Suositelkaapa rotua!

keskustelua roduista ja risteytyksistä

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Mea

Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Mea »

Tarkoitus on tuottaa oman perheen (miksei sukulaisillekin jos kiinnostusta on) tarpeiksi sekä munat että lihat. Alunperin ajatuksena oli ottaa vain yhtä rotua, joka sopii molempiin tarkoituksiin, orpington oli mielessä. Nyt on tullut epäilyksiä onko orppi sittenkään paras rotu meille, ja olen taas hukassa :smt017

Meidän ison perheen tarpeisiin pitäisi tuottaa varmaan se sata lintua vuodessa, jos pari kanaa syötäisiin viikossa, lisäksi saada semmoiset viitisentoista+ munaa päivässä.

Miten homma teidän mielestänne kannattaisi toteuttaa? Liha- ja munarotuiset erikseen, vai joku yhdistelmärotu? Kaippa järkevintä on hommata hautomakone, ettei mene kanojen energiaa hautomiseen muninnan lakkaamisen kustannuksella. Haluaisin rakentaa sellaisia kanatraktoreita, jotta söisivät mahdollisimman paljon vihreää ja rehukulut pienenisivät.

Minkälaisella aikataululla hautoisitte jotta saataisiin satapäinen joukko vuodessa pakkaseen? Ei tietenkään mielellään talvisaikaan kasvattais lihakanoja, mutta jos kuitenkin säästäisi useampia kanoja ja kukon talven yli ettei tarvi kaikkia lihamunia keväällä ulkopuolelta ostaa. Tämä siis jos ovat eri rotusia muna- ja lihatuotantoon tarkoitetut yksilöt.

Miten muuten, kai lintuja saa pitää noissa traktoreissa myös ulkonapitokiellon aikaan?

Kiitos jos joku jaksaa jakaa tietämystään!
Helenals

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Helenals »

Hei!
Ihan samoin aikein, mutta pinemmällå mittakaavalla hankin kesällä vihdoin lajittelemattomia tipuja kasvattajalta joka kasvattaa montaa eri rotua. Ja vaikka olenkin vasta-alkaja ajattelin että voisin vastata että miten eri rodut ovat täällä kasvaneet.
Rotuja tipulaumassa oli useampaa eri lajia kuin ensin aavistinkaan. :smt001 Kivaa seurata eri väristen tipujen kehitystä.
Tiput kasvoivat aika eri tahtia, jotkut ensin reippaasti ja sitten toiset meni ohi. Alusta asti pomoksi osoittautui musta Australorps-kukko, se kasvoi aika nopeasti ensimmäiset kuukaudet. Sitten huomasin että vaalea Sussex oli kasvanut ohi, ja se on kukonpoikasista isoin ja rauhallisin tällä hetkellä. Punnitsin ne myös hiljattain ensi kerran. New-Hampshire- kukko on lähes yhtä suuri kuin Sussex niin kuin eräs Maransiksi epäilemäni kukko. Isoimmat Australorpsit ovat vielä hieman pienempiä ja Pomo niistä kaikista pienin - kaksi Islannin kukkoa ovat sitä suurempia. Orpington-kukkoa ei valitettavasti ollut, mutta Orp.-kanat, niin kuin Brahmakin, kasvavat hieman hitaammin kuin Sussex ja N.H.
Muiden hankkimieni tietojen mukaan on sopivaa teurastaa kukonpojat 20-30- viikkoisina. N.H., Sussex, Marans, Orp. pitäisi olla herkkua, Sussex pieniluinen ja Orp. isoluisempi. Sitä asiaa sekä makuvertailuja en ole vielä päässyt tekemään. Australorpsienkin pitäisi sopia teuraaksi, liha tummaa. Lisäksi hyviä munimaan talvelle - minkä toinen Australorp-kana täällä on todistanut aloittamalla muninnan viime viikolla. :smt003
Yllättävää on että minun Australorpsit ovat pienehköjä, tietojeni mukaan pitäisi kasvaa nopeasti - mutta ehkäpä kasvavat vielä. Tai sitten ovat vain pienikokoisia.
Nyt kukot ja kanat ovat erillään, tammikuussa laitan ryhmiin rotujen mukaan ja meinaan kevättalvella sitten kerätä munia hautomakoneen haudottavaksi - ehkä joku hautoo itsekin - niin että ehtisivät tarpeeksi kasvaa ulkokauden aikana.
Voi olla että tämä menetelmä sopii sinullekin - lasti tipuja, mitä sattuu saamaan sopivia rotuja ja sitten kokeilemaan!
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Maattari »

