Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ongelma

juttuja muista linnuista kuin kanoista

Valvojat: Aleksandra, maatiaiskukko, HiltaHelikopteri

Vastaa Viestiin
Avatar
tipsi
riikinkukko
Viestit: 1075
Liittynyt: 30 Touko 2007, 06:02
Paikkakunta: Jyväskylä

Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ongelma

Viesti Kirjoittaja tipsi »

:smt010 :smt010 Meidän ankka-rouva Typy menehtyi hoitopaikassaan yllättäen eilen, epäilynä on että koiraat olisivat olleet sen kanssa rajuja. Tai sitten siinä oli jotain mutua vikaa, koska sillä oli talven aikana pyrstö muuttunut vinoksi. Tiedä sitten, mutta surkee joka tapauksessa :smt010 Meidän höpöt on kuitenkin minun vauvojani!

No, nyt sitten seuraa ongelma, sillä meillä on 3 ankkaa jäljellä, ja kaksi niistä ovat koiraita. Eli, vähintään yksi naaras pitää hankkia lisää, ettei pojat rääkkää Rebekkaa hengiltä. Mutta.. meidän ankat ovat tosi kesyjä, niille on opetettu luoksetulo vihellyksestä. Ja ne on mökillä kesäisin yön tarhassa ja päivät vapaana. Oppiiko vanha ankka ko. jutut, vai pitäisikö otta kaksi tyttöpoikasta? Toisaalta, muualla haudotetut poikaset eivät välttämättä ole niin kesyjä kuin itse kasvatetut, etenkin kun ne pitää ottaa sen verran vanhoina että sukupuolen tunnistaa (ellei kasvattaja osaa katsoa sitä kloaakista - sehän on mahdollista jo muutaman päivän ikäiseltä poikaselta koska pojilla on pippeli).
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
Ushva

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja Ushva »

Voi miten surullista! :smt056
Luulen että uudet ankat ottaa aikalailla mallia vanhoista käyttäytymisessä. :smt017 Tai näin ainaki meillä on ollu, että uudet on seuranneet vanhoja konkareita.
ninnu

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja ninnu »

Mulle on tullut aikuisia, arkoja ankkoja, jotka aluksi on paennut ihan hysteerisinä pakoon. Mutta yllättävän nopeasti ne kuitenkin on kesyyntyneet ja oppineet muun porukan tavoille. Läpsyttelee mm innoissaan autolle vastaan, kun karautetaan kotiin kauppareissulta, tietävät että tuliaisia (leipää) on tulossa :smt001 Siispä toivoa on, aikuisenkin tytsyn ottamisessa :smt023

Mun ankat on päivät vapaana, yöt tarhassa kesäaikaan ja heti olen uudetkin tulokkaat päästänyt vapaana kulkemaan, muun porukan kanssa. Kyllä ne niin laumasieluja ovat, ettei yksinään lähde minnnekkään haahuilemaan.

Ankat ovat olleet aina kovin sosiaalisia tapauksia ja porukassa on voinut hyvin pitää useampaakin urosta, myös konehaudotut poikaset ovat aikuiset ottaneet ongelmitta vastaan. En ole lainkaan huomannut mitään arvojärjestys/nokkimisjuttuja ankoilla.
Siksi niistä kovasti tykkäänkin, ihanan leppoisia ja harmittomia veijareita :smt045

Toivottavasti löydät pojille uusia morsiamia!
Avatar
tipsi
riikinkukko
Viestit: 1075
Liittynyt: 30 Touko 2007, 06:02
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja tipsi »

Kiitos osaanotosta!

Juttelin Pekkiksen (=ankanhoitajamme) kanssa, ja hän sanoi että Typyn munia on vielä tallella ja laittaa ne koneeseen! Eli hyvällä mäihällä voisin siis saada vielä Typyn jälkeläisiä. Toisaalta, intialaiset juoksuankat olisivat pitkäaikainen haaveeni..

Oonkohan mä vähän hassu, kun meinasin tuhkauttaa Typyn, ja viedä tuhkan keväällä mökillemme? :oops: Noo.. voihan ankat olla yhtä lailla rakkaita kuin kissat tai koiratkin.
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
ninnu

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja ninnu »

Et ole hassu. Itse oon haudannut yhden kalani mummoni pihaan ja itkenyt sitä pari viikkoa...no tosin tästä nyt on vuosia, mutta kumminkin. Ihan yhtälailla voi muutkin eläimet olla tärkeitä, kuin vain kissat ja koirat. :smt001

Mulla on juoksija pariskunta, mutta elävät nyt ainakin vielä noiden muiden vaakkujen kanssa...jos sitten keväämmällä laittaisin ihan keskenäänsä ulkotarhaan, niin saattaisi pikku kiitäjiä syntyäkkin :smt050

Mitäs Pekkis puuhailee, kun ei ollenkaan ole täällä käynyt kirjoittelemassa aikoihin? :smt017
Mimm@

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja Mimm@ »

Meillä on kaksi koirasta ja yksi naaras, eikä tuo naaras ainakaan kovin ahdistunut ole. Pitää pojat kurissa ja nuhteessa, tai ainakin vielä on pitänyt.
Nyt olen kerännyt munia koneeseen, ja toivon kovasti että munista tulisi enemmän naaraita kun koiraita..
Katriina

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja Katriina »

Osanottoni Typyn kuoleman johdosta.

Minä olen tuhkannut rakkaan ankkani, koska se kuoli sellaisella hetkellä, että ainoa toinen vaihtoehto olisi ollut ruumiin heittäminen roskikseen ja sitä en halunnut lemmikkini jäännöksille tehdä. En pitänyt itseäni mitenkään hölmönä. Tuhkat haudataan sitten omaan pihaan, kun siihen on mahdollisuus. Eläinkrematoriot ovat tottuneet tuhkaamaan kaikenlaisia eläimiä, koska hyvin monilla eläinten omistajilla ei ole nykyisin omia pihoja tai maita, jonne haudata lemmikkejään.

Luullakseni ainakin nuorehko ankka sopeutuisi vielä porukkaan ja oppisi muiden osaamat temput. Ankathan ainakin oman kokemukseni mukaan oppivat varsin nopeasti.
Avatar
tipsi
riikinkukko
Viestit: 1075
Liittynyt: 30 Touko 2007, 06:02
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja tipsi »

Rebekkaa meidän pojat eivät ole sillä lailla jahdanneet kuin Typyä, mutta en tiedä alkaako niiden tarmo kohdistua siihen kun Typyä ei ole. Jos siis ei olisi toista naarasta. Mutta me tarttetaan vaalea ankka (nyt jäljellä olevat ovat riistan värisiä tai tummempia) sillä ei muuten nähdä missä ankat kesäisin järvellä menevät kun ovat vapaana.

Ninnu: täällä olisi ainakin yksi juoksuankkatytön tai pari halajava, jos innostut poikasia haudottamaan!:smt002 Tosin en vielä varaile mitään 100% varmuudella, pitää katsoa tuleeko Typyn munista mitään. Pekkis on tainnut olla aika kiireinen..

Keräilin eilen kirjalliset suostumuksen naapureilta ankanpitohakemukseen (kun ne sittenkin piti olla kirjallisena, jee, kaikki antoivat nimensä), ja kerroin naapurin lapsille että Typy on kuollut. Ei ne sitä onneksi kuahean raskaaasti ottaneet, olivat ennemminkin kiinnostuneita. Meilläkun käy aika liuta lapsia ankkoja katsomassa kun vaakut ovat kotona.
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
pekkis-68

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja pekkis-68 »

joo kiireitä on ollu! Tammikuu on ollu hel...nen. 4 viikossa 50 tuntia ylitöitä. sit on ollu syksystä asti vesipallo hommien kanssa kiireitä (maajoukkue toimintaa, Sm-sarja toimintaa+treenit , sit on vielä koira touhut ja koti hommelit) joten eipä liioin ole aikaa ollu.vesipallosta sen verran et vanhin oli maajoukkueessa pm turnauksessa liettuassa,sit nuoremmat+vanhin on pelannu sm-sarjaa tuloksellisesti. 2peliä runkosarjaa jäljellä ja runkosarjan voitto on varma jo!
saas nähdä onko perheessä maaliskuussa suomenmestareita. Koirista sen verran et reissuja tehdään aina silloin tällöin ja puolustetaan titteleitä (verissä päin)heh! tuo meidän narttu on juuri 2v ja odottelee viimeistä cacibbia jolloin siitä leivotaan cib eli kansainvälinen mva. ankoista ja hanhista sen verran et laitan ihan kohta hautomon käyntiin ja kokeilen mitä saan aikaiseksi!
maunu_muori

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja maunu_muori »

niikus pekkis oot varmaan lukenu , niin meillä kävi se helvatin supisakki sillon lokakuulla kun olin täällä ilman asemiestä, ja yökiikarii.... ny on yks ankkuli enään jota on päähän purtu sen verran etten oo ihan varma, tuliko siitä vihannes, hansu sitä kyllä paimentaa, ja pysyy sakissa... et jos muutama ankkuli kesän iloksi, joutais niitä, joita tilataan, vain ei kuitenkaan haeta, niin täällä on muoriska vailla ankkoja :smt040 ...saapi soittaa, kun tulee tilanahtautta :smt047 ..
pekkis-68

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja pekkis-68 »

en oo joutanu muuten kauheesti roikkumaan täällä!
toi vesipallo yms. vie meikäläisen ajan aika hyvin.4 vai 5 viikonloppua on ollu ja on kiinni ja lisää näköjään tarjolla.
5-6.3 oli jyväskylässä -95 sarjan sm-finaalit . 4 joukkuetta mitteli paremmuudesta ja sunnuntai iltana viimeinen ottelu ratkaisi suomen mestaruuden. meillä on kotona 3 uunituoretta suomen mestaria!!!!!!!
http//saukot.sporttisaitti.com tuolta löytyy kuvia ja tietoa lajista! yritän toki tehdä muutakin kun aina joudan. ja hautomakonekin on tulilla.
Avatar
tipsi
riikinkukko
Viestit: 1075
Liittynyt: 30 Touko 2007, 06:02
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Typy-tyttönen (ankka) on nyt ankkojen paratiisissa + ong

Viesti Kirjoittaja tipsi »

Onnea onnea Pekkiksen koko perheelle! On se hurjaa, lapset ja koirat taitavat sitten teillä olla palkittua ainesta :smt005

Mie meinasin siis koklailla munien hautomista itse, katotaan kuinka käy, siis että jospa siten saisi tytön. Minkähänlaisessa vaarassa Rebekka on, kun joutuu kuitenkin jonkin aikaa elämään kahden pojan kanssa, ennen kuin uusi/uudet neitokaiset tulevat lisääntymisikääN?
Ankkoja, kanoja ja lampaita.
Vastaa Viestiin