Kukon teurastus..

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Kyllä se tajun pois kalauttaminen linnulta ennen kaulan katkaisua on aivan hyvä tapa eikä millään muotoa kidutusta. Mahtaakohan lintua edes saada helpolla hengiltä pelkällä vasaralla, niitten kallo kun tuntuu olevan jotenkin joustava.
Ja mä tosiaan jostain tutkimuksesta luin, että lintu pysyy tajuissaan 30 sekuntia kaulan katkaisun jälkeen. Eli siks se kolkkaaminen ennen kirvestä olis ihan hyvä tapa.

Eläinsuojelulaissa sanotaan, että eläimen saa lopettaa vain toimituksen osaava henkilö. Eli jos ei ole varma siitä mitä on tekemässä, pitää hankkia paikalle joku osaavampi tappaja.
Noilla lemmikkipalstoilla tosiaankin on joskus aivan kauheita tarinoita, ihmiset tappaa marsuja tunkemalla ne muovipussiin ja aikuisia akvaariokaloja laittamalla ne kattilaan kylmään veteen liedelle lämpenemään. :smt013 Siis hyi yök, pari tuntia kestävä kuolema ei todellakaan ole hyvä kuolema, kaiken on oltava ohi sekunneissa.

Kanilta saa kuulemma niskat niksautettua sijoiltaan kun pitää toisella kädellä kiinni takajaloista ja toisella korvista. Sit venyttää pupun vartaloa pitkäksi ja nykäisee korvista yhtäkkiä taakse. Sitäköhän se videon poika yritti? Ite en oo kokeillut enkä kokeile, meidän teurasikäiset puput on liian isoja tuollaiseen käsittelyyn. Kaneille on olemassa lopetusjousi, joka on kuulemma hyvinkin kätevä. Sellainen vois olla hankintalistalla, koska minusta ei välttämättä olis lyömään vasaralla.
Igor666

Viesti Kirjoittaja Igor666 »

Kyllähän sitä ihmiselläkin sanotaan tajun säilyvän oliko se 6-8 sekunttia pään katkaisun jälkeen. Mietin vain sitä, että miten paljon eläin / ihminen silti tajuaa enää mitään ja eiköhän se sivaltava kipu jo vie tajut mennessään? Tähän asiaan en ole tosissaan liikaa perehtynyt. Ja toisinaan tähän tuskinpa koskaan saamme liian tarkkaa vastausta.
Toisaalta taas voisimme miettiä, että mikäli eläimeltä on lyöty taju pois, mutta henki tallella niin miten hyvin eläin tuntee kipua vaikkei tajuissaan olekaan? En ole tajuttomuuteenkaan liikaa perehtynyt, mutta eiköstä nuo ensiavun häiskät pyörtyilleitä juurikin (ainakin ennenvanhaan ymmärtänen, että tätä olisi käytetty? Ja portsarit ovella tekevät tätä edelleen) pienellä kivulla toisinaan tajuihin herätä? Mm rintalastaa rystysillä hieroo tai sormia painelee... sitä pientä kipua kokeilee hakea.

Se kalautus ennen pään irroittamista on ihan kätevä siihen nähden ettei raukka enää sen jälkeen pyristele vastaan oli miten oli. Yritin vain viljellä ajatusta, ettei sitä lyödä ajatuksella "mä vain tainnutan sen" vaan mässäytetään kunnolla. :smt002
Mulla ei ole itsellä kanoja enkä tiedä siten 100% varmaksi, että miten hyvin vasaralla päästä läpiä onnistuisi, mutta tuohon taipuisuuteen sanotakseni, että kaikkien eläinten luut ovat taipusia. Taipuvat ennen, kuin nassahtavat poikki. Näin ollen ne kestävät hyvin sitä taivutusta.
Tuolla lyönnillä vasaralla on ideana se, että 8oz vasaran kärki on vielä semmoinen puolikkaan kanan pään kokoinen möhkylä vain ja se tulee erittäin kovalla vauhdilla. Se pään luut eivät ehdi taipumaan, vaan se energia kulkee täysillä kallosta täjähtäen läpi osumapinta-alankin jäädessä suhteellisen pieneksi. Mitä todennäköisemmin siltä kanaltakin siis murtuu se pää yhtä helposti kuin muiltakin eläimiltä. (Niinjuu. Tuo, joka tuon niskojen rykäisyn neuvo sanoi itse tappaneensa niitä lintueläimiäkin, kuten nisäkkäitä kalauttamalla päähän. Tämä tukee mahdollisuutta, että kanankin taas saa kuoliaaksi lyönnillä.)
Ja tuosta pään läpiasti viemisestä. Ideahan on se, että mikäli kalautetaan kallon pintaan, se vain sattuu ihan helkkaristi. Kun viedään kallosta nopeasti läpi se antaa sellaista hölskettä aivoille, että tapahtuu vähintäänkin se tainnuksiin meneminen.