En suosittele orpingtonia lihankasvatukseen, kasvu aika hidasta ja syövät paljon. Munintakin on nykyorpeilla huonoa ja lisäksi ovat yleensä aika hautomaintoisia mikä sekin vaikuttaa munantuotantoon.
Sussexit( light) kasvavat kohtuu hyvin, munivat ok mutta meillä kaikki kanat halusivat hautoa joten muninta sitten tyssäsi siihen. Hyvä ruoanetsijä.
Nyt on lihantuottajana marans. Kasvu ok, muninta ok, eivät ole olleet kovin hautomahalukkaita. Hyvä ruoanetsijä, rauhallisia ja kesyjä. Ylivoimaisesti paras meillä olleista roduista.
Meillä teurastetaan 50 kanaa vuodessa. Ne haudotaan koneella keväällä, kasvavat kesän ja menevät syksyllä pakastimeen. Talveksi jätetään mahdollisimman pieni porukka. Jos haluat sen 15+ munaa päivässä suosittelen ottamaan vaikka 10 munintakanaa, siis hybridiä ja 10 liharotuista, tai 12 hybridiä ja 8 liharoduista. Toki jos haluaa rotukanoja niin sitten pitää vaan ottaa isompi parvi. Rotukanat eivät ole niin luotettavia munijoita kuin hybridit. Hybridit eivät haudo eivätkä muutenkaan pidä munintataukoa sulkasatoa lukuunottamatta ja sekin on hybrideillä vain muutaman viikon pituinen eikä kuukausia kestävä munintalakko.
100 teuraskanaa on aika paljon joten konehaudonta varmistaa saatavuuden.
Kannattaa kuitenkin valita sellainen rotu josta pitää, kanojen hoito on paljon mukavempaa silloin.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Annir85

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Annir85 »

Light sussexit on isoja, munivat ahkerasti kun munivat, mutta kun mammakuume iskee niin sitten ei tietenkään munia tule. Itselläni sussex-pavessa kolme kanaa ja vasta aloittivat munimaan mammaloma/sulkasatotauon jälkeen (n.12vk)

Maransit myös isoja, munivat hyvin vaikkakin hieman laiskemkin kuin sussexit, mutta kertaakaan eivät ole minulla hautoneet. Sulkasato tauolla olivat pitkään, suurinpiirtein 12vk, nyt pikkuhiljaa aloittelevat myös munintaa.

Faverollet ovat olleet vasta vähän aikaa minulla. Sulkasadolla olivat tullessaan, nyt toinen kanoista on tämän kuun muninut tosin vähän ahkerammin vasta perjantaista lähtien, tänään oli tauko rouvalla. Hyvän kokoisia ovat myös.

Sekuliparvessa on jokunen onnistunut risteytys, jos niin voi sanoa. Marans-valkea tehis on isohko, hyvä munija. Marans-hy line brown risteytykset munivat tosi hyvin, mutta kummankin lopetin munintaelinongelmien takia. Niiden jälkeläisiä on kasvamassa josko olisivat terveempiä. Osassa rheinlandermixausta, osassa maatiaista lisänä. Ko.kukkomixit vaikuttivat kasvavan maatiaista isommiksi, melkein maransin kokoon. Isoksi asti en kasvattanut kuitenkaan.
Goodman

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Goodman »

Edullisin vaihtoehto voisivat olla nuo hy-linet, niitä on toisinaan myynnissä esim tori.fi:ssä isompiakin parvia ja voihan niitä kaiketi ostaa suoraan joistakin siitoskanaloistakin. Rotukanat ovat toki upeita, mutta hintakin on ihan toisenlainen. Jos hinta ei ole ongelma, niin osta vaikkapa aluksi 20kpl Plymouth Rockeja, kukkoja mukaan ja haudota kevättalvella munista iso parvi lisää - hoituu munatuotanto ja lihatuotanto yhdellä upeannäköisellä rodulla.
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Goodmanin kanssa samaa mieltä. Rokeista ei kokemusta mutta se on seuraava rotu jota kokeilen jos jotain pitää vielä kokeilla. Niissä on käsittääkseni ollut aika paljon ongelmia takavuosina, sekä luonteen että terveyden kanssa, en tiedä miten nyt, onko täällä rockien pitäjiä? Upea rotu joka tapauksessa.
Faveista ei myöskään kokemusta mutta halu kokeilla tyssää sulkajalkoihin, mä tykkään sileäkinttuisista kanoista. Ja joo, maranseillakin on sulkia jaloissa mutta ei niin paljon ja niissä on sileäjalkaisiakin :-"
Favejen lihaa kehutaan erinomaiseksi, meidän perheen mielestä sussexeilla on paras liha ja orpeilla parhaan makuiset munat. Harmi ne miinuspuolet kummassakin rodussa.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Goodman

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Goodman »

