaa suuriksi). Itseasiassa annoin täysrehun lisäksi ruoantähteitä, mutta sitten ensimmäinen kana sai sen munanjohtimentulehduksen ja sain neuvon että älä enää täysrehun lisäksi anna muuta ruokaa.

Kiinnitän jatkossa syksyllä huomiota valon määrän vähentämiseen ja sulkasadon saavuttamiseen, parannan ilmanvaihtoa ja vaihdan ei-pölyävään pohjikkeeseen.

Mutta toi kukko-asia avasi mun silmät. Timpan pyrstösulkiin tarttui sitä eritettä kun eka kana sairastui, eli on sitä sairasta kanaa marraskuussa polkenut. Ja kaikkia kanoja polkee monta kertaa päivässä. Jos on jokin virus (esim. E. Coli) niin onhan siinä tulehduseritteessä varmasti pöpöjä, ja jos kukko polkee toista kanaa niin miksi se ei sinne leviäisi. Ja tänään kun tutkin kanat taas nyt yhden kloaakissa oli valkoista, oli siis terveen värinen mutta jotain valkoista eritettä oli tippa ja ei haissut pissalle.

Tämä selittäisi minulle sen, miksi 5 kuukauden sisällä on mennyt 3 kanaa munanjohtimentulehduksen (tai siis olisi mennyt, en toki antanut kuolla siihen vaan päästin paremmille matomaille).

Alkaa tuntua siltä, että oli miten oli niin himonussija-kukko ei tee parvelle hyvää, en tahdo antaa poiskaan koska ongelma jatkuu varmasti seuraavassa parvessa. On myös kerran hypännyt mun päälle. Muuten ollut tosi tosi hyvä kukko, tosi harmillinen tilanne.

Kiitos kun vastasit, tahdon että kanat voi hyvin ja tuntuu kurjalta kun yrittää ja yrittää ja tilanne jatkuu kaikesta yrittämisestä huolimatta. Seuraan nyt aktiivisesti tota yhtä kanaa, jonka kloaakissa oli tippa valkeaa eritettä.. Jossain luki että valkosipulia voisi laittaa juomaveteen, mutta en tiedä voiko auttaa.
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Jäin vielä pohtimaan tuota himopolkijakukkoa. Voisiko semmoinen helpottaa tilannetta vähän, että heittelisi pehkuun vaikkapa kauranjyviä. Niiden etsiminen pehkusta on kanoille ja kukolle mielekästä puuhaa. Kukko saisi päteä kun se löytäisi kanoille jyviä. Ei ehkä olisi niin tiuhaan se polkeminen mielessä, kun olisi muuta mukavaa askaretta millä tehdä kanoihin vaikutuksen. :wink: Tämmöisen teorian kehittelin, mutta en kyllä tiedä toimiiko se ollenkaan. :)
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Miksi kaikki kanani kuolevat munanjohtimen tulehdukseen?

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Saatko kukon erilleen kanoista vähäksi aikaa omaan tilaan josta se kuitenkin näkee kanat?
Himopolkijakukolle olisi hyvä saada lisää kanoja vaikka aina se ei, kuten edellä jo todettiin auta. Jos liika polkeminen stressaa kanoja ne viettävät aikaansa orrella ja kukko päivystää lattialla odottaen että kanat tulevat alas, jolloin kukko pääsee polkemaan. Kanat myös pakoilevat kukkoa ja selvästi vastustavat polkemista. Kaljut selät ei aina ole merkki liiasta polkemisesta, kukko vaan suosii toisia kanoja. Minä vaihtaisin kukkoa jos kanat selvästi stressaavat.
Rehustus vaikutta olevan kunnossa. Täysrehussa on niin vähän proteiinia että sen kanssa ei sovi juuri muuta antaa. Munat eivät kasva suuriksi viljasta vaan muninta vähenee liian vähästä proteiinista jos viljaa käyttää liikaa täysrehun kanssa. Kaali kuitenkin ok minusta. Pari kourallista jyviä, pähkinöitä, herneitä tai muita siemeniä pehkuun on hyvä virike. Kohta saa vihreää pihalta.
En ole törmännyt tuohon että kukko tartuttaisi munanjohtimen tulehdusta mutta kyllä se uskottavalta vaikuttaa. Munintapesätkin kannattaa varmaan pitää puhtaina.
Harmillinen tilanne
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Vastaa Viestiin