Tässä taas sanon, että mikäli yhtään epäilee ettei pysty tappamaan vasaralla niin tappakaa jollakin muulla konstilla. Aina löytyy nopea ja kivuton keino, kun vähän mielikuvitusta käyttää (tai kysyy heiltä apua tai opastusta, jotka ovat joutuneet tappamaan). Sama juttu taas mikäli epäilee ettei saa eläintä tainnuksiin saakka lyönnillä niin kannattaa miettiä uutta tapaa tai vaihtoehtoisesti lukea lisää tietoa, jolloin voi saada itseensä varmuutta ja tietoa, että siihen pystyykin.
Jos pystyy mielessään jollakin tavalla eläväisesti eläimen tappamaan ja se tuntuu mielessä yksinkertaiselta ja helpolta niin mitä todennäköisemmin se toimii. Jos on yhtään epävarmuutta, että jokin homma heittää häränpyllyä niin älkää kokeilko silloin.
Itse aina käyn läpi vaihtoehtoja mielessäni mikäli ongelmatilanne syntyy (eli aniharvoin). Rotille ja jäniksille olen kehitellyt hyvän tavan. Ruokakanalta tuntuisi loogisimmalta vedellä päästä läpi, jonka jälkeen kaulan katkaisu, jotenka sen mukaan etenisin.
Tämä lienisi senkin takia hyvä, että mitä jos sittenkin se taju säilyy... Se on se kivuttomin tapa.

Ihmisen ruuaksi menevät elukat nyt on lyönnin jälkeen muutenkin hyvä tehdä päättömiksi (kuten myös sisäelittömiksikin jne). :smt002 Ja tuo pään irroittaminen on hyvä tapa, koska silloin eläin on ainakin varmasti kuollut. Ei tarvitse ihmetellä, että kuolikohan se nyt vai herääköhän takaisin henkiin.
Tuohon sydämen lyömiseen kuoleman jälkeen vielä hetkeksi palatakseni. Jostakin olen lukenut, että sydän pumppailisi ja pamppailisi 30 sekuntia vielä ihan normaalisti kuoleman jälkeen. Toisaalla puhutaan kahdesta minuutista. Noissa se aika pyörii jokatapauksessa suurinpiirtein. Kaksikin minuuttia on erittäin pitkä aika mikäli eläin on sittenkin vielä hengissä tai tajut tallella. Tämänkin takia mikäli on yhtään epävarma kalautuksesta (+ sen ihmisen ruuaksi tekee ja muutenkin veret aikoo laskea) niin samantien pää irti vain. :smt001
Itse teurastelen lähinnä noita mokomuksia rottia eläimelle ruuaksi, joten pään tarvitsee olla paikoillaan. Tällöin tosissaan lyön sen 2-3 kertaa niin nopeasti kuin kädestä lähtee. Rotalta lähtee henki ekasta osumasta "napsista vain" vauhdilla ja 1-2 varmistavaa osumaa on tullut heti perään niin nopeasti kuin pystyy vain. Yhteen kertaan en koskaan luota. Tiedän sen olevan riittävä, mutta se on se varmistus, jotta tiedän tehneeni hyvää työtä.

Mä vähän veikkaan, että siinä videolla oleva poika yritti juurikin tuota niskojen vetäisyä. Itse suhtaudun hieman varauksella toistaiseksi niskojen sijoiltaan ottamiseen, koska en ole tähän tapaan perehtynyt tarpeeksi ja sen lisäksi olen lukenut, että ihmiseltä niskojen katkaisussa ainakin kykenee käymään siten, että niskanivelet plopsahtavat rikki saakka, mutta veto ei ole erottanut hermoja ym, jotka pystyvät vähän antamaan periksi ja venymään.
Eli mikäli vetää juuri ja juuri niskat katki, niin se on ainakin teoriassa taas mahdollista, että se ei olekaan ollut riittävä toimenpide tappamiseen. Niskat pitää vääntää kunnolla yli asti, jotta niskojen lisäksi muutkin härpäkkeet lopettavat toimimasta.
Tämän takia jos itse syystä tai toisesta joutuisin niskat katkaisemaan esim hätälopetuksena jänikseltä, niin mielelläni tekisin sen täydellä rykäisyllä, jolloin niskat menevät nopeasti ja tarpeeksi hyvin poikki. Tämän jälkeen kääntäisin vielä niskat kunnolla ympäri ämpäri, jotta saisin varmistuksen, että varmasti kaikki elämä on paennut eläimestä. Ei jäisi epävarmuutta ja voisin taas kerran olla sillä mielin, että tein sen parhaani.

Niin juu joo lopetusjousikin vielä. :smt001
Lopetusjousi on periaatteessa putkenpätkä, jonka sisällä on jousi, jonka päähän on laitettu "pultti". Tällaiset ohjeet olen itse lukenut tee se itse miehiltä. En ole rakennellut, enkä kokeillut, mutta hyvin pitäisi toimia näihin kanin, marsun, kanan kokoisiin elukoihin.
En ole löytänyt tarpeeksi vahvaa jousta johon luotan, niin käytän vasaraa. Vasaralla en pystyisi taaskaan omaa lemmikkiäni päivältä ottamaan kuin äärimmäisessä hädässä. Se on aina se ajatus, että jotakin rakasta pitää vasaralla lyödä täysiä päähän.
Lopetusjousi tulisi tässäkin asiassa käteväksi, koska se tekee "likaisen" työn puolestasi. Senkuin vain vetää jousen taakse, asettelee putken pätkän päätä vasten ja laukaisee jousen.
Varmasti tämäkin nopeuttaisi eläimen tappoa mikäli yhtään useampaa laittaa hengiltä samaan aikaan, koska jousi ei tarvitse laajaa liikerataa, joka taas vie voimia jonkin verran ja on henkisesti raskas, koska jokaiseen lyöntiin pitää asennoitua, että se on sen eläimen viimeinen.
Vasaran alle vielä joutuu eläimen asettelemaan. Ei se vaikeaa tai aikaa vie paljon, mutta jousi nopeuttaisi taas tätäkin osaa.
Lisäksi toki jousella on vieläkin pienempi osumapinta-ala jolloin jälkikin on kauniimpaa.

Eläinsuojelulaki
Tuossa toi veijari vielä nähtäväksi kaikille ajantasaisena, jotta pystyy varmistamaan mitä se laki sanookaan.

Pitäisi varmaankin tämä viestiketju linkitellä tuonne lemmikkieläinfoorumeillekin, jotta saisivat jostakin apua tuohon lopettamiseen.
Tosin se olisi taas mitä todennäköisemmin sitä, että ihmiset eivät kykenisi itse tappamaan ja silti yrittäisivät. Sitten kirjoittaisivat netissä kauhutarinoitaan ja haukkuisivat tämän palstan pystyyn, koska emme ole oikeasti eläinrakkaita, kun pystymme tällaisesta puhumaan näinkin tunteettomasti (=asiallisesti). :smt010
kanamummo

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Kalauttamisen tarpeesta: siitä kun on itelle sattunut kaikenlaista haavaa ja vammaa, isompaakin, oon oppinut ettei se haava tunnu ensin yhtään. Eli on täysin tuskaton. Shokissa kai. Epäilen ettei se kanan pää enää tunne mitään vaikka silmät räpsyykin.
Ite oon käyttänyt kukontappoon kyläsepän tekemää machetea, raskas ja terävä eikä hutilyönnin vaaraa ole. Kertalaaki.Sormetkin on vielä tallella :smt003
Ja sen varan oon pitäny ettei seuraavaks ilmavoimiin liittyvä kukkopoika nää mitä edelliselle tapahtuu.
Matti

Viesti Kirjoittaja Matti »