Tuollainen ilmoitus on torissa, en tunne myyjää, mutta vaikuttaisi lupaavalta:
https://www.tori.fi/uusimaa/Plymouth_Ro ... ?ca=10&w=3
peltorane

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja peltorane »

Goodman kirjoitti:Tuollainen ilmoitus on torissa, en tunne myyjää, mutta vaikuttaisi lupaavalta:
https://www.tori.fi/uusimaa/Plymouth_Ro ... ?ca=10&w=3
Kiitos Goodman lämpöisistä sanoista rokkeja kohtaan, on meidän ilmoitus tuolla torissa :)

Kasvatetaan tosiaan Plymouth Rockkeja ja on mukava, helposti kesyyntyvä, seurallinen ja hyvin reipas/ketterä kokoisekseen ja mikä tärkeintä on hyvin lapsiystävällinen,
ei ole tarvinnut pelätä, että meidän 2v, 3v tai 5v olisivat joutuneet kukon kynsiin, kun huomattavan paljon vapaanakin saavat kesäaikaan olla pihassa..

Rokit on yllättävän hyviä munimaan ja kohtuu hyvin saa lihaakin, itse kasvatetaan noin 5kk ikäiseksi ja sitten laitetaan pataan kukkopoikia,
Orpeista saa hieman enemmän lihaa kuin rokista, mutta ovat taas sitten vähän kömpelömpiä ja huomattavan hautomakuumeisia ajoittain, joka taas
romahduttaa munintaa, verrattuna rokkiin, joka harvoin hautoo. molemmissa roduissa on puolensa, orppejakin on kasvatettu aiemmin,ei se ollenkaan huono rotu ole,
me vaan tykästyttiin rokkeihin, että on meidän juttu :) Orpingtonissa on värivaihtoehtoa useampaa, rokeissa ei suomessa ole kuin tätä mustavalkoraidallista.
hautomakone on rokkien kanssa tarpeen, eivät juuri haudo, ja suosittelen, että kevät talvella laittaa koneeseen paljon munia ja kasvattaa poikaset lähinnä keväästä syksyyn ja sitten pakkaseen.
talvella loppuu monella tila kesken, toki pienemmässä määrin voi ympärivuodenkin kasvattaa kukkoja. Rokit on kovia myös syömään, punaheltta kasvatusrehu on nuorikoilla toiminut hyvin, lisäksi kauraa ja toki aina
muuta virikettä, esim porkkanaa talviaikaan yms kaalia. kesäaikaan mahdollisimman paljon vihreetä, vähemmän rehua silloin. kauraa voi olla aina tarjolla.

Noista rokkien terveysongelmista, kuten Maattari totesi, että on ollut ongelmia takavuosina, niin pitää paikkansa hyvin, suomessa on tosi rajalliset piirit olleet plymouth rockeissa ja sisäsiittoisuutta paljon ja moni kasvattaja
on luopunutkin sitten rodusta, kun ei ole saanut uutta verta mistään. Nykytilanne on aavistuksen parempi, useampi taas alkanut rotua harrastamaan, niin josko tämä rotu tästä elpyisi :)
luonnejutuista, niin rokeissa on jonkun verran sellaista, että ovat vähän rasisteja toisia rotuja kohtaan, jos vasta vanhana, jo munivana tulee uusia rotuja, niin osa ei tahdo hyväksyä muita, valtaosa hyväksyy, mutta
muutamat on tosi kovapäisiä, mitä huomannut. Nuorena kun tottuu erilaisiin, kokoisiin niin ei mitään ongelmaa. Meillä on ajoittain ollut samassa hollantilaiset kääpiötkin ja hyvin ovat aina pärjänneet rokkien kanssa, jos
ovat nuorena tutustuneet. Paras ikä rokin sopeutua uuteen paikkaan, jossa on jo kanoja ennestään on 3-5kk iässä. Munniviakin on myyty, valtaosa sopeutunut hyvin heti uuteen paikkaan, jossa jo ennestään munivia, toisenrotuisia, mutta pieni prosentti on sitten niitä hirveitä, jotka ei vaan muita tahdo sietää, onneksi pieni prosentti kuitenkin.

Jos aloittajaa vaivaa, että onko se orppi, rokki vai joku ihan muu mikä olisi se oma juttu, niin suosittelen, että käy katsomassa niitä rotuja mistä on kiinnostunut, jollain, joka kyseisiä rotuja kasvattaa.
Me tiedetään paljon rokeista, jonkun verran vanhaa kokemusta orpeista, mutta rokki on meidän ykkösjuttu, johon on panostettu paljon ja voi tulla katsomaankin, jos täälläpäin sattuu asumaan, eteläsuomessa, Nurmijärvi/lepsämä
Mea

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Mea »

Kiitos kaikille vastauksista, sain paljon miettimisen aihetta. Sussex olikin mulle rotu, josta en tiennyt paljoakaan, kuulostaa varsin varteenotettavalta vaihtoehdolta, samoin kuin rokit. Kuitenkin helenalsin ehdottama tipulauma olisi hieno tilaisuus saada kokemusta eri roduista :smt017 Vaikka nuo hy-linet ei sinänsä niin kiehdo, voisi ajatella että aloittaisi munantuotannon niillä, ja siirtyä sitten myöhäisemmässä vaiheessa silmääkin miellyttävään rotukanaan. Alkukustannukset kuitenkin tulee olemaan jonkinkokoiset...

