Metsästyskoira söi kukon ja kanan

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Ruusunen
nuorikko
Viestit: 53
Liittynyt: 10 Touko 2014, 11:58

Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja Ruusunen »

Tänään meillä lapsia odotti kanalassa kurja näky: melkein kokonaan syöty kananraato ja iso kasa sulkia pitkin kanalaa :smt089 Poikamme 8v. ja 4 v. olivat mennet katosmaan kanoja, kun ihmettelivät, mikseivät ne olleet normaalisti pihalla. Raadon lisäksi muutama kana ja kukkonuorikko olivat kadoksissa. Mieheni oli kuitenkin ollut aamulla herättelemässä kanat ja kaikki oli kunnossa silloin.

Näimme heti, ettei jälki ollut sama kuin pari vuotta sitten minkin käydessä kanalassamme tappamassa 5 kanaa. Nyt tämä löytynyt kuollut nuori kana oli melkein kokonaan syöty. Epäilimme heti seudulla juoksevia metsästyskoiria.

juoksimme pihalle etsimään jälkiä ja kadonneita yksilöitä. Melkein itku tuli kun sieltä täältä puskista löytyi hätääntyneet mutta ehjät kukko ja kanat. Lopulta pihaan löysi pitkän ajan kuluttua vielä yksi kana ehjänä.

Naapuri osasi neuvoa, kenen metsästäjän koira saattoi olla kyseessä ja soitimme hänelle.No hänellä oli tosiaan koira ollut hetken kadoksissa ja tunnusti, että se oli tullut meidän pihalta. Uskoi itsekin, että hänen koiransa oli sen tehnyt, pahoitteli asiaa ja lupasi korvata kuolleet kanat. Hyvä niin.

Mutta mikä korvaa ihanan, kauniin, meillä kasvaneen kiltin Jaafet-kukon, joka oli meidän yksi komeimmista kukoistamme?! Tai nuoren tämän kesän nuorikkomme, poikiemme hellimän pikku Pörrön, joka olisi ihan kohta tullut munintaikään?! Kauheata menettää ne :smt022

On se kumma, että olemme kolme kertaa vain antaneet kanojemme itse hautoa meille tipuja ja kaikilla kerroilla on varsinkin kananuorikoille sitten käynyt huonosti. Ensimmäisellä kerralla oli vain yksi kukkotipu, se kuoli heti syksyn tullen itsestään, kai marekiin. Sitten saimme toissakesänä 5 tipua, joista oli 2 kukkoa ja kolme kanaa. Minkki tuli ja tappoi kaikki nuo nuoret kanat, kukot jäivät meille. Tänä kesänä kanat hautoivat yht. 4 tipua, joista vain yksi oli kana. Sen nyt koira söi. Ja koira ilmeisesti söi kokonaan tuon kukon, jonka siskot 2 vuotta sitten kuolivat minkin takia. Jotenkin tulee sellainen vaikutelma, ettei meidän pidä itse antaa kanojen hautoa tipuja. Lapset vain ovat niin kovin nauttineet omien tipujen syntymästä ja hoitamisesta. Ja onhan se myös meistä aikuisista ihanaa. Mutta yksikään oma kanatipu ei ole jäänyt eloon, on se tosi kumma juttu.

Kyllä alkaa olla ärsyyntynyt noihin metsästäjiin koirinensa :smt013 Tämäkin koira oli jo kerran juoksennellut viime keväänä pihallamme ja sanoimme siitä metsästäjälle. Hän sanoi, että koira on kiltti kuin laupias samarialainen, ei ketään vahingoita. Siinä se nähtiin sitten.
Maatiaiskanoja ja -kukkoja
Vuohia ja lampaita, lapinlehmä poikineen
Koira, neitokakaduja, kissoja, poni ja hevonen
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Voi itku, kuinka kurjasti kävi. Voin kuvitella, että suru on suuri ja lapsille varsinkin tosi murheellista. Onneksi koiran omistaja myönsi vastuunsa, vaikka eihän se kovin paljoa lohduta. Hyvä, että ne säikähtäneet löytyivät eikä jääneet hukkateille.
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 333
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Voi perskules minkä teki. Ei mikään rahasumma korvaa sitä mielipahaa jonka saitte. Toisaalta koira on koira ja metsästyskoira eritoten.
Minä olen pelännyt samaa. Koputan puuta. Mikä hyvänsä koira kävisi heti 10 vuotiaan hanhimuorimme kurkkuun kiinni kun vain sen näkisi. Muori ei lyhkäisillä jaloillaan kykenisi karkuun lyllertämään. Kanat ja kalkkuemokin poikasineen olisi tulilinjalla.
Toisaalta riistakameraan on viime viikolla eräänä yönä tallentunut ilves tuossa lähipellon laidassa. Siellä oli raadeltu peura, ja veimme sinne kameran. Harmaa! kettu juoksi kevein askelin autotallin taakse, kun tulimme eräänä iltana kotiin. Koirakin oli silloin mukana autossa ja ryntäsi suin päin sen perään. Oli muuten kummallinen kettu, ei ruskeaa missään eikä edes hännänpää valkoinen.
Ruusunen
nuorikko
Viestit: 53
Liittynyt: 10 Touko 2014, 11:58

Re: Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja Ruusunen »

Kiitos teille Aleksandra ja Pikkupi, viesteistänne! :smt049

Sellaisia hyviä uutisia tähän tilanteeseen: Jaafet-kukko palasi vuorokauden päästä pihaan! :smt041 Se oli kärisnee näköinen, pyrstösulat oli revitty ja muutenkin oli menettänyt komeuttansa, mutta muuten onneksi ehjä. Olimme todella onnellisia, että se tuli hengissä kotiin.

Metsästäjän kanssa on ollut kiivasta keskustelua, sillä hän ei ymmärrä kanan merkitystä ja hintaa. Mieheni ihan ystävällisesti ehdotti 40 euroa syödystä kanasta (joka olisi juuri näihin aikoihin alkanut munimaan) ja 20 euroa kukon menetetystä ulkonäöstä ja kärsimyksistä. Metsästäjä naureskeli kukon kärismykselle ja sanoi, ettei siitä mitään anna. Ja kanasta kuulemma oli ajatellut maksaa 15 € max. Mieheni hermostui ennen kaikkea metsästäjän asenteesta, jossa ei tuntunut olevan neuvottelun varaa. Mieheni vähän suutahtikin puhelimessa ja kyseli, miltä tuntuisi, jos hän tulisi metsästäjän pihaan repimään hänen koiriltaan karvoja. Metsästäjä vain nauroi ja sanoi, että sitten koira purisi. Ja koko ajan käskee meitä pitämään kanoja kiinni ja laittamaan häkkiin. Siis ilmeisesti saamme vain varustautua lisää koirien hyökkäyksiin jatkossa :smt013

No, tilanne on nyt seisahtunut ja yritämme miettiä etenemistä. Metsästyslaki kuitenkin sanoo, että metsästyksestä ei saa aiheutua alueen asukkaille tai heidän omaisuudelleen haittaa. MEidän mielestä tuon ikäisestä puhtaasta maatiaiskanasta on ollut aina reilua maksaa n. 40 €, sen olemme mukisematta joskus maksaneet. Ja kyseessä oli meidän oma maatiaiskana, maatiaisvanhemmat. Tosin vanhemmat ilmajokisen ja jonkun muun maatiaisrodun sekoituksia. Eikä kuuluta toki säilytykseen.

Miten muut toimisivat vastaavassa tilanteessa? Mietin jo, pitäisikö ottaa alueen vastaavaan metsästysjärjestöön yhteyttä tai jopa poliisiin! Vai yrittää vain saada edes jotain korvausta. Tuntuu vain 15 € niin vähältä, sillä ei todennäköisesti saa saman tasoista kanaa edes tilalle.

Toivon todella, ettei teille toisille käy samaa! Ja kettu tai ilves lähistöllä on varmaan oma riskinsä myös. Tosin meillä liikkuu täällä paljon kettuja, yksikään ei ole vielä pihaan tullut. Minusta villieläimet ovat arempia tulemaan ihmisasutusten lähelle. Meille on hyökännyt vain haukka ja villiintynyt, vähän kesy minkki. Ja nyt koira. Mutta toki noita villieläimiä on myös syytä ajatella ja varustautua.
Maatiaiskanoja ja -kukkoja
Vuohia ja lampaita, lapinlehmä poikineen
Koira, neitokakaduja, kissoja, poni ja hevonen
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Ihanaa, että Jaafet palasi kotiin hengissä!

Tämänhetkisistä maatiaiskanojen hinnoista en itse ole ihan kattavasti selvillä, mutta säilyttäjältä ostetusta munivasta kanasta ei mun mielestä se 40-45 euroa ole yhtään liikaa. Ja onhan juuri munintaikään tullut kana arvokas eläin joka tapauksessa.

Ja tosiasia on se, että kanat saavat laillisesti olla pihalla vapaana (paitsi 1.3.-31.5. välisenä aikana, jolloin kanat on asetuksen mukaan pidettävä joko sisällä tai sääntöjen mukaisessa tarhassa.).

Mun oikeustajuun ei muutenkaan mahdu se, että ne kanat pitäisi pitää tarhassa siksi, että säästyisivät naapurin koiralta. (Petoriski on mun mielestä ihan eri asia, ja se on jokaisen harkittava tilanne/asuinpaikkakohtaisesti. Pedot pelkäävät ihmistä toisin kuin useimmat koirat.) Kyllä se on koiran omistajan asia pitää koira omalla tontillaan. Vahinkoja tietysti sattuu (vaikkapa juuri näin metsästysaikaan), mutta asiallinen koiranomistaja kantaa silloin vastuunsa.

