Seitsemän viikon urakka!
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
Seitsemän viikon urakka!
Tiistaina pääsi viimeinkin Anni-jättikochin nauttimaan työnsä tuloksista, sille kuoriutui pikkuisia alhotipuja!
Anni aloitti haudonnan kokonaista 7 viikkoa takaperin. Ensin sen alle riitti muovisten lisäksi vain yksi oikea muna, kun munansyöntiongelman takia ei ollut munia vähään aikaan tullut. Tätä se hautoi reilu pari viikkoa, kunnes munia syövät hybridit olivat päässeet tämän ainokaisen hajottamaan. Tässä vaiheessa tulikin hybrideille lähtö kaverini käärmeen ruokalistalle.
Kana hautoi muovimunia tällä aikaa ja etsin kuumeisesti lähistöltä siitosmunia, soitin isoihin kanaloihinkin mutta niin pientä satsia en munia saanut. Onneksi älysin Mimmiltä kysyä, ja viimein sai Anni alleen 14 pientä ja söpöä alhon munaa.
Näistä haudonnan aikana hajosi vain yksi, vaikka olin varautunut että suuri kana saattaisi olla liian raskas näitä hautomaan. Sen sijaan tuli muita mutkia matkaan kun suurin osa ei lähtenyt edes kehittymään, luultavasti postin käsittelystä johtuen. Kaksi munaa poistin kesken haudonnan, joissa oli alkuun lähtenyt, mutta sitten kuollut sikiö.
Lopulta alla oli enää neljä munaa ja epäilin jo pahinta, mutta niin sieltä vaan kuoriuduttiin! En ole varma onko siellä nyt kolme vai neljä tipua, kun en ole emoa kehdannut häiritä, eikä lattiatasolle siirtoakaan tarvinnut tällä kertaa tehdä. Verkotin suuren pesän, jossa hautoikin, pikku perheen omaksi tilaksi näin alkuun, ja saavat sieltä itse omaa tahtiaan siirtyä toisessa päässä oleville ruokakupeille.
Kyllä ne on kauniita, ei varmaan ole koskaan harmittanut nin paljoa että kamera on rikki! Ihanan näköistä kun pienet keltaiset naamat kurkkii suuren tumman kanan rintahöyhenistä. Laitan kuvia heti kunhan saan kameran jostakin lainaan.

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4447
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa