Munien tuonti.. haaveilua
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
Munien tuonti.. haaveilua
Vieläkään en ole luopunut haaveesta, että jonakin päivänä minulla olisi intialaisia juoksuankkoja. Ole tällä hetkellä Saksassa, ja sattumoisin paikallisella kollegallani on kaveri jolla on ankkoja ja hanhia. Hihi, meikä heti kysymään että onkohan hänellä myös intialaisia juoksuankkoja, ja kuulemma niitä on aikaisemmin ollut mutta kollegani ei tiennyt onko niitä nyt. Lupasi selvittää asian. Elikkä eli, JOS ankkoja on ja ne munii, ja omistaja suostuu tekemään salmonellatestit yms mitä vaaaditaan munien tuontiin (tietty minun kustannuksella), niin miten munien kanssa pitäisi menetellä? Siis jos toisin ne saksasta poistullessani. Lentokoneessa. Voikohan ne ottaa käsimatkatavaroihin? EIkaine ole nestettä? Miten läpivalaisu vaikuttaa muniin ja niitten kuoriutuvuuteen? Pitääkö suomeen tullessa mennä tullin punaista linjaa? Jos pitää niin heti Vantaalla, vai vasta väskylässä?
No, tää on vasta tällaista haaveilua Ja voi olla että kaikki on liian vaikeaa. JOS kaikki onnistuisi, niin sitten pitäisi vielä etsiä kuka munat hautoo, kun en oikein kerrostaloasunnossa viitsi laumaa ankkavauvoja hoitaa

Ankkoja, kanoja ja lampaita.
Siinä säännöissä on muistaakseni eri sääntö isoille ja pienille määrille tuojia.
Jossain tapauksessa piti ilmoittautua munien tuojaksi Eviraan ja tehdä ilmoitus maahantulosta tietty aika ennen saapumista rajaeläinlääkärille.
Salmonellan lisäksi pitää teettää emoista verikokeita newcastlen taudin vastaaineista, linnut eivät saa olla rokotettuja.
Mulla on se tuontiin liittyvä paperinippu muistaakseni isolla koneella. Voivat olla kyllä vanhentuneita, että joka tapauksessa joudut kysymään Eviran tuontieläinlääkäreiltä uudet.
Jos alat oikeasti valmistella tuontia, niin minusta saat osallistujan kuluihisi munia vastaan.
Myös ETT:n sääntöjä kannattaa noudattaa, vaikka se ei pakollista olekkaan, Suomi on eläinten terveydentilaltaan hyvässä jamassa siksi, että kansalaiset on niin tarkkoja ja noudattavat sääntöjä

Ohhoh! mistä olet parin löytänyt, kun ei niitä tahdo maasta löytyä? Tietty munat kelpaavat Ja maksan niistä hyvin! Mä kuvittelin ettei suomessa ole niitä (lähes) ollenkaan!!
Jeps, jos mä tuon munia, niin teen sen kaiken viimesen päälle. Ja tietty hyvän satsin että siitä riittäisi muillekkin
Jeps, jos mä tuon munia, niin teen sen kaiken viimesen päälle. Ja tietty hyvän satsin että siitä riittäisi muillekkin
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
Oho, eläinlääkärin todistuksen lähtöparvesta pitäisi olla myös suomeksi/ruotsiksi. Miten ihmeessä se on mahdollista, jos tuo munia Saksasta!?!?!
En tiedä olenko tuomassa mitään, kun en tiedä onko niitä juoksuankkoja kollegani tutttavalla ja suostuuko hän hoitelemaan byrokratiaa. Mutta katsotaan..
En tiedä olenko tuomassa mitään, kun en tiedä onko niitä juoksuankkoja kollegani tutttavalla ja suostuuko hän hoitelemaan byrokratiaa. Mutta katsotaan..
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
Minä lähetin Saksaan paikalliselle "läänineläinlääkärille" paperit kaikilla vaadituilla kielillä ja hän sitten niistä täytteli joista ymmärsi ja lisäsi samat tekstit niihin joista ei ymmärtänyt. Lisäksi ne piti lähettää Eviraan eläinlääkärien maailmanlaajuisella tieokonejärjestelmällä. En juuri nyt muista sen nimeä. Niihin ei pysty tavallinen pulliainen auttamaan, kun vaan tunnuksilla voi niitä tutkailla. Mutta Evirasta lähettivät minulle samat tiedoksi sähköpostilla, kun oikein kauniisti pyytelin. On niissä puuhaa...
Paikallisen kollegani kaverilla on juoksuankkoja, mutta he epäilivät että yksityiseltä tilalta munien tuonti voi olla vaikeaa. Mutta lupasivaat selvittää jonkun tilan, joka tuottaa munia suurempia määriä. Paperityö voi sellaisella tilalla olle hieman helpompaa. Hih, toivottavasti vain osaavat puhua englantia, koska mä en osaa saksaa. Mutta ehkäpä mä sitten jos kaikki onnistuu niin tuotan niita munia keväällä, kun kesää vasten on mukavampaa saada uusia poikasia.
Kollegani kaverilla on oikea(?) tärkeysjärjestys elämässä: ensin tulevat ankat, sittne puutarha ja sitten vaimo
Kollegani kaverilla on oikea(?) tärkeysjärjestys elämässä: ensin tulevat ankat, sittne puutarha ja sitten vaimo
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
Mitä kautta olisi helpointa yrittää löytää tiloja, jotka myisivät munia myös ulkomaille? Kun se paperisota on sitten mitä on. Meilailin brittilään (linkki oli Brittilän juoksuankkayhdistyksen kautta) ja kyselin munia,mutta en ole saanut vastausta. Olisiko tuonti helpompaa jostakin muusta maasta, esim Ruotsista tai Saksasta? Miten löytää kontakteja (jos ei osaa ruotsia eikä saksaa)?
Ankkoja, kanoja ja lampaita.