Igor666 kirjoitti:Pitäisi varmaankin tämä viestiketju linkitellä tuonne lemmikkieläinfoorumeillekin, jotta saisivat jostakin apua tuohon lopettamiseen.
Kannatetaan! :smt001
kanaemo

Viesti Kirjoittaja kanaemo »

Meillä isäntä "pelasi" pesäpalloa kalkkunoilla... Kunnon veto takaraivoon (kalkkunan siis patsastellessa ihan omiaan) ja henki pois tai vähintään taju persiiseen. Oli kuulema helppo ja nopea tapa. Sitten kaverin kanssa laskivat veret, toinen piti kiinni ja toinen puukotti. Kyllä se kunnollinen päähän kopautus toimii jos isku on tarpeeksi voimakas.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Hei Kanamummo, olisko sulla laittaa kuvaa siitä machetesta? Kuulostaa hienolta tuollainen kyläsepän tekemä teräase. :smt001

Toi ei muuten pidä paikkaansa, että ihminen säilyisi tajuissaan pään katkaisun jälkeen, tajuttomuus nimittäin seuraa alle puolessa sekunnissa selkäytimen katkaisusta. Kanalla asia on kuulemma toinen.
Mut oon miettinyt tässä sitä, että kun eläinsuojelulaki kuitenkin sallii elävän ja tajuissaan olevan kanan kaulan katkaisun, niin voiko se kuitenkaan olla kamalan väärin. Jossain jenkeissä kalkkunoita teurastetaan viiltämällä todella terävällä veitsellä niiden kaulaan iso haava. Lintu on kuulemma todella rauhallinen, huomaa että jotain on vialla vasta sitten kun sydän rupee lyömään tyhjää. Että tiedä sitten, kuinka homma on noitten siipiveikkojen tajun, tajuamisen ja kivuntunnon kanssa.

Tuo pesäpallon pelaaminen voiskin olla kätevä konsti kalkkunoitten kanssa, vaiks niin rankalta kuulostaakin. On tässä ihmetyttänyt, että millä kumman lekalla niitä löis, että varmasti taintuisivat.
Mimmi

Viesti Kirjoittaja Mimmi »

No, nyt on tämäkin asia sitten itse koettu. Ei se niin kamalaa ollutkaan. Tärkeimmät asiat näinkin herkälle ihmiselle on, että ajattelee alun alkaen ko kukkoja ruokana, ettei niihin kiinny ja se, että itse homma on kukolle täysi ylläri ja nopeasti ohi. Hyvin meni. Onneksi oli tuo keskimmäinen poika avustajana.. (Poika korjaa vieressä, että minä olin avustaja.. Niinhän se taisi mennä. Ilmaskos oli niinkin helppoa! :smt003 )
kanamummo

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Olipa jopa kimuranttia.. tossa kummiski sen macheten kuva, puukon paksuus ei tosta näy mutta se on melkonen. Alla normaali mora noin vertailun vuoks. Tuppi on koristeltu koska puukko oli pojan vyöllä veljeni muinaissuomalaisissa häissä. Kuulin sitten jälkeen päin että oli esitelly kaikille: Tää on mun äitin kukontappopuukko! :smt005 Mitähä morsiamen sukulaiset mahto aatella.........

Kuva
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Kiitos, tosi upea veitsi! Tollanen olis kyllä kätevä kukontappopuuhissa, kirves on mun mielestäni vähän kömpelö.
tiina

Viesti Kirjoittaja tiina »

Mä olen tappanut edelleenkin niillä kunnon pitkävartisilla oksasaksilla, ilman kalautuksia ja mun mielestä se on hyvä ja nopea tapa. Ei ole vaaraa että tulee huti ja henki on pois hetkessä.
kanamummo

Viesti Kirjoittaja kanamummo »

Varmasti hyvä tulee niilläkin, mutta mulle vähän hankala kun yksin pitää pärjätä eikä oo sitä välikättä vieläkää.
Igor666

Viesti Kirjoittaja Igor666 »

Machetteja voinee olla sieltä lähikaupasta hankala saada, mutta suomalaisempi versio, joka ajanee saman asian on vanha kunnon lapin leuku. On tarpeeksi pitkä ja veikkaisinpa, että painoakin senverran, että kaulan katkaisu siistillä lyönnillä on helppoa.
Esimerkiksi teräasekeskus myynee muistieni mukaan machetteja jos jollakin alkaa mieli askarruttamaan sellaisen hankkiminen. Leukuja olen nähnyt parhaimmillaan jopa yhtä mallia jossakin olisiko nyt ollut tarjoustalo tai stockman. Vaikka vähän harvinaisempia taitavatkin olla sielä (partiovaruste voisi olla hyvä paikka aloittaa.)

