Koira kukon kanojen kimppuun

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 598
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Koira kukon kanojen kimppuun

Viesti Kirjoittaja mimmu »

Muistan kun Aleksandra kirjoitti kesällä Ville kukosta joka ketun hampaisiin jäi :smt022 nyt täällä koettiin kauhun hetkiä eilen. Manun porukka oli ulkona ja osa kulki minun mukana kun kävin hakemassa iltaruoan sisältä, niin Manu ja Milla jäivät oven eteen odottamaan en viipynyt kuin kymmenisen minuuttia ja tullessa ulos ei näkynyt ketään :smt009 aattelin että olivat jo menneet sisälle ja kävin sitten viemässä ruoan samalla MUTTA sisällä oli ainoastaan Manu ja uudet mille tytöt muita ei näkynyt missään. Olivat jääneet puutarhaan kuopimaan maata nyt ei ketään näkynyt kunnes huomasin ison tukun sulkia ja höyheniä. Silloin tuli hätä onko haukka käynyt vierailulla mutta kun laajalti näkyi lisää niin uudestaan laskemaan porukka. Siinä kutsuessa kanoja kukkoa niin kaks vaaleaa milleä tuli jostain ulkotarhassa näkyi lisää höyheniä eli eikun soitin isännän sisältä apuun ja aloimme etsiä tutkia mitä on käynyt. Olin kuullut aiemmin koiran haukuntaa kauempana muttei pitänyt lähellä ketään olevan mökillään mutta isäntä lähti tarkistamaan. Sillä välin huutelin ja kutsuin niitä jotka havaitsin kadonneeksi pikku kukko Vauhtiraita, silkit Alma ja Kanuuna. Yksi kana löytyi autotallista hyvin säikkynä muista ei jälkeäkään. Kävin lisäämään lämmintä vaatetta lisää päälle kun alkoi tuuli puhaltaa viileästi ja ohkasilla vaatteilla olin mennyt pihalle eihän sitä huomannut kun hätä oli päällimmäisenä. Takas tullessa Alma oli verkko oven edessä muttei Kanuuna eikä Vauhtiraitaa näkynyt missään. Kiersin vielä uudestaan puutarhassa ja rannalla niin huomasin että Kanuuna oli oven edessä vuorostaan. Kävin päästämässä sisälle ja jatkoin etsintää eihän haukka tuommoista jälkeä tee että monissa paikoissa sulkia ja höyheniä eikä pääse verkkotarhaan kun tiivis verkko. Kiersin rannalla ja huomasin että jokin liikkuu siellä ja kutsuin kukkoa. Sieltä se vaivalloisesti :( kävelee vastaan ja miltä Vauhtiraita näytti. Hiljaa rauhallisesti käveltiin kohti tarhaa ja sisälle jossa kaikki muu porukka shokissa lattialla olivat. Annoin olla rauhassa ja vasta illalla pääsin tutkimaan pyrstö pään jossa ei ollut yhtään sulkia eikä höyheniä oli kuin Pekka Töpöhäntä. Myös Alma ja Kanuuna oli menettäneet höyheniä muttei onneksi paljon. Juttelin ja kehuin pikku kukkoa joka puolusti kanoja ja altistui itse haaverissa ja nyt on pyrstötön kukko. Kaikki ovat vielä tänään ollut hiljaista porukkaa enkä laskenut ulkotarhaan ollenkaan niin saavat rauhassa lepäillä edes ruoka ei ole kunnolla maistunut vaikka vein herkkuja. No selvisi isännän tullessa mökki kierrokselta, että siskoni mökillä oli heidän tuttuja tullut sienestämään ja heidän koirat oli karannut ulos ja jos he eivät olisi kutsuneet niitä niin olisi käynyt kukolle ja kanoille pahemmin. Toinen koirista oli terrieri ja riista vaisto ajoi meidän pihalle tappamaan siivekkäitä toinen joku seisova koira joka ei ollut pihalta lähtenyt pidemmälle. Kukko on varmaan tarhassa puolustanut kanoja joista osa pääsi piiloon osa sisälle ja koiralle liian monta mitkä olisi tappanut joten lähtenyt varmaan kukon kanssa tappelemaan pihalle jossa näkyy ne useammat höyhenen ja sulkien kasat pitkin pihaa. Kyllä on Vauhtiraita ollut kovilla ja ihmetyttää miten ihmeessä on selvinnyt tästä taistelusta koiran kanssa. Kyllä oman pihan pitäisi saada olla turvallinen ja kuka ketäkin mökilleen menee oli vieras tai omistaja niin pitää huolehtia että omat eläimet on aidatulla alueella tai kytkettynä :smt027 ja myös vierailleen ilmoittaa että lähi asumuksia on jossa siipikarjaa pidetään. Nyt toivotaan ettei tämä laukaise marekia kelleen yksi nahkamuna jo oli eli muninta tasokin laskee. Nyt hissukseen ja rauhallista oloa että pahin shokki lauhtuu. Eihän se koirien vika ole että näin pääsi käymään, vaan koska ihmiset ovat joskus ajattelemattomia eivätkä välttämättä vahdi.
Upea Vauhtiraita kukko joka osasi pitää puolensa :smt056
mummo ja kanaset :biggrin:
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Koira kukon kanojen kimppuun

