Minkin (?) aiheuttama katastrofi

yleistä jutustelua

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
KanaFani100
muna
Viestit: 3
Liittynyt: 29 Touko 2022, 19:14

Minkin (?) aiheuttama katastrofi

Viesti Kirjoittaja KanaFani100 »

Hei!

Eilen aamulla koin sanoinkuvaamattoman järkytyksen. Kuusivuotiaat kolme kanaani makasivat hengettöminä ulkotarhassaan. Kanat ovat siis olleet minulla kesästä 2016 asti, alun perin kanoja oli neljä, mutta kokkidioosi vei yhden jo vuosia sitten. Kanat ovat olleet minulle nimenomaan lemmikkejä, olen niihin samalla tavalla kiintynyt kuin vaikkapa kissaani. (Esim. kokkidioosiin sairastuneen kanan vein eläinlääkäriin jne.)

Meillä on verkkokattoinen, verkkoaidattu tarha, tiheää ja vahvaa verkkoa, jonka ympärillä suuria kiviä. Verkkoa on pyritty aina tarkastelemaan mahdollisten vaurioiden varalta. Kanat ovat ulkoilleet ympäri vuoden, kesäaikaan kanakopin luukku on ollut auki koko ajan, talvisin on laitettu tietenkin kiinni. Kuuden vuoden aikana tarhaan on muutaman kerran päässyt pienikokoinen lintu verkkokaton reiän kautta. Se reikä paikattiin. Pari kertaa olen nähnyt myyrän tarhassa.

Mutta nyt sitten oli jostakin päässyt sisään peto. Todennäköisesti kyseessä oli minkki, koska kanat oli tapettu, mutta ei syöty (yhden päätä lukuun ottamatta). Minkki ilmeisesti myös mahtuu tunkeutumaan hyvinkin pienestä aukosta.

Asumme Tampereella, ja omakotitalopihamme ohi kulkee kaksi isoa tietä. Kanoja ei siis ole missään tapauksessa voinut ajatellakaan pitää vapaana pihassa, vaan nimenomaan tarhassa. Nyt mietin, olisiko tragedia voitu estää, jos kanakopin luukku olisi ollut yön kiinni. Toisaalta kuutena aikaisempana kesänäkin se on ollut auki - ilman ongelmia. Lisäksi tarha on tosiaan vahvasti verkotettu. Mutta jotain olemme varmaan tehneet väärin tai jättäneet huomioimatta.

Eilen itkin koko päivän ja yhä tärisen, kun tätä kirjoitan. Suren sitä, että onnellisena eläneet kanani kokivat brutaalin lopun. Toivottavasti ne ovat kuolleet säikähdyksen aiheuttamaan sydänpysähdykseen eivätkä joutuneet odottamaan kauhusta kankeina teurastusvuoroaan.

Minulla on kauhea ikävä kanojani. Olen elänyt kanallisen elämää niin, että kaikki elämän osa-alueet ovat täyttyneet siitä: nämä ruuantähteet menevät kanoille, nämä voikukat poimitaan kanoille, pihasta löytyvät kotilot heitetään kanoille, näillä sulkasatohöyhenillä ilahdutetaan kavereita jne.

Vaikka olen kokenut useita raskaita asioita elämässäni, täytyy sanoa, että tämä kanojen äkkimenetys iskee todella lujaa. Kuva kuolleista kanoista pysyy verkkokalvoilla...

Aiomme purkaa kanatarhan kokonaan. Jos joskus vielä ottaisimme kanoja - vaikka nyt tuntuu, että niin ei tapahdu - pitäisi rakentaa koko aitaus alusta lähtien uudestaan, että se olisi takuulla minkinkestävä.

Toivottavasti saatte pitää lemmikkikananne pitkään, ja toivottavasti he saavat aikanaan kohdata lempeän kuoleman.


PS: Olen esiintynyt aikaisemmin täällä nimimerkillä Kanafanitar4, nyt siis Kanafani.
Avatar
HiltaHelikopteri
kukkoilija
Viestit: 4443
Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
Paikkakunta: Vantaa

Re: Minkin (?) aiheuttama katastrofi

Viesti Kirjoittaja HiltaHelikopteri »

Voi, kuinka karmeaa ja surullista :smt022 Tiedän tunteen: meillä minkki tappoi kaksi kania :smt009 (Pääsi kyllä itsekin hengestään.) Minkki mahtuu menemään pienestä reiästä ja on Suomessa vieraslaji :smt013 , mutta tuskin siitä enää eroon päästään...

