Maatiaiset

[Moilanen]

No enpähän tiedä, mistä hatusta tuo 50-60 munaa vuodessa oli tempaistu. Hanhikin pystyy parempaan, munan suuruusluokka 1/3 verrattuna kanaan.
Meidän alhot munivat n 70%, mihinkähän tuo 50-60 munaa vuodessa perustuneekaan.
Sitten tämä rehustuspuoli, meillä ei ole mitään kaúpallista rehua; palvelutalolta kuivat leivät leivnuuniin, viljelijöiltä lajittelujäte; kalanperkkeitä keitettyinä.
Kyllä mielestäni maatiaiskana on "tehomunija"
Niin ja muuten vatunversot, nokkoset yms. Eikö vaikutakkin tehomunijalta.

[Rusina]

Mielestäni on aivan turha yrittää hävetä tai peitellä sitä, että alkuperäisiin maatiaisiin on sotkettu aikanaan jotain muuta rotua parantamaan sen ominaisuuksia.

Itse en ainakaan häpeä maatiaisiani, vaikka tiedänkin niissä olevan risteytysverta. Ihan pelkkää uteliaisuuttani haluaisin tietää mitä kaikkea rotua valitsemassani kanakannassa on, siksi historia kiinnostaa. Ilmajokisilta näyttää löytyvän ainakin rhode islandiin viittaavia "vauhtiraitoja" jaloista ja joiltakin yksilöiltä silkkikanamaisia piirteitä. Siitä huolimatta nämä ovat kunnon maatiaisia, todellisia sissikanoja, hautovat lehtolapsia luonnon helmassa ja ainakin yksi kukko on näyttänyt selviytymistaitonsa 7 viikon karkureissulla metsässä. Lisäksi aloittavat muninnan aikaisin ja munivat ahkerasti. Ja kauniitakin ovat. Mitä muuta voi kanalta toivoa?

[HiltaHelikopteri]

Moilanen: se 50-60 munaa on Mikko Ilkan kirjoituksesta vuodelta 1909! Ei siis koske enää nykypäivän maatiaisia

[smari]

No enpähän tiedä, mistä hatusta tuo 50-60 munaa vuodessa oli tempaistu. Hanhikin pystyy parempaan, munan suuruusluokka 1/3 verrattuna kanaan.
Meidän alhot munivat n 70%, mihinkähän tuo 50-60 munaa vuodessa perustuneekaan.

70 prosenttiahan on 255 munaa vuodessa! Ihan Leghornin luku!

[kanamummo]

1900-luvun alussa maatiaiskana pääsi kantakirjaan jos muni yli 150 munaa vuodessa.Relander, Ilmari, Kananhoidon alkuopas, 1931.
Tuo 50-60 munaa tarkotti varmaan sitä tyyliä millä kanoja muinoin pidettiin, navetan pimeimmässä nurkassa tai kesällä saivat itte hakea ruokansa. Ja ikääkin varmaan tirpoilla oli.

Tuossa samassa kirjassa sanottiin maatiaiskanasta:
Suomalainen maatiaiskana kuuluu köykäisiin munijarotuihin.Väriltään se on kovin vaihteleva. Jalostuksen alaisena on nykyään kahdenvärisiä maatiaiskanoja. Ruskehtavan harmaan eli pohjalaisen maatiaiskanan höyhenten pohjaväri on savenharmaa. Kaulus, siivet ja pyrstöhöyhenet ovat kanoilla enemmän tai vähemmän ruskehtavat, kukoilla kauniin metallinkiiltoiset. Satakuntalainen maatiaiskana on musta. Jalkojen väri on tumman kiilloston, harmaa.(veteen kastetun kovasimen väri) Erinomainen hautoja ja poikasten hoitaja. Hyvä ruokansa etsijä. Kanakantakirjassa niitä on 5 eli noin 0,3 %. Paras tulos on Tipsu-nimisellä kanalla Leena-Kertun kanalassa Kokemäellä, ollen 182 munaa (Maatiaiset pääsevät kantakirjaan munittuaan vuodessa 150 munaa)
Kun maatiaiskana on olosuhteisiimme tottunut ja kun tämän rodun jalostamiseen on viime aikoina kiinnitetty yhä suurempaa huomiota, voimme toivoa, että se muutamien vuosikymmenien perästä on jo siksi jalostettu, että se kykenee kilpailemaan ulkolaistenkin rotujen kanssa.