Rodussa olisi plussaa jos hyväksyisivät erinäköiset ja -kokoiset kanat myöhemminkin parveensa, huvittaisi ottaa joskus muutamia hauskannököisiä silkkejä yms ihan vain omaksi ja lasten iloksi. Kyllähän ne kohtuullisesti munivatkin.

Vielä saa kehua omia rotuja, jos on aihetta. :smt002
Mä jään vielä pohtimaan...
Mea

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Mea »

Ja kiitos peltorane, ollaan Keski-Pohjanmaalla, mutta jos sielläpäin liikutaan, voin hyvinkin ottaa yhteyttä!
Goodman

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Goodman »

" Kiitos Goodman lämpöisistä sanoista rokkeja kohtaan, on meidän ilmoitus tuolla torissa. "


Provikat sitten minulle lisääntyneestä myynnistä, eikös vaan :smt002
Myy

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Myy »

Täällä myös aloittava kana harrastaja miettii rotua. Toiveissa olisi lapsiystävällinen, hyvin muniva ja josta saisi hyvää lihaa. Jaloissa ei tarvitse olla sulkia ollenkaan. 4 kanaa olisi tarkoitus hankkia toivottavasti jo tämän kesän aikana kun saadaan rakennettua kanala. Talviasuttava tietenkin. Ollaan 3 henkinen perhe jossa pieni koira. Kiitos kaikille jotka antavat vinkkejä! :smt060
Kiyry87
muna
Viestit: 15
Liittynyt: 17 Touko 2020, 12:51

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Kiyry87 »

:smt017 osaisiko joku kertoa maranseista ja niiden tilanteesta Suomessa? Löytyykö suht helposti eri sukuja lisäämistä ja uutta verta laumaan aika ajoin hankkittaessa.

Entä minkälaisia light sussexsit ovat? Onko muita sussexin värejä kuinka suomessa ja kuinka ne eroavat light sussexista? Onko niiden tilanne millainen geenipoolin osalta?

Ollaan pohdittu miehen kanssa rodun vaihtoa maatiaisista pois vaikka ihania ovatkin. Hautominen liiaksi asti on hankalaa ja lihaisampi rotukin olisi mukavampi. Lauma pääsi mummoutumaan vähän vahingissa ja jos ei saada enään omien kantakanojen munia itämään on vaihto varma. Rouvat ovat 6-8v jo.

Rockit hyvistä puolistaan huolimatta ei oikein iske oikein. Jotenkin se väri on mun silmiä rassaava :smt012
Kanoja ja muita siivekkäitä vuodesta 2012 lähtien :-"
Maattari
lindell
Viestit: 1724
Liittynyt: 18 Elo 2009, 22:23
Paikkakunta: Iitti

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Maattari »

Mun käsitys on että maranseja on kohtuu hyvin. On muutenkin mukava rotu, munivat kohtuullisen hyvin eikä mun maransit hautoneet kertaakaan.
Sussexien geenipoolista ei tietoa mutta silloin kun niitä meillä oli niin ei niitä kovin paljon löytynyt. Tästä tosin on aikaa jo aika monta vuotta. Meidän sussexit hautoivat liikaa, taisivat kaikki hautoa ainakin yhden poikueen vuodessa. Muuten niistäkään ei ole huonoa sanottavaa mutta meiltä lähtivät liiallisen hautomavietin takia.
Sekulikanoja, vuohia, koiria ja kissoja.

The darkest places in hell are reserved for those who maintain their neutrality in times of (moral) crisis. D. Alighieri
Kiyry87
muna
Viestit: 15
Liittynyt: 17 Touko 2020, 12:51

Re: Suositelkaapa rotua!

Viesti Kirjoittaja Kiyry87 »

Eli light sussex on pois suljettu ihan armotta :-" maranssi vois sitten olla se the juttu nyt meidän perheeseen :smt017
Eikös maranssit ala munimaan 6kk iässä tai sen jälkeen ja teuraskokoisia ole 5-6kk iässä suurin piirtein?
Kanoja ja muita siivekkäitä vuodesta 2012 lähtien :-"
Vastaa Viestiin