Kurjaa, jos koiran omistaja ei ole halukas tuon enempää tulemaan vastaan. Kannattaisko selvittää maatiaskanojen myyjiltä hintoja, niin voisitte faktoilla perustella asiallisempaa korvausta? Ja tuohan olisi hyvä ajatus, että ottaisitte yhteyttä alueen metsästäjien yhdistykseen. Sieltähän voisi kysellä aluksi rakentavasti, että miten näissä tilanteissa yleensä toimitaan. Toivottavasti saatte asian sovittua.
ipana
kukko
Viestit: 112
Liittynyt: 04 Elo 2016, 20:49

Re: Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja ipana »

Tai mitä jos ehdotat, että metsästäjä hommaa sinulle uuden samanikäisen (ja -värisen) maatiaiskanan rotupuhtaustodistuksella ja myös testattuna sairauksuen varalta. Hakee sen kasvattajalta ja tuo pihaan.
Muoks. Aattelin vaan, aukeaisiko kukkaronnyörit, jos metsästäjän toinen vaihtoehto on nähdä hirveästi vaivaa ja kuitenkin maksaa vähintään saman verran.
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 333
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Onpa siinä ihmeellinen suhtautuminen asiaan, tarkoitan tuota metsästäjää. Tunnetko tai tunnetteko hänet henkilökohtaisesti?
Mietin tässä, että jos olisin ko. henkilö enkä ihan konkurssin partaalla tai muuten vararikossa, niin olisin pyytänyt kovasti anteeksi ja tarjonnut satasta korvaukseksi. Neljäkymppiä on niin pieni summa kenenkään tai minkään hengestä ja korvauksesta yleensä mihinkään, että millainen ihminen sitä pitää suurena. Ei silti, kyllä sellaisia ihmisiä on paljonkin jotka eivät anna mitään arvoa kissalle, koiralle, talitiaiselle saati kanalle. Kaikin voimin täytyy pidätellä itseään mokomien seurassa, ettei tule hankkineeksi itselleen ikävyyksiä. :smt021
Ruusunen
nuorikko
Viestit: 53
Liittynyt: 10 Touko 2014, 11:58

Re: Metsästyskoira söi kukon ja kanan

Viesti Kirjoittaja Ruusunen »

Hei, sen verran tarina jatkuu, että tänään mieheni soitteli uudelleen metsästäjälle. Emme siis tunne häntä ennestään ollenkaan. Olimme ottaneet selvää, mistä saisimme uuden kanan ja hinnat ovat kyllä 35-40€. Ja lisäksi tietysti hakemuskulut jne. No metsästäjä sanoi huomenna tuovansa 40€. Mutta sitten hän sanoi, että jatkossa, jos hänen koiransa juoksee pihallemme ja tappaa lisää kanoja, hän ei niitä korvaa, koska ne ovat vapaana!!! :smt011

Kysyimme nyt paikallisesta metsästysseurasta ja siellä onneksi oli järkevä ihminen. Hän sanoi, että vaikka koiran vahtiminen voi tietysti olla välillä vaikeaa, ei se saa pihallamme tuhota mitään. Hänestä metsästäjän on aina korvattava menetys. Ja puheenjohtajakin sanoi, että ei kukaan metsästäjä voi määrätä meitä pitämään kanoja kiinni.

No katsotaan, miten käy. Minusta tuo korvausvelvollinen metsästäjä oikeastaan melkein uhkasi meitä sanomalla, että JATKOSSA hän ei korvaa koiransa syömiä kanojamme. Aika paksua!

Ei meillä käytönnössä varmaan ole muuta mahdollisuutta kuin omien kanojen turvallisuuden vuoksi alkaa rakentamaan sitä ulkoaitausta. Ehkä voimme pitää kanoja vapaana silloin, kun itse olemme pihalla. Emmehän me voi altistaa kanojamme tappaville koirille. Toki tämä koira oli ihan sisään kanalaan mennyt ja siellä tehnyt tuhojaan, toivottavasti verkko pitää sen poissa.

Monta vuotta olemme pitäneet kanat pihalla ilman minkäänlaista ongelmaa aikaisemmin metsästäjien kanssa. Naapurin täti rakastaa sitä, kun kanamme käyvät hänenkin pihallaan ilahduttamassa. Ne ovat olleet myös monelle vierailijalle iso ilo koristaessaan puutarhaamme, samoin kuin meille itsellemme. Rakastan sitä, kun kesällä on puutarhassa ja kanat siellä kuopsuttavat omia juttujaan! Ikävää, kun tulee tällaisia tilanteita, joissa ei voi toisen osapuolen kanssa jutella sovinnolla.

Tietysti nyt on ollut tosi lämmin syksy ja kanat voivat olla pitkään ulkona. Ehkä ennen on ollut niin, että on ollut metsästysaikaan jo niin kylmä, että kanat on pidetty sisällä senkin takia. Huomenna joka tapauksessa kerromme tälle yhdelle huonotapaiselle metsästäjälle, mitä metsästysseurastakin sanottiin. Siellä oltiin onneksi meidän puolellamme.
Maatiaiskanoja ja -kukkoja
Vuohia ja lampaita, lapinlehmä poikineen
Koira, neitokakaduja, kissoja, poni ja hevonen
Vastaa Viestiin