Tuo kehitys muuten tökkäs munanpainoon, vientiin ei kelvanneet alle 50g munat
Kuinkahan mulle tulee pohjalaisen kanan kuvauksesta mieleen savitaipale???
Ja Vetehisen kuvauksesta tuli mieleen sana: kerikana en tiä miks...

[Martta]

En suinkaan tarkoittanut että kenenkään pitäisi omia kanojaan tänä päivänä häpeillä vaan tarkoitin sitä jalostustyötä ja rotupuhtautta, ilmeisen huono ulosanti mulla Ihan niin kuin tuolla mainittiin suomenhevonen. Jotkut yrittää peitellä sitä tosiasiaa, että niihin on käytetty hieman kuumempaa verta parantamaan ominaisuuksia mutta hyvä ja käyttökelpoinen hevonen siitä on saatu. Ainahan sitä rotua haluaa jalostaa parempaan suuntaan mutta tämä on nyt aika kulunut lausahdus.

[vetehinen]

Samaisessa kirjassa kerrotaan, miten kanoja on ollut tapana pitää "permannon alla" tai perunakuopassa. Eipä ihme, jos ei oikein munia heru. Kyseinen herra on kuitenkin kirjoittanut useita kananhoito-oppaita vuosisadan alussa, joten uskon hänellä olleen jonkinlaista asiantuntemusta senaikaisista oloista ja kanoista.

[Muusa]

Permannon alla tai perunakuopassa Mä olen luullut että kanoja on pidetty navetan kattoon ripustetuissa katiskantapaisissa häkkyröissä talvet. Mutta toisaalta on navetastakin elukat jouduttu joskus ottamaan talveksi tupaan...

[Rusina]

'sitten olis kuva 97. Suomalaisia maatiaiskanoja, kuvat saatu Kosolan kanalasta Lapualta.

Tässä vihdoin tuo kuva. Aikas vaaleilta näyttävät näiden kuvien maatiaiset.


Lähde: Alb. Näätänen: Kotieläinoppi kansakoulun jatko-opetusta varten, Otava 1927

[Rusina]

Poimintoja maatiaiskanaa koskevista teksteistä´+ muidenkin munijarotujen esiintymisestä Suomessa 1900-luvun alussa:

"Jalostettujen kanarotujen joukosta leghorni- sekä plymouth-roksi-kanat ovat kaikkialla näyttäneet voivansa kestää ja menestyä maassamme... ...Sen tähden voidaan syystä valita näitä molempia rotuja, koska ne parahiten soveltuvat meidän oloihimme." (Kirjassa mainitaan ns. maatiaiskana vain sivumennen.)
(Lähde: J.F.Hallenborg: Oppikirja kotieläinten hoidossa, WSOY 1901)

"Suomalaisesta kanarodusta kuulee usein puhuttavan, mutta kun katselee niitä eläimiä, joita tarkoitetaan, huomaa, että ovat hyvinkin sekalaisia. Toisinaan ne muistuttavat Plymouth Rock-. toisinaan Leghorn-, toisinaan Hampurin kanoja j. n. e. Yhteistä leimaa ei ole. N. s. suomalainen kana on siis vain joukko suunnittelematonta siitostapaa noudattamalla aikaan saatuja, kaiken muotoisia kanoja, joille ei voi rotukanan arvoa antaa. Silti ei tahdota väittää, ettei siellä täällä löytyisi hyviä tämän tapaisia kanoja ja ettei niistä vastaisuudessa voisi syntyä jotain aitosuomalaista. Ei niin, monet niistä ovat oloihimme hyvin tyytyväiset ja, kun ruvetaan kanain siitoksessakin käyttämään järkeä, voidaan niistä valikoiden saada kehitetyksi oma suomalainen kanarotu."
(Lähde: J.Pedersen-Bjergaard: Siipikarjamme (tanskalaisesta alkuteoksesta mukaillen suomensi W.Wenho), WSOY 1904)
Maatiaisista ei tässä kirjassa paljon muuta olekkaan. Puhdasrotuisen kana-aineksen puolesta hehkutetaan, mutta puhutaan myös suunnitelmallisen risteytämisen puolesta. "Suomessa soveliain risteyttämistulos käyttökanana saadaan Plymouth Rock ja peltopyynväristä Leghorn rotua parittamalla."

"...otettiin Suomen Siipikarjanhoitajien Liiton (S.S.L.) kanakantakirjaan n:o I vuosina 1923-1927 erirotuisia kanoja seuraavat määrät:
Valkea-Leghorn 1357 kanaa
Plymmouth-Rock 45 kanaa
Ruskea-Leghorn 37 kanaa
Ancona 22 kanaa
Barnewelder 7 kanaa
Minorka 6 kanaa
Maatiainen 5 kanaa
Yhteensä 1479 kanaa...
...Mainittakoon samalla, että kantakirjaan pääsyvaatimuksena oli, paitsi puhdasrotuisuutta, vähintään 200 munan muninta ja 11 kg:n munapaino vuodessa. Tämä vaadittiin kaikilta muilta roduilta, paitsi suomalaiselta maatiaiskanalta, jolta vaadittiin ainoastaan 150 munaa vuodessa eikä painon suhteen ollut mitään vaatimuksia."
(Lähde: Ilmari Relander: Kananhoidon alkuopas, WSOY 1931)

"Suomalainen maatiaiskana kuuluu köykäisiin munijarotuihin. Väriltään se on kovin vaihteleva. Jalostuksen alaisena on nykyjään kahdenvärisiä maatiaiskanoja. Ruskehtavan harmaan eli pohjalaisen maatiaiskanan höyhenten pohjaväri on savenharmaa. Kaulus, siivet ja pyrstöhöyhenet ovat kanoilla enemmän tai vähemmän ruskehtavat, kukoilla kauniin metallinkiiltoiset. Satakuntalainen maatiaiskana on musta. Jalkojen väri on tumman kiilloton, harmaa. (Veteen kastetun kovasimen väri.) Erinomainen hautoja ja poikasten hoitaja. Hyvä ruokansa etsijä. Kanakantakirjassa niitä on 5 eli noin 0,3 %. Paras tulos on Tipsu-nimisellä kanalla Leena-Kertun kanalassa Kokemäellä, ollen 182 munaa. (Maatiaiset pääsevät kantakirjaan munittuaan vuodessa 150 munaa.)
Kun maatiaiskana on olosuhteisiimme tottunut ja kun tämän rodun jalostamiseen on viime aikoina kiinnitetty yhä suurempaa huomiota, voimme toivoa, että se muutamien vuosikymmenien perästä on jo siksi jalostettu, että se kykenee kilpailemaan ulkomaistenkin rotujen rinnalla."
(Lähde: Ilmari Relander: Kananhoidon alkuopas, WSOY 1931)

[Moilanen]

Pitipä oikein tuo Ilkan kirja ottaa esiin ja niinhän siellä tosiaan lukeekin. Kait sitä pitäisi hankkimansa kirjat lukeakkin eikä vain omistaa.
Tuo 70% muninta on ennätysvuoteni, säilyttäjänä kun joudun pitämään yllä tuota tilastoa.
Keskimäärin tuo vuotuinen munintaprosentti on asettunut sinne 60-63% paikkeille ja tämä vuosi saattaa olla kanahistoriani ehkä heikoin. Mistähän johtuneekaan.

[thank]

Koetin tuosta säilyttäjäjutusta hakea tietoa tältä foorumilta, mutta nyt kaipaan kaiken informaatioähkyn keskellä vastausta pariin kysymykseen: Voiko sellainen henkilö tulla säilyttäjäksi, jonka omat kanat eivät ole lähtöisin säilyttäjiltä? Kuinka tässä tapauksessa varmistetaan kannan puhtaus?

[fasunen]

Tälläisessä tapauksessa kanojen alkuperä pitäisi varmaa selvittää niin pitkälle että löytyy säilyttäjä tai kannan alkukoti.

