Haukan hyökkäys
Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri
muut munivaiset
Ns ylilentelijänä tähän vuodenaikaan kanahaukka on melko yleinen, nuoret hakevat pesimäreviiriään ja vanhat tarkastelevat reviiriään, ettei tunkeilijoita ole.
Siinä suhteessa keväinen kanahaukka on hyvä tapaus, että kun näen ylilentävän kanahaukan niin jos mahdollista, ammun, tietenkin ohi. Kanahaukka väistää tämmöisen epämiellyttävän paikan ja painelee helpommille metsästysmaille.
Tästä meidän yli lentelee reviirinomistaja päivittäin, kyyhkyt pakenevat, niinkuin minun kokemukseni mukaan kaikkia haukkoja, muuta vahinkoa ei yleensäkään tule.
Jo nuorille kyyhkyille on rakentunut sisään tämä haukan ilmiasu, sitä paetaan aina, oli haukka sitten iso tai pieni.
Näin ainakin meidän lakan asukkaat, muista sitten en tiedä.
Jopa harakoiden hälytysräksytys saa meillä mm punatulkut kiireimmän kaupalla sisätiloihin, näin tämä luonnon luoma hälytysjärjestelmä toimii.
Varpushaukka onkin sitten jo pahempi, se jos kerran saa saalista, siitä joutuu tekemään "muuttohaukan".
Nimittäin varpushaukka ei kunnioita kanahaukan reviiriä. Se saalistaa, kulkee omia teitään, sillä tuntuu olevan "Camel-bootsit", vanhaa mainosta lainatakseni.
Tänä keväänä olen haukoille menettänyt neljä nuorta lintua ja kaksi vanhaa. Onneksi tilanne rauhoittuu tuolla huhtikuun lopulla ja rauha, ainakin meillä jatkuu tuonne lokakuulle ja sitten uusi taistelu haukkoja vastaan.
Näin se menee ja on mennyt vuodesta toiseen.

- HiltaHelikopteri
- kukkoilija
- Viestit: 4447
- Liittynyt: 01 Marras 2005, 17:58
- Paikkakunta: Vantaa
Lähetetty: Per Huh 04, 2008 21:47: Voi itku! Kai täällä pitää kohta kieltää kaikki kyyhky- ja haukka-aiheiset keskustelut? Viestit eivät kulje minkään ylläpitäjien+moderaattoreiden muodostaman sensuurin läpi ennen julkaisua, joten jokainen vastaa omista kirjoituksistaan itse! Ei kukaan voi vahtia kellon ympäri mitä täällä kirjoitetaan! Tarvitaan vain itsekuria! Juuri lähti yksärinä yhdelle käyttäjälle ns. viimeinen varoitus ja kohta kai pitää lähettää lisää?
Lisäys 5.4.08 klo 23.55: Näyttää (taas kerran) meikäläisen viesti vallan hienolta---eikös vain? Ihan kuin häiriköisin tässä omaksi ilokseni ja yksinäni. Mutta enpä poista enkä muokkaa...olkoon näin. Tehköön kukin omat johtopäätöksensä.