Kanoilla oli varmasti luonanne hyvä elämä ja olitte tehneet olosuhteet hyviksi ja turvallisiksi, mutta aina ei ihan kaikkea osaa ennakoida...luonto (petoeläimineen) on julma!
Avatar
Aleksandra
kalkkuna
Viestit: 1159
Liittynyt: 22 Kesä 2011, 21:30
Paikkakunta: Vihti

Re: Minkin (?) aiheuttama katastrofi

Viesti Kirjoittaja Aleksandra »

Voi ei, on kyllä tosi surullinen tapaus. :smt022 Olen tosi pahoillani puolestasi ja mä ymmärrän hyvin kuinka vaikealta ja musertavalta tuntuu rakkaiden kanojen menetys tuolla tavalla. :smt010 Huolehdit kanoistasi hyvin ja arvostit niitä. Niillä oli hyvä koti eikä sun todellakaan kannata itseäsi soimata. Kana on niin hokutteleva saalis luonnon pedoille, ja minkki on taitava löytämään tiensä saaliin luo pienistäkin koloista. Nyt kävi todella huono tuuri. Kun kana saa elää onnellista ja elämisen arvoista elämää, niitä ei vaan pysty sataprosenttisesti suojaamaan kaikilta luonnon vaaroilta.

Muistan sut hyvin niiltä ajoilta, kun kirjoittelit tänne tuolla aiemmalla nimimerkillä. Kurjaa, että kuulumisesi olivat nyt näin surullisia. :smt056
KanaFani100
muna
Viestit: 3
Liittynyt: 29 Touko 2022, 19:14

Re: Minkin (?) aiheuttama katastrofi

Viesti Kirjoittaja KanaFani100 »

Kiitos lämpimästi HiltaHelikopteri ja Aleksandra. Sananne tuovat valtavasti lohtua.

Mies tutki eilen koko aitauksen läpi eikä minkäänlaista reikää löytynyt mistään. Maahan syvälle "kairattujen" verkkojen ja niitä tukevien suurten kivien lisäksi mahdolliset raot oli vielä laastilla muurattu ja tilkitty.

Meidän käsityksemme mukaan ainoa mahdollinen hyökkäyssuunta on siis ollut ylhäältä, katon kautta. Kanatarhan verkkokaton läpi kasvaa suuri omenapuu, mutta katossa senkin ympärille on kiristetty verkot nippusiteillä. Katon verkko on kuitenkin harvempaa ja pehmempää kuin tarhan pienisilmäinen ja kova verkko. Ehkä saalistaja on jotenkin puun kautta päässyt katolle, jossa sitten on ollut sopiva verkon silmä ujuttautua sisään.

Kanatarhan paikalle tulee nyt auringonkukkaniitty.

Olen kiitollinen, että sain elää kuusi vuotta ihanien olentojen kanssa ja oppia niiltä. Olen myös ammatissani saanut iloita niistä, kanoja esiintyy kirjoissani, nyt uusimpana "Tuukka-Omarille alkaa riittää" -lastenkirjassa. Kiitos kaikille teille, joiden kanssa olen saanut jakaa kanailoja ja-suruja. Oma kanalaelämäni päättyy nyt näiltä osin, mutta kanat ja niiden oikeudet tulevat olemaan aina sydämessäni.

Kaikkea hyvää.
pikkupi
kääpiö-kochin
Viestit: 333
Liittynyt: 18 Syys 2011, 14:39
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Minkin (?) aiheuttama katastrofi

Viesti Kirjoittaja pikkupi »

Olipa kerrassaan katala, kamala otus mikä sitten lieneekin ollut. Oliko minkki vai kenties kärppä joka on paljon minkkiä pienempi? Sehän on nyt yksi ja sama vaikka olisi ollut karhu, menetystäsi ei mikään korvaa. On jotenkin kohtuutonta, että peto iski sinun kanalaasi johon olitte satsanneet paljon juurikin turvallisuuden kantilta. Ja kuten kerroit, kaksi isoa tietä on lähellä, miksi se ei voinut jäädä auton alle teille suunnistaessaan. Pyyhin silmiäni tätä kirjoittaessani ja otan osaa suureen menetykseesi.
Tapahtui melkein vielä kuin naapurissa Tampereella, meiltä on sinne, syntymäkaupunkiini, noin 50 km linnuntietä. Minulla on myös kanoja hyvin luonnonmukaisia maatiaisia, ensimmäiset sain lahjaksi varmaankin 25 vuotta sitten. Kukon ja kanan jotka monta vuotta, ikivanhoja jo tullessaan olivat, asuivat meillä kahdestaan. Kunnes kana eräänä syksynä oli salavitiä hautonut yhden poikasen, pikimustan kanatipun. Aivan ihmeellinen tapaus. luulin jonkun pedon vieneen kanan kun sitä ei viikkoihin näkynyt. Kukko vain kuljeskeli yksin pihalla. Siitä alkoi minun kanalaurani, joka on lisääntynyt erilaisilla rescue ja pelastamisoperaatioilla nykyisiin mittoihin. Asumme ihan metsässä, ei naapureita ja tie vain meille. Mutta metsää on ja kaikenlaisia otuksia. Haukoista voisin kertoa tarinoita, viimeksi veimme yhden nuoren uroksen tuonne n. 10 km päähän. Se lensi pamautti kesäkuun 17 päivä meidän pirtin ikkunaan jotta paukahti, Sieppasin takkini ovenpielestä ja saimme sen pakettiin ennekuin mokoma toipui ja lähti ominsiivin. Tänä vuonna ei ole vielä yhtään kanaa haukan kynsiin joutunut, eikä muittenkaan petojen. Mutta kettu vei eräänä kesänä yhtenä päivänä kaikki valkoiset kanani 5kpl, ne olivat uusia meillä ja omassa porukassaan hengailivat tuossa pihapensaikossa. Olin koiran kanssa pihassa silloin ja satuin huomaamaan, kun se sieppasi viimeisen niistä. Koirakin näki sen ja hyökkäsi perään, mutta oli silloin vielä nuori eikä ymmärtänyt oikein mitä olisi pitänyt tehdä. Nyt se jo tietää ja vahtii kanoja, toisaalta on tullut jo mukavuudenhaluiseksi ja haluaa olla yöt sisällä. Kanatkin ovat sisällä ja ovet kiinni, mutta supit ja ketut kyllä öisin kulkevat nurkissa. Riistakamerastakin sen näkee, jopa ilves on siihen pentuineen tallentunut. Mutta todella päivisin taitavat koiraa pelätä, koska pysyvät poissa.Kanani ovat päivisin vapaana pihalla, joka ei tietenkään olisi mahdollista "ihmisten ilmoilla" ja kulkevat haeskelemassa öttiäisiä pitkin mäkeä. Samaten ikivanha hanhirouva vuotta nuoremman puolisonsa kanssa kulkee kesät vapaana, tosin vanha ei enää paljon viitsi panostaa kuin rauhalliseen makoiluun varjossa ja nokan eteen tarjoiltujen voikukkien syöntiin.
Meillä on myös monta kukkoa jotka kaikki vahtivat ja varoittavat kaikesta erikoisesta, ja pedoista tietenkin. Myös nuohoojasta ja lapsenlapsista ym.
Kaikesta huolimatta sinulle hyvää kesää ja Auringonkukkien loistetta.
KanaFani100
muna
Viestit: 3
Liittynyt: 29 Touko 2022, 19:14

Re: Minkin (?) aiheuttama katastrofi

Viesti Kirjoittaja KanaFani100 »

Hei,

kiitos kauniista ja myötätuntoisesta viestistä. Ja ihana tapaus tuo salainen pikimusta tipu. :)

Vaikka olen siis kanaton nykyään, tulen aina olemaan kanojen ystävä sekä "kana-asioiden kannatusjäsen", ja siksi Munanettiäkin seurailen.

Kaikkea hyvää sinne metsän ja monenlaisten eläinten keskelle!
Vastaa Viestiin