[malla]

Jatkona topikin alun antikvalöytöihin...
Jostain löytyi Pellervo-seuran lehtinen Kananhoito kannattaa vuodelta 1931. Se esittelee munantuotanto-osuuskuntiin kuuluvia aikansa huippukanaloita mm. Laitilassa, Alastarossa, Karunassa ja Ilmajoella. Vahvistaa kaikin puolin kuvaa suomalaisen kananpidon varhaisesta perustumisesta vieraisiin vaikutuksiin ja rotuihin. Maatiaisista ei sanaakaan. Malliesimerkkinä pidetään mm. Tanskaa. Esitellään sanoin ja kuvin toinen toistaan kauniimpia kanalarakennuksia ja "piipilöitä". Joka kuvassa kanat valkeita leghorneja. Näin myös Iisakki Röyskön kanalassa Ilmajoella, jossa muuten on maalattia, "kuten Ilmajoella on yleistä, mutta silti kanat ovat säilyneet terveinä ja terhakkoina sekä munineet erittäin hyvin".

Mainitaan, että Laitilan tulevaisuuteen kanapitäjänä vaikutti v. 1905 Köyliössä pidetty 3-viikkoinen kananhoitokurssi, josta laitilalainen Josef Leivo eli Kana-Jooseppi toi mukanaan 5 ruskeata leghorn-kanaa.

Ilmajokelaisen Oiva Jääskeläisen "tehdasmainen" 1200 kanan kanala on yksi esitellyistä. Agronomi itse lausuu: "Yhtä järjetöntä kuin on kanalassa elättää kananvarkaita, s.o. tuotannoltaan ala-arvoisia kanoja, yhtä epätaloudellista on rakennettaviin uusiin kanaloihimme tuhlata kalliista lankusta puulattioita, koska kanakaan luonnostaan ei ole luotu lankkua raapimaan vaan maata kuopimaan". Että semmosta tehotuotantoa...

Teuvo Järviön kanalassa Karunassa on paitsi maalattia myös kaunis olkikatto - ja kanoja tuhat.

Siipikarjakalenterissa (Ilkka-Nieminen) vuodelta 1924 on samoin vahva neuvonnallinen ote ja kannustus munantuotannon tehostamiseen. Kanatalouden kehittymättömyydestä syytetään munien suurta tuontia Venäjältä. Maatiaisia kehotetaan käyttämään hautojina. Maatiaiskanan esittelyssä mainitaan kannassa olevan jalostuksen alaisena kahta suuntaa, "ruskehtavan harmaa n.s.pohjalainen maatiaiskana", ja "n.s. satakuntalainen silkkimusta maatiainen". Jälkimmäisestä on kuvaus, joka lienee sama kuin tässä topikissa aiemmin esitelty.

Mielenkiintoisia ilmoituksia..."Lapualla Kosolan Siitoskeskuskanalassa myytävänä Ruskean Leghornin ja Suomalaisen Maatiaiskanan siitosmunia tuotantoluokista I, II ja III." Samoista roduista siitoskukkoja ja kananpoikasia. "Kummankin rodun eläimet saaneet monia I palkintoja..." "Huom. Erikoisalana maatiaiskanajalostus!"

[malla]

Yhä plärään Siipikarjakalenteria vm. 1924:
Kirjolan Kartanon Kanalan Siitoskeskus, osoite Johannes, ilmoittaa, että tarjolla amerikkalaisen tyypin Valkeaa Leghornia, importeerattuja kantoja Ruotsista v. 1924, Valk. Sussex, tuotettu suoraan Englannista ja Ruotsista sekä Keltaisia Orpingtoneja, tuotettu suoraan Englannista. Kanalan omisti tohtorinna M. Nobel-Oleinikoff ja se oli yksi Suomen Siipikarjanhoitajain liiton harjoittelukanaloista, kuten muuten Kosolan kanalakin.

Kirjaluettelossa mm. siipikarjan-, mehiläisten- ja pikkukarjanhoitolehti Kekri, josta ollut saatavana vuosikerrat 1912-1914.