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Voi ei! Kylläpä on ollut kova koettelemus. :smt056 Hieno kukko Vauhtiraita, ottanut eniten osumaa ja muut ovat päässeet turvaan. Kuin ihmeen kaupalla kukko selvisi hurjasta tapauksesta. Nyt pidetään peukkuja, että Vauhtiraita toipuu entiselleeen, ja myös muut selviävät järkytyksestä niin elo palaisi parvessa normaaliksi.

Kyllä omalla pihalla pitää saada eläinten olla turvassa vierailta irtokoirilta. Luonnon petojen ollessa asialla on tapaukset jotenkin helpompi hyväksyä. Niiden kohdalla sitä ajattelee, että ne vain koettavat selviytyä ja ruokkia poikasensa niin kuin kaikki muutkin.
Maattarimamma94
muna
Viestit: 10
Liittynyt: 12 Helmi 2021, 09:30

Re: Koira kukon kanojen kimppuun

Viesti Kirjoittaja Maattarimamma94 »

Onpa reipas pieni Vauhtiraita! :smt049 Meillä kukot pakenee etunenässä vaaraa :smt021
Piikkiöläiset ihanuudet: Lempi, Orvokki, Kyllikki, Helmi, Kaneli, Lipstikka ja Rosmariini +Pojat. Risteytykset: Pioni & Petunia. Hautovia piikkiöläisiä Liedossa.
Avatar
mimmu
sussex
Viestit: 598
Liittynyt: 06 Touko 2007, 12:59
Paikkakunta: Etelä-Savo/Sulkava

Re: Koira kukon kanojen kimppuun

Viesti Kirjoittaja mimmu »

Aleksandra kirjoitti: 20 Syys 2021, 09:31 Voi ei! Kylläpä on ollut kova koettelemus
Aleksandra kirjoitti: 20 Syys 2021, 09:31 Kyllä omalla pihalla pitää saada eläinten olla turvassa vierailta irtokoirilta
Maattarimamma94 kirjoitti: 20 Syys 2021, 13:43 Onpa reipas pieni Vauhtiraita!
Kiitos myötätunnosta Aleksandra ja Maattarimamma94 :smt006
Tosiaan kyllä oli koettelemus niin kana/kukko porukalla kuin itselläänkin. Ei tämmöistä pitäisi omalla pihalla todellakaan käydä :smt009
Ihmetyttää miten ihmeessä Vauhtiraita on selvinnyt koiran hampaista hengissä ja kivulias peräpää on varmasti kun tarkastin tarkemmin niin ihan paljas on eikä yhtään pyrstösulkia kyllä on mahtanut sattua :shock: eikä ei kahakan johdosta kokenut kipua varmaan kun suojeli kanalaumaansa henkeen ja vereen.
Nyt on Vauhtiraita pirteä entisensä eikä kukaan noki tai kiusaa samaan tyyliin seurustelee kaikkien kanssa :smt056 meidän uljas kukkopoika.
Kyllä olen kehunut ja kädestä antanut herkkupaloja että tietää tuntee miten hyvä kukko on.
Jäi kumminkin arkuus pelko kaikille vaikka on ikkuna auki iltaan asti, niin kukaan ei mene ulos ulkotarhaan ( katettu verkolla) joku hetken aikaa voi istua ja katsoa tasanteella mutta ulos ei uskalla.
Nyt harmiksi yksi kana kuoli sillä oli jo aika kova sulkasato, mutta varmaan tämä järkytys sitten laukaisi ettei kunto kestänyt. Ei vaappunut eikä olemuksen mukaan olisi marek :smt017 pelko ja shokki varmaan laukaisi. Hyvä hautoja oli viimeiset tiput on tämä kukkopoika ja sen sisko.
Myös ei yhtään munaa ole keltään tullut vielä.
Nyt kaikki on siirretty talvikanalaan mutta pääsevät ulos jos mielii kun käyn siivoamassa.
Hyvin siirto onnistui uudetkin kanat heti löysivät paikan missä nukkua ja touhuavat ihan kuin olisi tuttu paikka.
Päivä kerrallaan mennään ja toivotaan ettei tule takapakkia enää.
mummo ja kanaset :biggrin:
Vastaa Viestiin