Oma puhdas veikkaukseni on, että macheten saa halvemmalla liukuhihnalta tehtynä, kun netin kauppoja katselee. Muistelisin 30€, jolla itse joskus ajattelin ostavani, kun leu'ut menevät helpommin sinne 50-70€ tietäville mitä itse olen nähnyt.

Kirveestä puhuttaessa olen itse ajatellut hankkia sen whiskarssin pienimmän, jonka hinta pyörii 15-30€ tietävillä. :smt001 toiminee varmasti hyvin napakalla iskulla ilman, että tarvitsee sitä voimaa olan takaa hakea, jolloin myöskin se ohilyönnin vaara kasvaa. :smt002

Tuohon lyönnin hakemiseen vielä... itse laitan sen vasaran ekhäpä 30-40cm päähän päästä ja "tiputan" täydellä vauhdilla siitä pään läpi. Käytän sanaa tiputtaa, koska normaalisti ihminen hakee lyöntiä sieltä kaukaa... Se ei ole tarpeellista oikealla tekniikalla, jotenka tällöin taas se ohilyönnin vaara vähenee oli kyseessä leuku, kirves tai se vasara tai pesäpallomailasta sorvailtu puunuija.
Tietenkin mikäli kyseessä on suurenkokoinen möhkäle tai painava, niin sitä ei saa niin lyhyeltä matkalta vauhtiinsa kunnolla. Siksi itse suosin sitä vaivaisen 8oz vasaraa.
Olen aina pudotellut ylhäältä päästä läpiä alaspäin, mutta varmasti toimii loistavasti siihen kalkkunaan, joka tepsuttelee maassa sivuttain pesisheijarinakin tehtynä... kunhan liikerata menee läpi asti lujasti.

Siihen lyöntiin pitää hakea sitä asennoitumista... ei ajattele, että lyö naulan kantaa, vaan ajattelee, että lyö sen naulan kerralla puusta läpi. :smt003 Se kalkkunan / kanan / tapettavan pää vain sattuu jäämään jonkun kovasti kulkevan alle, joka jyrää täysiä lävitse.
Jos tuntuu ettei osaa tuottaa voimaa tuolla tiputtamalla kuten itse teen, niin suosin sitä vakiota suurta liikerataa ja pesisheijaria, johon varmasti saa tarpeeksi voimaa taakse. :smt001

Sitten vielä tuohon voima vastaan nopeus ajatteluun. Jos yrittää lyödä voimalla, tulee lyönnistä helposti hidas. Lihakset antavat voimaa, mutta hidastavat liikettä. Itse luotan tuohon nopeuteen enemmänkin. Löysällä ja rennolla lihaksella nopeasti läpi. Mutta tämä menee sitten enemmän sinne pohdintapuolelle, jota ei välttämättä tarvitse ajatella... Mutta toinpahan tämänkin esille nyt.
Pootsi

Viesti Kirjoittaja Pootsi »

Mää kattelin, teräasekeskuksen sivuilla tosiaan on halvimmat machetet hitusta alle 30€, näyttävät aivan päteviltä. Mutta olisko tuollaiselle muuta käyttöä kuin se kukontappo. :smt017 Metsästysveitsiosastolla oli näpsäkännäköisiä työkaluja, tuon bird&trout -pikkuveitsen vois joskus peräti hankkia. Vaikuttais hyvinkin pätevältä pienten teuraseläinten siivoamiseen, mä olen käyttänyt siihen hommaan toistaiseksi ihan vaan hyviä saksia.
Igor666

Viesti Kirjoittaja Igor666 »

machettea voi käyttää aika samalla tavalla kuin sitä pientä vesuria... pieneen oksien katkontaan ja sen sellaiseen.
kanaemo

Viesti Kirjoittaja kanaemo »

Meillä kanat listittiin vesurilla, tosi kätevä siihen hommaan. Osumapintaakin enemmän kuin kirveessä.
Vastaa Viestiin